Kulttuuria, kulinarismia ja luontoelämyksiä: 10 matkavinkkiä kesäiseen Suomeen

Kesä-Suomi on täynnä enemmän ja vähemmän salattuja helmiä niin muotoilun, taiteen, hyvän ruoan kuin luonnon ystäville. Kokosimme Finnish Design Shopin henkilökunnan avustuksella 10 kiinnostavaa kesäkohdetta eri puolilta maata. Poimi omat suosikkisi kesän kotimaanmatkailuun!

Paimion parantola
Paimion parantola on yksi vastikään lanseeratun Alvar Aalto Route -kulttuurireitin yli 60 kohteesta. Kuva: Suvi Kesäläinen

1. Aaltojen jalanjäljillä

Toukokuussa 2021 Euroopan neuvoston kulttuurireittien joukkoon lisättiin ensimmäinen suomalaiskohde: Alvar Aalto Route koostuu yli 50 arkkitehtuurikohteesta eri puolilla Suomea, ja muutamia löytyy myös Saksasta, Ranskasta, Italiasta ja Virosta. Kulttuurimatkailureitin tunnetuimpia rakennuksia ovat muun muassa Säynätsalon kunnantalo, Muuratsalon koetalo, Porissa sijaitseva Villa Mairea sekä tietenkin Paimion parantola.

Alvar ja Aino Aalto suunnittelivat vuonna 1933 valmistuneen Paimion parantolan tuberkuloosiparantolaksi. Värikkäiden funkkisrakennusten lisäksi kokonaisuuteen kuuluu myös useita tunnettuja Aalto-huonekaluja. Parantolan huoneita -näyttely ja opastetut kierrokset tutustuttavat kävijät parantolan sisätiloihin, kalusteisiin ja historiaan, ja ulkoarkkitehtuuria voi ihailla viitoitettua Arkkitehtuuripolkua kulkien. Pohjakerroksessa toimii pieni kanttiinikahvila.

Paimion parantola, Alvar Aallontie 275, Paimio

Westersin puutarha
Westersin puutarhan idyllisessä miljöössä järjestetään kesäaikaan konsertteja ja ruoanvalmistuskursseja. Kuva: Teija Tuisku

2. Kemiönsaaren kesäkeitaat

Turun lähistöllä sijaitseva Kemiönsaari on todellinen kesäparatiisien keskittymä. Vanhaan omenatarhaan perustettuun Westersin puutarhaan kannattaa poiketa ihastelemaan luonnonmukaisesti viljeltyä kukka- ja yrttipuutarhaa sekä taidetta: kesän 2021 näyttelynä on esillä Anu Penttisen lasitöitä. Muita Kemiö-tärppejä ovat puhdistetusta merivedestä olutta valmistama pienpanimo Rousal Brygghus, maukkaista limpuistaan tunnettu Rosala Bagaren sekä hurmaava Farmors Café, jonka listalle kuuluu niin perinteistä saaristoruokaa kuin vegaaniherkkuja. Aivan Kemiönsaaren naapurissa sijaitsee suosittu Mathildedalin ruukkikylä.

Westersin Puutarha, Suomenkulmantie 1255, Kemiö

Svedjehamn
Svedjehamnin kalastajakylä kuuluu Merenkurkun saariston aarteisiin. Kuva: VASEK

3. Virittäydy saaristotunnelmaan

Vaasan edustalla sijaitseva Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luontokohde Unescon maailmanperintölistalla. Maa kohoaa alueella jääkauden jäljiltä edelleen noin sentin vuodessa, eli uusia saaria nousee vedestä kaiken aikaa. Merenkurkkuun kuljetaan Suomen pisimmän sillan, Raippaluodon sillan yli, ja perillä kävijää odottavat luontopolut ja vaellusreitit, idylliset kalastajakylät ja puukirkot, Granösundin saaristolaismuseo sekä Saltkaretin näkötornista avautuvat maagiset merimaisemat.

Nälän yllättäessä suosittelemme poikkeamaan Björköbyn vanhan kalasataman rannassa sijaitsevaan, aiemmin suolaamona toimineeseen Salteriet-ravintolaan tai panimoravintola Kvarkeniin Raippaluodon kirkonkylässä.

Svedjehamnin kalasatama, Björköby

Nuutajärven Lasikylä
Lasipuu toivottaa vierailijat tervetulleeksi Nuutajärven Lasikylään. Kuva: Marika Kinnunen

4. Tee lasimatka Nuutajärvelle

Urjalan Nuutajärvellä on puhallettu lasia jo lähes 230 vuoden ajan. Alueen ensimmäinen lasitehdas perustettiin 1700-luvun lopulla, ja teollinen lasinvalmistus jatkui aina vuoteen 2014 asti. Tänä päivänä Nuutajärven Lasikylässä toimii taiteilijoiden työtiloja, gallerioita, myymälöitä sekä lasitehtaan historiaa esittelevä, itse Kaj Franckin suunnittelema lasimuseo.

Hyvällä tuurilla voit päästä seuraamaan lasinpuhaltajaa työn touhussa, ja Nuutajärven pajoissa järjestetään myös lasinpuhallus- ja lasihelmikursseja. Yöpyminen onnistuu joko Kylähotelli Tyynen uniikeissa huoneista tai lähistöllä sijaitsevissa järvenrantamökeissä.

Nuutajärven lasikylä, Pruukinraitti 15, Urjala

TeaHouse of Wehmais
Savolaisella maatilalla sijaitsevalla teehuoneella voi siemailla teetä perinteiseen tapaan tai vaikkapa cocktailin muodossa. Kuva: TeaHouse of Wehmais

5. Teekulttuuria Savon sydämessä

Juvalla sijaitseva TeaHouse of Wehmais on todellinen löytö Itä-Suomessa liikkuville hyvän teen ystäville. Vanhan maatilan pihapiiriin perustetussa teehuone-bistrossa voit nauttia talon teesommelierin valitsemia hienoja teelaatuja kuin laatuviinejä ikään. Tarjolla on myös perinteinen englantilainen Afternoon Tea -kattaus sekä oman tilan ja lähiseudun aineksista ammentava à la carte -lista. Teehuoneelta voit jatkaa matkaa esimerkiksi Vihreän kullan kulttuuritielle, joka mutkittelee Saimaan kauneimpien järvimaisemien halki.

TeaHouse of Wehmais, Pieksämäentie 234, Juva

Särestöniemi-museo
Tunnetuimpiin lappilaisiin kuvataiteilijoihin kuuluvan Reidar Särestöniemen maalauksiin pääsee tutustumaan taiteilijan kotitilalla Kittilässä. Kuva: Särestöniemi-museo

6. Lapin taikaa Särestöniemessä

Mikäli matka pohjoiseen kuuluu kesäsuunnitelmiisi, Kittilässä sijaitseva Särestöniemi-museo on oivallinen etappi pidemmällekin tauolle. Syrjäisellä Särestöniemen tilalla asui ja työskenteli voimakkaan värikylläisistä Lapin luontoa kuvaavista töistään tunnettu Reidar Särestöniemi (1925–1981). Arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilän suunnittelemat hirsiseinäiset galleria- ja ateljeerakennukset tarjoavat upeat puitteet Särestöniemen maalausten väriloistolle, ja pihapiirissä pääsee tutustumaan myös taiteilijan entisöityyn lapsuudenkotiin. Gallerian päänäyttely vaihtuu kerran vuodessa.

Särestöniemi-museo, Särestöntie 880, Kittilä

Jokioisten Museorautatie
Höyryveturit liikennöivät Jokioisilla kesällä 2021 heinäkuussa sunnuntaisin ja elokuussa lauantaisin. Kuva: Jokioisten Museorautatie

7. Hyppää resiinan tai höyryveturin kyytiin

Vanhoissa junissa on tunnelmaa – ja itse pumpattavassa resiinassa sitä vasta onkin! Jokioisten Museorautatiellä voit vuokrata käyttöösi aidon pumppuresiinan ja viettää raiteilla vaikka koko päivän. Raiteita pitkin pääsee ajelemaan myös vanhojen höyryveturien kyydissä. Museorautatiellä on yhteensä kolme asemaa, seitsemän seisaketta sekä nuotiopaikallinen laavu. Poikkea samalla Minkiön aseman kapearaidemuseossa sekä Jokioisten kartanon tapulimakasiinien taidenäyttelyissä.

Jokioisten Museorautatie, Kiipuntie 49, Minkiö

Parikkalan patsaspuisto
Parikkalan patsaspuiston mystinen Joogatarha koostuu 250 joogaavasta hahmosta, jotka ovat taiteilija Veijo Rönkkösen omakuvia. Kuva: Nora Uotila

8. Oudon jännittävät patsaspuistot

Yksi Suomen kiehtovimmista ja kummallisimmista kesäkohteista kuvataiteen saralla on Parikkalan patsaspuisto, jonne ITE-taiteilija Veijo Rönkkönen (1944–2010) muovasi 50 vuoden aikana noin 500 betonista hahmoa. Yhdysvaltalainen matkailulehti Condé Nast Traveler on nostanut patsaspuiston maailman pelottavimpien paikkojen listalle, mutta sammaloituneet, tekohampaillaan hymyilevät joogit, tanssijat ja muut puiston asukkaat voi nähdä myös sympaattisemmassa valossa. Erikoisia taide-elämyksiä etsiville suosittelemme lisäksi Alpo Jaakolan patsaspuistoa Loimaalla sekä Olavi Lanun betoniveistoksista koostuvaa Lanu-puistoa Lahdessa.

Parikkalan patsaspuisto, Kuutostie 611, Koitsanlahti

Hossan kansallispuisto
Hossan kansallispuiston Julma-Ölkyn kanjonijärvellä järjestetään kesäisin ohjattuja veneretkiä ja kanoottivuokrausta. Kuva: Vastavalo / Suomussalmen kunta

9. Samoile kansallispuiston siimekseen

Kesän matkakohdelistalle kannattaa lisätä ainakin yksi kansallispuisto – kenties sellainen, johon et ole vielä ehtinyt tutustua. Suomessa on yhteensä 40 kansallispuistoa, ja niistä uusin on vuonna 2017 perustettu Hossa aivan Suomen itärajalla Suomussalmella. Hossan vetonauloja ovat maamme suurimpiin kanjonijärviin kuuluva Julma-Ölkky, noin 4000 vuotta vanhat Värikallion kalliomaalaukset sekä erinomaiset melonta- ja kalastusmahdollisuudet. Pidempien vaellusreittien lisäksi tarjolla on useita liikuntarajoitteisille ja lapsiperheille soveltuvia reittejä. Hossan erämaan asukkaisiin kuuluu muun muassa poroja, metsoja, susia ja karhuja, ja alueella järjestetään myös karhunkatseluretkiä.

Hossan luontokeskus, Jatkonsalmentie 6, Ruhtinansalmi

Puukioski Munkkiniemi
Lähes alkuperäisessä asussaan oleva Munkkiniemen lippakioski on vuodelta 1939. Kuva: Puukioski Munkkiniemi

10. Herkuttele Helsingin lippakioskeilla

Helsingin lippakioskit tarjoavat mainion tavan tutustua sekä katuruokakulttuuriin että eri kaupunginosiin. Kaupungin vanhimpia, 1920-luvun ”lankarullakioskeja” ja 1930-luvun kaarevia kioskeja on jäljellä enää kourallinen, mutta 1950-luvun lippakioskeja löytyy yhä parisenkymmentä.

Testaa esimerkiksi suomalaiseen katuruokaan erikoistunut Kekri Lapinlahdenkadulla, italialaista jäätelöä ja pientä syötävää tarjoileva Signora Delizia Tove Janssonin puistossa Katajanokalla sekä viinibaari Let Me Winen alkuviinit Kallion Karhupuistossa. Ravintola Kuurna pyörittää kesällä 2021 peräti kolmea eri kioskia: Sandwich De Kuurnaa Ullanlinnan Johanneksenpuistossa, Kuurna Yakitoria Eiranpuistossa sekä huippusuosittua Tacos De Kuurnaa Kruununhaan Liisanpuistikossa.

Lisää matkavinkkejä kotimaahan:

• Urbaanin saunakulttuurin uusi nousu: tunnetko jo nämä 10 yleistä saunaa? >
• Amos Rexin kesänäyttelyt tarjoilevat kuvataiteen, musiikin ja arkkitehtuurin vuoropuhelua >
Paavo Tynellin valaisimia voi bongata yllättävistäkin paikoista – katso 3 upeaa kohdetta >

Teksti: Nora Uotila

Etusivulle
Seuraava juttu