
Berga Form
Berga Form on ruotsalainen yritys, joka on valmistanut huonekaluja jo yli sata vuotta - vuodesta 1896 alkaen. Berga Form on aina käyttänyt huonekalujen valmistukseen vain parhaita materiaaleja ja kiinnittänyt erityistä huomiota ympäristöystävällisyyteen. Vuodesta 1980 lähtien yrityksen huonekalut ovat olleen itsenäisten suunnittelijoiden käsialaa, mikä on tehnyt Berga Formista huonekalumuotoilun edelläkävijän.
Viimeiset 30 vuotta Berga Form on pääasiassa tehnyt ulkohuonekaluja. Loistava esimerkki tästä on Gunilla Norinin vuonna 1983 suunnittelema taitettava Viken-tuoli, joka on nykyään yksi maailman tunnetuimpia huonekalumalleja ja ehkäpä yksi kopioiduimmista tuolimalleista. Vuonna 1998 Viken-tuolista oli tehty arviolta 600 000 kopiota ympäri maailman. Muita Berga Formin tunnettuja ulkohuonekaluja ovat H 55, Spring, Access, Mr Gardner ja Scala.
Berga Formin tavoitteena on hyödyntää huonekaluissa käytettävä materiaali maksimaalisesti tuottaen mahdollisimman vähän jätettä. Hyvän muotoilun ja taitavien valmistusmenetelmien ansiosta tuotteiden elinkaari on maksimaalisen pitkä. Kaikkien materiaalien tulee myös olla kierrätettäviä, helposti uudelleenkäytettäviä ja korvattavia mahdollisimman laajalla skaalalla. Kaikissa kuljetuksiin liittyvissä asioissa huomioitu ympäristöystävällisyys niin hyvin kuin mahdollista.
-
Berga Form
H 55 kansituoli, musta529,00 €
-
Berga Form
Viken tuoli295,00 €236,00 € -
Berga Form
Viken pöytä735,00 €588,00 € -
Berga Form
Spring tuoli, valkoinen379,00 €
-
Berga Form
Spring tuoli, musta379,00 €
-
Berga Form
Spring tuoli, tiikki379,00 €303,20 € -
Berga Form
Spring pöytä 120 cm995,00 €796,00 € -
Berga Form
Scala tuoli, tiikki399,00 €
-
Berga Form
Scala penkki, tiikki819,00 €
-
Berga Form
Scala pöytä, tiikki2 390,00 €
-
Berga Form
Scala klaffipöytä, tiikki1 190,00 €
-
Berga Form
Scala tuoli, valkoinen399,00 €
-
Berga Form
Scala penkki, valkoinen590,00 €
-
Berga Form
Scala pöytä, valkoinen1 790,00 €
-
Berga Form
Access tuoli359,00 €
-
Berga Form
Access nojatuoli549,00 €
-
Berga Form
Access pöytä 80 x 80 cm419,00 €
-
Berga Form
Access pöytä 154 x 90 cm869,00 €
-
Berga Form
Access aurinkotuoli995,00 €
-
Berga Form
Access aurinkotuolin tyyny249,00 €
-
Berga Form
Parasoll aurinkovarjo 290 cm, ecru759,00 €607,20 € -
Berga Form
Parasoll aurinkovarjo 290 cm, musta759,00 €
-
Berga Form
Parasoll Pendulum aurinkovarjo2 890,00 €
-
Berga Form
Mr Gardner nojatuoli, musta419,00 €
Europe
USA
Italy
Finnish Design Shop