Avotakan poiminnat keittiöön: ”Parhaat kalusteet solahtavat usein mihin ja millaiseen tilaan tahansa”

Avotakan toimituksen jäsenet esittelevät tällä palstalla suosikkituotteitaan ja hyväksi havaitsemiaan sisustusratkaisuja. Avotakan päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma löysi kuusi uutuustuotetta tekemään elämästä suloisempaa remonttia odottavassa keittiössään.

Verpanin Barboy-tarjoiluvaunu

1. Tarjoiluvaunu rullaa olohuoneeseen

”Meidän kaksihenkisen perheemme keittiötä komistaa iso ruokapöytä. Siitä huolimatta moni ateria tulee nautittua olohuoneen puolella, lautanen milloin polvien päällä, milloin uhmakkaasti sohvapöydän reunalla. Siihen on luvassa muutos.

Kun näin Verner Pantonin jo vuonna 1963 suunnitteleman Barboy-tarjoiluvaunun, tajusin, miten kätevästi olohuoneruokailu sujuu jatkossa. Puurunkoinen Barboy koostuu neljästä erikokoisesta tasosta, joista kaksi aukenee sivusuunnassa. Tasoilla kulkevat yhdellä kertaa niin lasit, lautaset kuin servietit, eikä enää tarvitse pelätä, että lautanen luiskahtaisi matolle.

Barboyn voi hyvin työntää muihinkin huoneisiin, sillä se toimii erinomaisesti yöpöytänä, sivupöytänä tai säilytysvaununa vaikka eteisessä, kylpyhuoneessa tai työpisteen yhteydessä. Molemmat perheenjäsenet saavat tietysti oman vaunun.”

• Verpanin Barboy-tarjoiluvaunu >

Finarten Ametisti-matto

2. Silmänkääntötemppu

”Keittiön maalattu lautalattia on nähnyt parempiakin päiviä, ja nykyinen matto peittää vain kapean kaistaleen sen kuluneesta pinnasta. Sen tähden Finarten Ametisti-matto piristäisi koko tilaa. Ratkaisevan tärkeää on, että se sopisi väriyhdistelmänsä puolesta myös remontin jälkeiseen keittiöön.

”Finarten Ametisti-matto piristäisi koko keittiömme.”

Matto on muotoiluduo Juslin Maunulan suunnittelema, käsin tuftattua villaa ja peräisin Intiasta. Silmääni hivelee duon ideoima graafinen kuvio, joka muodostuu nelikulmioista ja niitä halkovasta raidasta, sekä vekkimäinen pintastruktuuri, jonka suunta vaihtuu maton eri osissa. Kokonaisuus on niin vaikuttava, että huomio kääntyy siihen eikä ympäröivään kuluneisuuteen.

Mieltäni lämmittää, miten Finarte näkee osansa vastuullisen tuotannon ja kuluttamisen edistäjänä. Matto kuuluu Galleria-mallistoon, jonka myötä Finarte on aloittanut yhteistyön TrusTrace-läpinäkyvyysalustan kanssa. Malliston matoissa on QR-koodi, jonka avulla voin seurata maton toimitusketjua materiaaleista valmiiksi matoksi.”

Finarten Ametisti-matto >

Ferm Livingin The Round Dorm -seinähylly

3. Keittiöön vai sittenkin lastenhuoneeseen?

”Vähän hätkähdin, kun hoksasin, että Ferm Livingin seinähylly The Round Dorm onkin tarkoitettu lastenhuoneen kalusteeksi. Ensin kuvittelin, että tämä pyökki- ja koivuvanerista tehty hylly on parhaimmillaan keittiön seinälle ripustettuna. Mutta sellaisiahan parhaat kalusteet usein ovat, solahtavat mihin ja millaiseen tilaan tahansa.

Mitä sitten sijoittaisin hyllyn eri tasoille? Käytännöllisyyden sijasta panostan tällä kertaa kontrasteihin ja koristeellisuuteen. Haluaisin mielelläni pitää esillä yleensä kaappien kätköissä pidettäviä astioita ja laseja, ja The Round Dorm saisi kunniatehtävän perinnöksi saatujen vanhojen liköörilasien näyttämönä. Kristallit hehkuisivat ihan uudella innolla modernissa, pyöreässä puuhyllyssä. Täytyy enää miettiä, kuka viitsisi pyyhkiä laseihin väistämättä kertyvän pölyn?

Ferm Livingin The Round Dorm -seinähylly >

Steltonin harmaa Emma-leipälaatikko

4. Ratkaisu menneisyydestä

”Meillä syödään leipää joka päivä ja paljon. Olen monta kertaa miettinyt, missä säilyttäisin lukuisat leipä- ja sämpyläpussit niin, että ne ovat piilossa mutta silti nopeasti käden ulottuvilla, kun leivänhimo yllättää. Vastaus löytyy ykskaks menneisyydestä!

”Steltonin Emma-leipälaatikon lempeä, ajaton muotokieli takaa, että tähän esineeseen ei hevin kyllästy.”

Lapsuudessani liki jokaisen keittiön työtasolla pidettiin leipälaatikkoa. Jossain vaiheessa ne menivät pois muodista, enkä osaa sanoa, miksi. Steltonin tyylikäs Emma-leipälaatikko on takuuratkaisu ongelmaani.

Teräksinen, pyökkipuukahvalla viimeistelty leipälaatikko kuuluu Holmbäck Nordentoftin suunnittelemaan Emma-kokoelmaan. Lempeä, ajaton muotokieli paljastaa inspiraation lähteeksi 50- ja 60-lukujen tanskalaisen designin ja takaa, että tähän leipälaatikkoon ei hevin kyllästy.”

Steltonin Emma-leipälaatikko >

Niimaarin vihreä biojäteastia

5. Lajittelu on silmäniloni

”Lajittelu olisi hauskempaa, jos olisi paikkoja, mihin lajitella. Tai onhan niitä, toinen toistaan hankalammin puhdistettavia purkkeja ja pussukoita tiskialtaan alapuolisessa kaapissa. Innostuisin ratkaisusta, joka olisi paitsi käytännöllinen ja kaunis, myös sellainen, jonka haluaa pitää esillä.

Niimaarin Suomessa valmistettava biojäteastia edustaa uutta, edistyksellistä ajattelua. Andreu Carullan suunnittelema astia on eläväpintaista Woodio-puukomposiittia, ja sen kansi on vaaleaa koivuvaneria. Astiaa voi käyttää ilman biojätepussia, ja se on helposti puhdistettava. Melko pieni koko (28 x 13 x 16 cm) takaa, että astia – tai useampi – tulee tyhjennettyä ja pestyä päivittäin.

Huom! Tätä biojäteastiaa voi mainiosti käyttää myös tavallisena säilytysrasiana.”

Niimaarin biojäteastia >

Marimekon Alku-juuttitabletti

6. Pöytäliina vai tabletti?

”Kaappeihin on kertynyt vuosien varrella monenmoisia pöytäliinoja, joista useimmat eivät taida olla yhteensopivia nykyisen ruokapöytämme kanssa. Liinojen sijasta suosin tabletteja etenkin silloin, kun meille tulee vieraita. Ne ovat niin käteviä sekä helppoja puhdistaa, jos joku (en tiedä kuka) sattuisi pudottamaan niille ruokaa tai juomaa.

Marimekon Alku-tabletti on punottu juutista, ja sitä somistaa geometrinen Alku-kuosi. Se toimii siten hyvin erilaisissa kattauksissa, niin arkisissa kuin juhlavissa. Juutti houkuttelee materiaalinakin, koska sitä pidetään yleisesti varsin ekologisena materiaalina.”

Marimekon Alku-tabletti >


Kari-Otso Nevaluoma

Avotakan päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma rakastaa vanhoja miljöitä, joihin tuovat kontrastia tämän päivän muotoilun helmet. ”Viihtyisä tila syntyy, kun käytännön tarpeet, omat visuaaliset mieltymykset ja arkkitehtuurin antamat raamit ovat tasapainossa.”


Katso myös:

Kaikki keittiötuotteet >

Teksti: Kari-Otso Nevaluoma Kuvat: Valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu