Kolumni: Hankintaharkintaa

”Jos jokaisesta kupista ja koltusta luopuminen veisi yhtä kauan kuin muste häipyy iholtani, olisin taatusti ollut huomattavasti laskelmoivampi jo niiden hankintahetkellä”, pohtii Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen menneitä hankintojaan.

Kuva laseista ja pakkauspaperista
Kolumnin kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen valmistautuu muuttoon tavaroita karsimalla.

KULUNEEN VUODEN AIKANA olen tehnyt monenlaista tyhjennystä, harvennusta ja karsintaa. Verkkaiseen tahtiin tavaroiden myymisellä tai antamisella eteenpäin valmistelen suunnitteilla olevaa, uutta elämänvaihetta uusine asuinympäristöineen. Muutto sujuu kevyemmin, tai no, kevyemmällä muuttokuormalla, ja muutenkin ajattelen tarpeelliseksi ajoittain käydä läpi elämän tavarat ja tuulettaa kokonaisuus raikkaammaksi ja selkeämmäksi. Asunnonvaihdon kohdalla se tuntuu erityisen sopivalta. On mukava siirtyä uuteen vailla ylimääräistä, selvittämätöntä taakkaa.

Elämäni esineistön rinnalla teen myös luopumista ihooni vuosien varrella piirretyistä kuvista. Sen suhteen en mene nyt yksityiskohtiin: riittänee, että kerron tatuoinninpoiston olevan kallis, pitkä ja kivulias prosessi. Paitsi fyysismateriaaliset tappiot ja kärsimykset, kokemus verottaa kuitenkin kaikkein suurimmin henkisesti. Jo ennen ensimmäistä laserkäsittelyä olen läpikäynyt koko kirjon tunteita katumuksesta häpeään. Teki tiukkaa myöntää itselleen, etteivät vuosia sitten tehdyt päätökset tuntuneet enää omilta.

Olen muuten tullut siihen tulokseen, että laser on yleisnimitys kaikelle, joka olisi hieman liian vaikeaa selittää meille tavallisille ihmisille. Siksi laser lausutaan epäröimättä vastaukseksi niin scifi-elokuvien joukkotuhoaseiden käyttövoimaksi kuin äärimmäistä hienovaraisuutta kysyviin silmäleikkauksiin.

Harva ajattelee olevansa ajatuksineen ja arvoineen prikulleen sama kuin seitsemän tai neljätoista vuotta sitten – ja hyvä niin.

Ihminen kai uudistuu seitsemän vuoden välein – tai näin olen kuullut väitettäneen. Totta tai ei, teoria tuntuu äkkiä ajateltuna sopivalta. Monet suuret linjat pitävät kutinsa vuosi toisensa jälkeen, mutta jokin meissä myös muuttuu, paljonkin. Harva ajattelee olevansa ajatuksineen ja arvoineen prikulleen sama kuin seitsemän tai neljätoista vuotta sitten – ja hyvä niin. Seitsenvuotista rytmiä paukuttava tahtipuikko asettaa vaatimuksia tehtäville päätöksille ja vaikuttaisi siltä, että erityisen varma kannattaa olla, jos haluaa koristella ihoaan.

Siinä missä käsivarttani käsitellään vielä monta vuotta, esineistä eroon pääseminen on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tuntunut lähes rikollisen helpolta. Mieleeni on nyt väkisinkin hiipinyt ajatus siitä, että voisiko asioiden hankinta perustua samankaltaiseen harkintaan kuin musteneulan alle hakeutuminen. Ainakin tällainen ajatusmalli voisi tarjota väljän ohjenuoran hankintojen äärellä olemiseen. Jos jokaisen kupin ja koltun eteenpäin laittaminen veisi yhtä kauan kuin muste häipyy iholtani, olisin taatusti ollut huomattavasti laskelmoivampi jo niiden hankintahetkellä.

Onko esine sellainen, joka antaa minulle tilaa muuttua? Ideaali kun on, että hankkimamme asiat palvelisivat meitä paitsi tässä hetkessä, myös vuosien päästä, kun olemme taas toisenlaisia. Siten vähentäisimme turhaa tuotantoa ja siitä kumuloituvia ongelmia, joka lopulta vaikuttavat meistä jokaiseen. Niihin ongelmiin kun ei laserkaan ole vastaus.


Luca Guadagnino Suspiria
Lokakuu on kauhuelokuvien kulta-aikaa. Dakota Johnson näyttelee Luca Guadagninon ohjaamassa Suspiriassa. Kuva: Amazon Studios

Suosittelen: Kaunista kauhua

LOKAKUUN LOPPUUN sijoittuvan pyhäinpäivän tienoo on mainio ajankohta synkälle elokuvaviihteelle. Kategorian kauheimpiin ja kauneimpiin lukeutuvista voisi vaikkapa räätälöidä pimeään yöhön saakka venyvän maratonin. Sellaiseen poimisin itse esimerkiksi italialaisen ohjaajan Dario Argenton vuoden 1977 Suspirian ja miksei myös vuoden 2018 Luca Guadagninon ohjaaman versionkin – hienoja molemmat, omalla tavallaan. Lista jatkuisi luonnollisesti Ridley Scottin Alienilla ja vuotta myöhemmin 1980 julkaistulla Kubrickin klassikolla, Hohdolla. Uudemmista kauhuista paikkansa olisivat ehdottomasti ansainneet Ali Asterin teokset Hereditary ja Midsommar.


Hanna-Katariina Mononen

Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.

Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Katso kaikki Finnish Design Shopin kampanjat ja tee designunelmistasi totta!

Katso kampanjat

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan