Urbaanin saunakulttuurin uusi nousu: tunnetko jo nämä 10 yleistä saunaa?

Kesä tai talvi, arki tai juhla, yksin tai yhdessä – väliäkö tuolla, Suomessa löytää aina hyvän syy saunoa. Design Stories kokosi yhteen kiinnostavan koosteen suomalaisia kaupunkisaunoja aina maamme vanhimmista yleisistä saunoista nykyarkkitehtuurin taidonnäytteisiin.

Kuopion Saana
Urbaania saunakulttuuria kuopiolaiseen tyyliin. Kuva: Kuopion Saana

SUOMALAINEN SAUNAKULTTUURI elää ja voi erinomaisesti. 5,4 miljoonan asukkaan maassamme arvioidaan olevan kolmisen miljoonaa saunaa, ja viime vuonna suomalainen saunaperinne pääsi mukaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon ensimmäisenä suomalaiskohteena. Etenkin Helsinkiin on 2010-luvun mittaan ilmestynyt kiinnostava kirjo uusia yleisiä saunoja.

Syitä yleisten saunojen uudelle aallolle voi etsiä ainakin yhteisöllisyyttä ja elämyksellisyyttä painottavasta kaupunkikulttuurista. Sen sijaan että jokainen ahtautuisi pieneen ja kuivaan sähkösaunaan omassa asunnossaan, kaivataan saunoilta nyt entistä enemmän mahdollisuuksia jaettuihin kokemuksiin, aidosti hyviin löylyihin sekä vilvoitteluun mukavissa puitteissa – kenties jopa luonnonvedessä.

Kokosimme yhteen kymmenen urbaanin saunakulttuurin helmeä eri puolilta Suomea. Valinnanvaraa riittää sekä vanhan liiton yleisten saunojen suosijoille, ahkerille uimareille kuin modernin arkkitehtuurin ystäville.

10 suomalaista saunahelmeä:

Löyly Helsinki
Löylyn puuarkkitehtuuri on palkittu muun muassa Build Architecture Award 2017 -palkinnolla. Kuva: Pekka Keränen

1. Löyly, Helsinki

Avanto Arkkitehtien suunnittelema Löyly-saunakompleksi Hernesaaren rannassa on palkittu puurakentamisen taidonnäyte, joka on päässyt myös Time-lehden ”World’s 100 Greatest Places” -listalle. Vuonna 2016 avautuneessa Löylyssä on kolme puulämmitteistä saunaa, joista yksi on Helsingin ainoa kaikille avoin savusauna. Löylyjen välissä voi pulahtaa mereen vuodenajasta riippumatta, ja saunan päätteeksi voi nauttia Löylyn ravintolan antimista, jossa pääosassa ovat luomu ja lähiruoka.

Löyly, Hernesaarenranta 4, Helsinki

Kotiharjun sauna
Kotiharjun sauna tarjoilee autenttisen korttelisaunaelämyksen. Kuva: Fileri / Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)

2. Kotiharjun sauna, Helsinki

Pyyhe lanteilla istuskelevat vilvoittelijat ovat kuuluneet Kallion Harjutorinkadun katukuvaan jo liki sadan vuoden ajan: vuonna 1928 ovensa avannut Kotiharjun sauna on Helsingin vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna. Kaupungin ainoan puulämmitteisen korttelisaunan lämmitykseen tarvitaan motillinen metrin halkoja, sillä suuremmalla kiukaalla on painoa noin 7000 kilon verran. Museovirasto  valmistelee parhaillaan Kotiharjun saunan sekä Helsingin toiseksi vanhimman saunan, Arlan saunan, suojelua erityislailla.

Kotiharjun sauna, Harjutorinkatu 1, Helsinki

Kuuman löylyjen välillä voi virkistäytyä Pyhäjärveen rakennetussa pulahdusaltaassa. Kuva: Laura Vanzo / Visit Tampere

3. Kuuma, Tampere

Helsingin lisäksi urbaania saunabuumia eletään myös Tampereella, joka julistautui Suomen saunapääkaupungiksi vuonna 2018. Tampereen ydinkeskustassa, Laukontorin rannassa sijaitseva Saunaravintola Kuuma tarjoilee nimensä mukaisesti sekä löyly- että ruokaelämyksiä, ja käytössä on myös ympärivuotinen terassi. Saunoja on kaksi, perinteinen puusauna ja moderni versio savusaunasta.

Saunaravintola Kuuma, Laukontori 21, Tampere

Rajaportin sauna
Pispalan Rajaportti on palvellut kaikenikäisiä saunojia jo yli sadan vuoden ajan. Kuva: Laura Vanzo / Visit Tampere

4. Rajaportin sauna, Tampere

Pispalan puutalomiljöössä vuonna 1906 aloittanut Rajaportin sauna on maamme vanhin toiminnassa oleva yleinen sauna – ja kuten helsinkiläiset aikalaiskumppaninsa, myös Rajaportti on saamassa pian Museoviraston erityissuojelun. Massiivisesta kivikiukaastaan, tukevan pehmeistä löylyistään sekä leppoisasta tunnelmastaan tunnettu sauna on edelleen lähes alkuperäisessä asussaan.

Rajaportin sauna, Pispalan valtatie 9, Tampere

Allas Sea Pool
Allas Sea Pool on Helsingin Katajanokalla sijaitseva suosittu merikylpylä. Kuva: Allas Sea Pool

5. Allas Sea Pool, Helsinki

Helsingin kauppatorin kupeessa vuonna 2016 aloittanut Allas Sea Pool on niin paikallisten kuin turistienkin suosiossa. Kolmen saunan lisäksi paikan vetovoimaa täydentävät kolme uima-allasta: lämminvesiallas, lastenallas sekä puhdistetulla Itämeren vedellä täytetty merivesiallas. Saunojen katolla on Helsingin suurin terassi, jonne mahtuu jopa 1500 asiakasta. Modernia suomalaista puurakentamista edustavan päärakennuksen materiaalina on käytetty kotimaista kuusipuuta.

Allas Sea Pool, Katajanokanlaituri 2a, Helsinki

Lonnan sauna
Lonnan sauna on taidokas yhdistelmä uutta ja vanhaa saunaperinnettä. Kuva: Lonna

6. Lonnan sauna, Helsinki

Helsingin uusimpiin yleisiin saunoihin kuuluva Lonnan sauna sijaitsee samannimisellä saarella vain 10 minuutin vesibussimatkan päässä Helsingin kauppatorilta. Kaunis hirsirunkoinen rantasauna lämpiää kertalämmitteisillä puukiukailla, ja saunomaan pääsee päivästä riippuen joko sekasaunaan tai naisten ja miesten vuoroille. Saunojien käytössä ovat myös ravintola sekä kahvila-baari, ja kesäaikaan saarella järjestetään konsertteja ja muuta kulttuuriohjelmaa.

Lonnan saari, vesibussikuljetus Kauppatorin Kolera-altaalta

Kuopion Saana
Saanan ikkunoista aukeaa perisuomalainen järvimaisema Kallavedelle. Kuva: Kuopion Saana

7. Saana, Kuopio

Kuopion saunakulttuurin uusin tulokas on vuonna 2019 avautunut Saana, jonka avara terassi ja hirsirakenteinen päärakennus purjetta muistuttavine kattoineen istuvat tyylikkäästi Kallaveden rannalle. Sauna & Spa -osasto hemmottelee kävijää paitsi yleis- ja savusaunan muodossa myös lämmitettävien ulkoaltaiden, porealtaan ja putoussuihkujen avulla. Saanan ravintola toimii myös lounaspaikkana ja brunssikeitaana.

Kuopion Saana, Siikaranta 12, Kuopio

Villa Järvelä
Järvelän sauna on palkittu Suomen parhaana talviuintipaikkana, ja sen saunat lämpiävät myös kesäisin. Kuva: Villa Järvelä

8. Villa Järvelä, Turku

Turun kupeessa Littoistenjärvellä sijaitsevassa Järvelän saunassa riittää vilskettä etenkin avantokautena, suosituimpina aikoina jopa ruuhkaksi asti. Kahden pääsaunan lisäksi Järvelästä löytyy mummonmökin tunnelmaa henkivä pieni puusauna, telttasauna sekä kaksi paljua, joista toinen muuttuu kesäkaudella jäävedellä täytetyksi kylmäaltaaksi. Saunan kupeesta pääsee myös SUP-lautailemaan pitkin Littoistenjärveä.

Villa Järvelä, Järveläntie 133, Turku

Kesän Sauna
Kesän Sauna kelluu Oulujoessa pienellä lautalla. Kuva: Oulun kaupunki

9. Oulu: Kesän Sauna

Kesän Sauna on talkoovoimin pyörivä sympaattinen saunalautta, joka herätti Oulun yleisten saunojen kulttuurin uudelleen henkiin kahden vuosikymmenen tauon jälkeen. Vuonna 2014 Oulujokeen ilmestyneen lautan oli tarkoitus olla vain yhden kesän projekti, mutta saunojat ja talkoolaiset päättivät toisin. Ensimmäisen seitsemän kesän aikana kävijöitä on ollut noin 50 000 yli 50 eri maasta.

Kesän Sauna, Koskitie 58, Oulu

Sompasauna
Vuoden 2013 Sompasaunan pääasiallinen rakennusmateriaali oli lastulevy. Kuva: Sakari Kiuru / Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0)

10. Sompasauna, Helsinki

Sompasauna on puolianarkistinen vapaan kaupunkitilan projekti, jota eivät sido aukioloajat, pääsymaksut tai edes paikka. Vuonna 2011 Sompasaaren rantaan ilmestyi lastulevyistä ja pressuista kyhätty saunarakennelma, joka ilmestyi aina uudelleen, vaikka kaupunki purki sen useampaan kertaan. Lopulta vankan kävijäkunnan ja kulttimaineen kerännyt sauna sai vuokrasopimuksen ja jopa Helsingin kaupungin kulttuuripalkinnon. Kesällä 2021 Sompasauna muuttaa Kalasataman rakennustyömaan alta pois uuteen paikkaan Verkkosaareen.

Sompasauna, Hermanninranta, Helsinki

Katso myös:

• Juhannussaunan taikaa – löydä käytännölliset tuotteet kotisaunaan tai mökkituliaiseksi >
Tuotteita saunaan ja kylpyhuoneeseen >

Teksti: Nora Uotila

Edellinen juttu
Seuraava juttu