Arkkitehtuuria ihmisen mittakaavassa – kurkista kanssamme Finnish Design Shopin Turun toimitiloihin

Ympäröivä metsämaisema ja BREEAM-ympäristösertifikaatin korkeat vaatimukset ohjasivat Finnish Design Shopin uuden logistiikkakeskuksen suunnittelua. Design Storiesin haastattelussa sisustusarkkitehti Joanna Laajisto kertoo, kuinka suuri varastohalli sai lempeän, ihmisen kokoisen mittakaavan.

Artek Aalto nojatuoli 400 "Tankki"
Alvar Aallon Tankki-nojatuolit keltaraitaisella verhoilulla toivottavat kävijät tervetulleeksi Aviatien toimistotiloihin.

FINNISH DESIGN SHOPIN varasto ja Turun toimisto kotiutuivat syksyllä 2021 uuteen, kestävän kehityksen periaatteiden mukaan rakennettuun logistiikkakeskukseen. Aviatiellä sijaitsevien tilojen yhteydessä toimivat myös Finnish Design Shopin showroom ja ravintola.

Logistiikkakeskuksen julkisivun suunnittelusta vastasi Avanto Arkkitehdit, ja sisätilojen ilmeestä puolestaan Studio Joanna Laajisto. Julkitilojen sisustuksiin erikoistunut suunnittelutoimisto hyppäsi mukaan projektiin aivan sen alkumetreillä.

”Finnish Design Shopin toimitusjohtaja Teemu Kiiski lähestyi minua projektin tiimoilta, kun suunnitelma oli vasta suuri laatikko. Lähdimme yhdessä hahmottamaan tilojen, kuten korkean showroomin, ravintolan ja yläkerran sijoittelua. Toimistoni loi tilojen massojen mittakaavat, joka olikin yksi projektin tärkeimmistä tehtävistä. Näin saimme suureen varastohalliin luotua mielenkiintoisia, ihmisen mittakaavaan soveltuvia mutta kuitenkin arkkitehtuurillisesti näyttäviä tiloja”, sisustusarkkitehti Joanna Laajisto kuvailee.

Joanna Laajisto
Sisustusarkkitehti Joanna Laajisto perusti oman suunnittelutoimistonsa vuonna 2010.
Finnish Design Shop Aviatien toimisto
Puuelementit tuovat avariin toimistotiloihin lämpimiä sävyjä, inhimillisiä mittasuhteita ja parempaa akustiikkaa.
 Nikari Akademia tuoli, vaalea tammi
Studio Joanna Laajiston suunnittelemat saarnipöydät toimivat hyvänä kumppanina neuvotteluhuoneiden sisustusarkkitehtuurille. Pöytien sähköliitännät kätkeytyvät jalkarakenteiden sisään. Akademia-tuolit ovat Nikarilta.
 Mattiazzi MC7 Radice baarijakkara 65 cm, punainen
Mattiazzin kirkkaanpunaiset Radice-baarijakkarat tuovat väriä toimiston keittiötilaan.

Metsäisiä materiaalivalintoja

Vaikka uusi logistiikkakeskus sijaitsee logistisesti optimaalisella paikalla Turun kehätien kupeessa, ikkunoista avautuu näkymä suoraan metsään. Ympäröivä maisema määritti myös sisätilojen materiaalivalintoja.

Materiaalipaletilla halusimme luoda yhteyden rakennuksen ulkopuolella olevaan Pomponrahkan luonnonsuojelualueeseen ja Finnish Design Shopin omiin eettisiin ja ekologisiin arvoihin. Tiloissa on käytetty paljon luonnonmateriaaleja, kuten myrkyttömästi käsiteltyä massiivimäntyä ja saarnia. Matot on valmistettu kierrätyskuidusta ja akustiset elementit villasta”, Laajisto kertoo.

Sisäseinien ja -kattojen väriksi valittiin lämpimän vaaleaa sävyä, joka pehmentää suurivolyymisen tilan raameja. Kokonaisuutta ryhdittävät mustat ovien heloitukset ja sähkökalusteet.

Finnish Design Shop Aviatien toimisto
Toimiston pääkäytävän varrelta löytyy neuvottelu- ja puhelinhuoneita. Käytävältä avautuu myös näkymä varaston puolelle.
GUBI Beetle tuoli
Tämän neuvotteluhuoneen kalustukseen kuuluu GUBIn Beetle-sarjan tuoleja ja Artekin pöytä 90A.
Vitra Plywood Group LCW nojatuoli
Vitran näyttävät nojatuolit ovat Charles ja Ray Eamesin suunnittelemasta Plywood Group LCW -sarjasta, ja Arbour-sohva HAYltä.
 Woodnotes Mini My Outdoor säkkituoli, luonnonvalkoinen
Woodnotesin My-säkkituolit kutsuvat ottamaan rennosti. Hourglass-ruukku on ferm LIVINGin tuotantoa, ja japanilaistyylinen Hashira-valaisin MENUlta.
Pelkistetty estetiikka ja tarkat yksityiskohdat jatkuvat myös saniteettitilojen puolelle.

Laajiston mukaan galleriamaisen niukan värimaailman ansiosta tiloissa käytetyt irtokalusteet saavat osakseen erityistä huomiota. Alakerran ravintolan irtokalusteet on valittu Finnish Design Shopin tavarantoimittajien kuten Artekin ja Muuton valikoimista, ja ravintolat puiset pöydät sekä seinää kiertävä sohva ovat Studio Joanna Laajiston suunnittelemia.

Galleriamaisen niukan värimaailman ansiosta tiloissa käytetyt irtokalusteet saavat osakseen erityistä huomiota.

Myös yläkerran toimistotiloista löytyy varta vasten niihin suunniteltuja kiintokalusteita, kuten funktionaalisia säilytyskalusteita sekä neuvotteluhuoneiden vankkoja, värikkäitä saarnipöytiä. Kalusteita on myös upotettu seinärakenteisiin sekä asemoitu jakamaan tiloja.

Tilojen kaikki kiintokalusteet valmisti sisustusrakentamiseen erikoistunut Puusepänliike Wooden, jonka toimintatapoihin projekti toi pysyvän muutoksen: ”Tämän projektin korkeat ympäristötavoitteet saivat Woodenin muuttamaan pintakäsittelymetodinsa vesiohenteisiksi myös kaikkiin tuleviin toimeksiantoihinsa”, Laajisto kertoo.

Artek Atelier tuoli, tummanpunainen
Ravintolatila on kalustettu mittatilauspöydillä, Artekin Atelier-tuoleilla sekä Muuton Strand-valaisimilla.
Ravintola Finnish Design Shop
Ravintola Finnish Design Shop palvelee lounasaikoina.
  Artek Aalto riippuvalaisin A333, valkoinen
Ravintolaa reunustavat sohvat ovat nekin Studio Joanna Laajiston käsialaa. Artekin A333-valaisimet on suunnitellut Alvar Aalto.

Aurinkovoimaa ja maalämpöä

Finnish Design Shopin vastuullisuusohjelman mukaisesti kestävä kehitys oli yksi tärkeimmistä lähtökohdista uutta logistiikkakeskusta suunnitellessa. Tekniikka, arkkitehtuuri ja design pyrittiin sovittamaan luontevasti yhteen mahdollisimman harmonisen ja ekologisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Logistiikkakeskus suunniteltiin BREEAM-ympäristöluokitusjärjestelmän Excellent-tason standardien mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi omia maalämpökaivoja ja katolle asennettuja 560 aurinkopaneelia yhdistettynä mahdollisimman energiatehokkaaseen eristykseen ja vähäpäästöisten rakennusmateriaalien suosimiseen.

Laajiston mukaan yksi projektin erityispiirteistä oli asiakkaan vahva luottamus sisustusarkkitehtien näkemykseen tilojen kokonaisvaltaisessa suunnittelussa. Sisustusarkkitehdit johtivat sisätilojen suunnittelua ja yhteensovitusta niin tilanjaon, talotekniikan kuin akustiikankin osalta.

”Kaikissa ratkaisuissa menimme laatu ja materiaalin tuntu edellä. Sisustuksen ilme on luotu kiinnittämällä huomiota rakennuksen peruselementtien kuten ovien, kattojen, laatoituksien ja vesikalusteiden detaljeihin. Työmaavaiheessa tarkat suunnitelmamme aiheuttivat toteuttajien puolelta hieman keskustelua, mutta kaikki detaljit toteutettiin lopulta suunnitelmiemme mukaan.”

Finnish Design Shop showroom
Finnish Design Shopin showroomissa on esillä kausittain vaihtuva näyttely. Kuva: Suvi Kesäläinen
Carl Hansen & Søn MG501 Cuba nojatuoli, öljytty tammi - luonnonvärinen paperinaru
Cuba-nojatuoli on Carl Hansen & Sønilta, Cork-jakkarat Vitralta, ja kehäpöytä 915 sekä laveri 710 Artekilta. Kuva: Suvi Kesäläinen
Valerie Objects Hanging Lamp n1, vihreä
Showroomissa palvelee myös Finnish Design Shopin noutopiste. Seinää piristää kirkkaanvihreä Hanging Lamp n1 -valaisin.

Finnish Design Shopin henkilöstölle uudet tilat toivat mukanaan entistä toimivamman ja viihtyisämmän työskentely-ympäristön, jossa esimerkiksi sisäilmaan, älyvalaistukseen ja akustiikkaan on kiinnitetty erityistä, ammattimaista huomiota.

”Akustiikkaan on kiinnitetty huomiota koko kohteessa, aivan erityisesti showroomissa ja ravintolassa. Katot ja lähes kaikki seinäpinnat ovat kauttaaltaan absorboivaa materiaalia. Näin tiloissa on miellyttävä olla, vaikka lasia ja volyymia on runsaasti”, Laajisto toteaa.


Aviatie logistiikkakeskus julkisivu
Aviatien logistiikkakeskuksen julkisivun suunnittelusta vastasi Avanto Arkkitehdit. Kuva: Anders Portman

9 faktaa: Finnish Design Shopin logistiikkakeskus

  • Ympäristöluokitusjärjestelmä BREEAM:n toiseksi korkein luokitus eli Excellent, joka on aiemmin myönnetty vain kahdelle logistiikkarakennukselle Suomessa.
  • Tontilla 24 maalämpökaivoa ja katolla 560 aurinkopaneelia.
  • Tiiviysmittauksen ilmavuotoluku 0,53 eli huippuluokkaa. Energiatehokkuutta parannettu mm. tehokkailla ilmanvaihdon ratkaisuilla, lisäämällä lämmöneristävyyttä sekä LED-älyvalaistuksella.
  • Päivänvalon määrää kasvatettiin tavanomaista korkeammilla ikkunoilla.
  • Vesikalusteet toteutettiin pienivirtaamisina (max. 5 l/min), ja keittiön vedenkulutusta alamitataan. Rakennus varustettiin vuotohälytyksellä.
  • Ilmanlaadun tavoitetaso toimistotiloissa mitoitettiin S1-sisäilmaluokan mukaan.
  • Kohteelle palkattiin akustikko, jonka avulla akustiikka ja äänieristys toteutettiin vaatimuksia vastaaviksi.
  • Piha-alueelle pyrittiin jättämään mahdollisimman paljon luonnonmukaista kasvillisuutta, ja lähiympäristön biodiversiteettiarvojen säilymiseksi tehtiin kasvillisuuden hoitosuunnitelma.
  • Rakentaminen alkoi syksyllä 2020 ja valmistui elokuussa 2021. Pääsuunnittelijana toimi Arkkitehtiruutu Oy.

Katso myös:

• Avanto Arkkitehdit suunnitteli Finnish Design Shopin logistiikkakeskukselle lähiluonnon innoittaman julkisivun >
• Finnish Design Shopin uusi, upea showroom avautui: ”Palvelemme kaikkia laadukkaasta muotoilusta kiinnostuneita” >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: Mikko Ryhänen

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan