
Tapio Wirkkala
Tapio Wirkkala (1915-1985) on merkittävimpiä suomalaismuotoilijoita ja symboloi monin tavoin suomalaisen modernin muotoilun maailmanmenestystä. Hän oli monipuolinen suunnittelija ja taiteilija, joka työskenteli vaivattomasti ja innovatiivisesti erilaisten materiaalien kanssa ja erilaisissa suunnittelijan rooleissa. Hän suunnitteli hyvin monenlaisia esineitä jääkaapeista seteleihin, huonekaluista loisteliaisiin koruihin.
Tärkeimmät materiaalit Wirkkalalle olivat puu ja lasi; hän etsi jatkuvasti uusia tapoja käyttää niitä. Wirkkalan kansainvälinen menestys alkoi Milanon triennaalissa vuonna 1951, jossa hän saavutti kolme Grand Prix –palkintoa. Wirkkala oli monessa mielessä, myös lasitaiteilijana, itseoppinut. Vuonna 1946 hän suunnitteli Iittalalle erään tunnetuimmista töistään, Kantarelli-maljakon. Wirkkala suunnitteli Iittalalle paljon taidelasia, joista monet palkittiin Milanon triennaaleissa 1950-luvulla. Wirkkalan ensimmäinen sarjatuotantoon päätynyt sarja oli Tapio, joka lanseerattiin vuonna 1954. Kuuluisan Ultima Thule-lasisarjan Wirkkala suunnitteli Iittalalle vuonna 1968. Lasit valmistetaan erityisellä jäälasi-tekniikalla, jota Wirkkala oli itse mukana kehittämässä. Ultima Thule oli tilaustyö: Finnair halusi lasisarjan uudelle reitilleen Helsingistä New Yorkiin vuonna 1969. Ultima Thulesta on tullut yksi Iittalan suosituimpia lasisarjoja. Lasisto kuvastaa hyvin myös Wirkkalan ajatusta siitä, miten sinänsä yksinkertaiset esineet vaativat suunnittelijalta eniten työtä.Tapio Wirkkala sai useita merkittäviä tilauksia myös ulkomailta: 1960-luvun puolivälissä Wirkkala ryhtyi yhteistyöhön italialaisen Veninin kanssa, jolle hän suunnitteli Bolle-lasipullot Venetsian biennaaliin vuonna 1966. Wirkkalan tärkeimpiä yhteistyökumppaneita oli saksalainen Rosenthal, jonka freelance-suunnittelijana Wirkkala toimi lähes 30 vuotta. Tunnetuin Rosenthalille suunniteltu esine on Paperbag-maljakko vuodelta 1977. Tapio Wirkkala on tunnettu myös puun kekseliäästä käytöstä. Vuonna 1958 Wirkkala suunnitteli näyttävän X-Frame -pöydän, ja se on edelleen Artekin valmistamana tuotannossa. Tapio Wirkkala oli myös kuvanveistäjä. Hän aloitti perinteisellä kuvanveistolla, mutta hylkäsi myöhemmin perinteiset muodot ja tekniikat. 1950-luvun alussa hän ryhtyi muiden töittensä ohella kehittämään uudenlaista lähestymistapaa kuvanveistoon. Tuloksena olivat ainutlaatuiset vaneriveistokset, joissa muoto ja liike yhdistyvät kauniisti lentokonevanerin elävään, viivastoiseen pintaan. Tapio Wirkkalan vaneriveistokset edustivat omana aikanaan poikkeuksellisen puhdasta abstraktia kuvanveistotaidetta, ja niiden voidaan nähdä vieneen koko suomalaisen kuvanveiston uuteen, abstraktimpaan suuntaan.
-
Rosenthal
Paperipussi-maljakko 22 cm, matta valkoinen109,00 €
-
Rosenthal
Paperipussi-maljakko 14 cm, valkoinen72,00 €
-
Rosenthal
Paperipussi-maljakko 18 cm, valkoinen93,00 €
-
Rosenthal
Paperipussi-maljakko 28 cm, ruskea127,00 €
-
Rosenthal
Paperipussi-maljakko 18 cm, ruskea49,00 €
-
Artek
X-Frame lasipöytä12 400,00 €
-
Iittala
Ultima Thule punaviini, 2 kpl28,80 €
-
Iittala
Ultima Thule valkoviini, 2 kpl24,70 €
-
Iittala
Ultima Thule olutlasi, 2 kpl31,60 €
-
Iittala
Kantarelli 210 mm990,00 €
-
Iittala
Ultima Thule kaadin jääpalanokalla74,00 €
-
Iittala
Ultima Thule tarjoiluvati 370 mm82,90 €
-
Iittala
Ultima Thule kulho 200 mm45,20 €
-
Iittala
Ultima Thule ryyppylasi, 2 kpl18,80 €
-
Iittala
Ultima Thule on-the-rocks, 2 kpl27,00 €
-
Iittala
Ultima Thule olutlasi, 2 kpl29,00 €
-
Iittala
Gaissa juomalasi, 2 kpl37,60 €
-
Iittala
Gaissa grogilasi, 2 kpl39,80 €
-
Iittala
Gaissa olutlasi, 2 kpl41,80 €
-
Iittala
Tapio liköörilasi, 2 kpl37,10 €
-
Iittala
Tapio valkoviinilasi, 2 kpl40,80 €
-
Iittala
Tapio punaviinilasi, 2 kpl45,60 €
-
Iittala
Tapio olutlasi, 2 kpl46,80 €
Europe
USA
Italy
Finnish Design Shop