Kolumni: Makuasioita

Makuja on monia, mutta minkälainen on hyvä sellainen? Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen ajattelee, että vastaus löytyy yllättävän läheltä.

Vaarnii 002 Ast jakkara, mänty
”Kauneuden runsaalle kirjolle altistuminen kehittää makuamme”, kirjoittaa Hanna-Katariina Mononen. Vaarniin Ast-jakkara on yksi hänen suosikkiesineistään.

MINULTA KYSYTTIIN KERRAN, minkälainen on minun mielestäni hyvä maku ja kuinka olisi mahdollista kehittää sellainen itselleen esimerkiksi sisustamiseen.

Makuasioista alettiin lukemani mukaan keskustella joskus 1700-luvulla. Kauneutta ei koettu enää voitavan arvioida rationaalisin metodein, mutta hyvän maun ajateltiin tarjoavan jonkinlaisen välineen kauneuden tunnistamiseen. Minusta tämä on ihan kelpo määritelmä, joskin hieman haluaisin vielä oikaista. Hyvää makua ei minusta oikeastaan ole olemassakaan. On vain makuja. Sinun, minun, jokaisen oma, subjektiivinen kokemus siitä, mikä on hyvä. Jos ajattelemme, että jollakin on hyvä maku, se vain lienee tosiasiassa lähellä omaamme.

Oma makuni on tietenkin itselleni paras mahdollinen. Kerran johonkin työhöni liittyvällä asialla kiikutin ryhmälle ihmisiä kokoelman pienesineitä ja pyysin heitä kuvailemaan niitä adjektiivein. ”Tylsä”, ”mitäänsanomaton”, ”arkipäiväinen”, ”ankea”, vastaukset kuuluivat. Minua nauratti, sillä esineet olivat minun ehdottomia suosikkejani. Eivät selvästi kuitenkaan aivan kaikkien makuun.

”Tärkeintä on kuunnella omaa makuaan, eikä harhautua ajattelemaan, että joku ulkopuolelta tarjottu on jotenkin oikeampi ja siten parempi.”

Olen ajatuksissani määritellyt itselleni muistutukseksi tärkeimmät parametrit, joiden ajamana teen tarvittaessa valintoja. Koomista kyllä, edellä mainitut kuvailut esineistäni eivät tavattomasti poikkea omista makumääritelmistäni. Maulleni uskollisinta estetiikkaa on kaikki mahdollisimman anonyymi ja tarkoituksenmukainen, sanalla sanoen ehkä siis juuri hieman mitäänsanomaton. Tärkeintä on kuunnella omaa makuaan, eikä harhautua ajattelemaan, että joku ulkopuolelta tarjottu on jotenkin oikeampi ja siten parempi. Se on vain eri maku.

Ilman muuta myös kauneuden runsaalle kirjolle altistuminen kehittää ja muovaa makuamme. Kun saamme lisää tietoa erilaisista muotokielistä ja materiaaleista, altistumme erilaisille tyyleille, kuulemme tarinoita tyylisuuntausten taustalla tai kun aivomme synnyttävät assosiaatioita esteettisten elementtien ja kokemiemme hetkien välille, mieltymyksemme kehittyvät.

Jännittävintä onkin maun vääjäämätön muuttuminen. Joskus ajattelin sen lannistavaksi, ettei koskaan oikein voi tietää onko jo makumatkansa päätepisteessä: nyt odotan innolla, mistä seuraavaksi pyörrän pääni. Juuri nyt minua kiehtoo äärimmäisen paljon 90-luvun aiemmin hieman vieroksumani estetiikka niin muotoilussa kuin arkkitehtuurissakin. Laavalampuista olen kuitenkin pidättäytynyt – toistaiseksi.


Collection Kakkonen Emma-museossa
Näiden teosten suunnittelijoina ovat toimineet Kristiina Riska, Gunnel Nyman, Toini Muona ja Nanny Still. Kuva: Ari Karttunen / EMMA.

Suosittelen: Collection Kakkonen EMMAssa

Espoon modernin taiteen museossa marraskuussa 2022 avautunut pysyväisnäyttely Collection Kakkonen on upottavan upea matka suomalaiseen muotoiluun. Lasiin ja keramiikkaan keskittyvä kokoelma on taide- ja designkeräilijä, kauppaneuvos Kyösti Kakkosen vuosikymmenten ajan kartuttama – ja lajissaan yksi merkittävimpiä.

• Collection Kakkonen, EMMA, Ahertajantie 5, Espoo


Hanna-Katariina Monosen kolumnit

Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.

Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Finnish Design Shopin upea syntymäpäiväetu: Lähes kaikki tuotteet jopa –20 %

Osta omaksi tai lahjaksi

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan