Kesä saapui kaupunkiin: värikkäät pikavinkit pienen kodin kesäpäivitykseen

Kasia Rutkowiakin kesärituaaleihin kuuluu kodin päivittäminen valon ja värien vuodenaikaan. Tänä vuonna puolalaisbloggari hakeutui mukavuusalueensa ulkopuolelle leikkimään erityisen näyttävillä väreillä ja kuvioilla.

Paper Collective Red Portrait juliste
Paper Collectiven julisteet The Bowl ja Red Portrait värittävät Kasia Rutkowiakin kesäsisustusta.

”KUN ON KYSE SISUSTUKSESTA, olen vannoutunut monikäyttöisyyden ystävä – tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että suosin yleensä neutraalia pohjaa, jonka ilmeen voin päivittää pienten sisustusratkaisujen avulla. Se on hauskaa, helppoa, edullista ja aina toimivaa.

Neutraali pohja mahdollistaa julisteilla, tyynyillä, vilteillä sekä pienillä koriste- ja käyttöesineillä leikittelyn äärimmäisen nopeasti ja vaivattomasti. Sisustukseen ei näin pääse kyllästymään, ja erityisen hyvin tämä toimii pienissä asunnoissa, jossa ei ole mahdollisuutta liikutella huonekaluja ympäriinsä.

Tällä kertaa päätin kutsua kesän kotiimme käyttämällä itselleni vieraampia värejä eli oranssin, sinisen ja keltaisen sävyjä. Uudistukseen kului kokonaisuudestaan ehkä 40 minuuttia, ja kun lapsemme saapuivat kotiin koulusta, he totesivat asunnon tuntuvan täysin uudelta. Tehtävä suoritettu!

Menu Plinth pöytä, matala, valkoinen Carrara marmori
Uudet tekstiilit loivat pelkistetyillä sävyillä kalustettuun olohuoneeseen raikkaan, iloisen tunnelman. Marmorinen Plinth-pöytä on Menulta.
Marimekko Umpu maljakko, voi
”Suosikkituliaiseni ystävien luona kyläillessä on kimppu kukkia kauniissa maljakossa. En keksi ketään, kuka ei ilahtuisi tällaisesta lahjasta!” Kasia vinkkaa. Marimekon Umpu-maljakon on suunnitellut Carina Seth Andersson.
Røros Tweedin oranssin sävyissä hehkuva Syndin-viltti on olohuoneen lämmin väripilkku.

Kotimme kesäsisustuksen kulmakiviin kuuluu julisteita, tyynyjä tai tyynynpäällisiä, viltti, tarjottimia, lasitavaraa ja maljakoita. Sama pätee toki myös talvi- ja syyskauden sisustukseen, mutta viileämpinä kuukausina käytämme enemmän posliinia lasin sijaan, ja myös kynttilöitä on luonnollisesti enemmän.

Uusien taidehankintojen tekeminen on nykyisin helpompaa kuin koskaan. Saatavilla olevien julisteiden valikoima on suorastaan käsittämätön, ja jokainen voi varmasti löytää jotain omaan tyyliinsä ja tunnelmaansa sopivaa. Itselläni on muutamia julistesuosikkeja, ja yksi niistä on tanskalainen Paper Collective. Rakastan heidän printtejään, paperin laatua ja valikoiman laajuutta. Näiden julisteiden kanssa on helppo leikitellä kokeilemalla erilaisia yhdistelmiä ja vaihtelemalla julisteiden paikkoja. Stailistin vinkki: Joskus laitan yksiin kehyksiin kaksi julistetta helpottamaan sekä säilytystä että stailausta – tämä säästää aikaa ja mahdollistaa julisteen vaihtamisen käden käänteessä.

”Uusien taidehankintojen tekeminen on nykyisin helpompaa kuin koskaan.”

Tyynynpäällisten suhteen valitsin tänä vuonna kotiimme kutkuttavan kesäisiä Marimekko-kuoseja sekä Architectmaden tyynynpäällisen, joka mukailee omaa tyyliäni itselleni epätavallisessa värisävyssä. Torkkupeitoksi valitsin runsaan oranssin sävyissä hehkuvan Syndin-viltin Røros Tweediltä. Viltti on varsin paksu, joten käytän sitä mieluiten iltaisin, kun illan viileä ilmavirta kulkeutuu sisään parvekkeen ovesta. Viileinä kesäiltoina on ihanaa uppoutua kirjoihin ja lehtiin ja nauttia kesän rauhasta pistaasipähkinöitä napostellen. Kirjoista puheen ollen – mikäli pidät matkustamisesta, suosittelen lämpimästi syventymistä Kinfolk Travel -kirjaan. Todella inspiroiva opus!

Marimekko Malvikki tyynynpäällinen
Malvikki- ja Leikko-tyynynpäälliset jatkavat Marimekon tarinaa rönsyilevien kukkakuosien tulkitsijana.
Iittala Miranda kulho 145 mm, pomeranssi
Pähkinät ja kynttilät sopivat talvikauden lisäksi myös kesään. Miranda-kulho kuuluu Iittalan mallistoon, ja kesältä tuoksuva kynttilä on Skandinaviskin Explore-tuoksukynttiläsetistä.
Artisan Books Kinfolk Travel: Slower Ways to See the World
Kesä ja kirjat kuuluvat erottamattomasti yhteen. Kinfolk Travel -kirja tarjoaa nautinnollisia elämyksiä hitaan matkailun ystäville.

Päiväsaikaan, erityisesti viikonloppuisin, kokoan mielelläni kaikki tarpeelliset esineet yhdelle tarjottimelle – puiset tarjottimet ovat omia suosikkejani. Kupillinen hyvää kahvia, vesilasi ja pähkinät kuuluvat omiin perustarpeisiini. Mukaan voi lisätä myös jonkin makean herkun, vihreän kasvin ja kenties hennosti tuoksuvan kynttilän – Skandinaviskin Explore-tuoksukynttiläsetti on kerrassaan upea, ja jokaisessa kynttilässä on aivan taivaallinen kesätuoksu. Puhdasta nautintoa.

Tänä kesänä lumouduin Marimekon Sukat makkaralla -sarjan suloisista sinisävyistä. Tässäkään tapauksessa väri ei ollut aivan omani – ja silti hullaannuin siitä täysin. FDB Møblerin puinen tarjotin toimii hyvin sekä sisä- että ulkokäytössä, ja kokonsa puolesta se sopii täydellisesti liikuteltavaksi ympäriinsä tarpeen mukaan.

 Architectmade FJ Pattern tyyny, 50 x 50 cm, sininen
Viileinä kesäiltoina perheenjäsenet tunnelmoivat sohvan nurkassa. Architectmaden tummansininen FJ Pattern -tyyny antaa kontrastia punasävyille.
FDB Møbler M9 Sammen tarjotin
FDB Møblerin tiikkipuinen M9 Sammen -tarjotin tarjoaa tyylikkään ja helposti liikuteltavan alustan olohuoneen tärkeille tavaroille ja herkuille.
Marimekko Sukat Makkaralla kaadin, turkoosi
Marimekon Sukat makkaralla -sarja hurmaa veikeällä muodollaan. Myös Flower-maljakko ja taivaansininen Unikko-lautanen ovat Marimekolta. Kitty-espressopannua valmistaa Bialetti.

Maljakoista valitsin kesäsisustukseeni Marimekon voinsävyisen Umpu-maljakon sekä pienen Flower-maljakon läpinäkyvänä – upean monikäyttöinen esine, joka sopii huoneeseen kuin huoneeseen ja näyttää hyvältä sekä yksittäisen kukan että vihreiden oksien kanssa. Tunnustaudun maljakkoaddiktiksi ja viimeisen 15 vuoden aikana olen tullut keränneeksi melkoisen kokoelman vaaseja. Mutta tunnistan varmuudella hyvän maljakon, kun sellaisen näen! Molemmat Marimekko-maljakkoni ovat ehdottomasti sellaisia.

Olen todella tyytyväinen olohuoneeni uuteen kesäilmeeseen, vaikka – tai ehkä juuri siksi että – poistuin omalta mukavuusalueeltani ja päätin kerrankin valita rohkeampia värejä. Itse vietän kesää kaupungissa etätöitä tehden. Siinä on plussansa ja miinuksensa, mutta uusi sisustus saa koko kesän tuntumaan hauskemmalta, valoisammalta ja raikkaammalta.”

Inspiroidu tyylistä

Marimekko
Sukat Makkaralla -kaadin
Paper Collective
Comfort Yellow -juliste
Iittala
Miranda-kulho
Marimekko
Malvikki-tyynynpäällinen
Røros Tweed
Syndin viltti
Bialetti
Kitty Induction -espressopannu
Paper Collective
Red Portrait -juliste
Artisan Books
Kinfolk Travel
Kasia Rutkowiak

Kasia Rutkowiak on puolalaissyntyinen freelancer-sisustusstylisti, valokuvaaja ja bloggari, jonka skandinaavista sisustusta ja elämäntyyliä käsittelevällä My Full House -blogilla on lukijoita ympäri maailman. Rutkowiak asuu tällä hetkellä Varsovassa. Hän on kolmen Tanskassa syntyneen lapsen äiti ja asunut yli 12 vuotta elämästään tanskalaisella Bornholmin saarella.

Katso myös:

Finnish Design Shopin Kesäkauppa >

Teksti ja kuvat: Kasia Rutkowiak

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan