Puuta, putkirunkoja ja mausteisia värejä – Maija Rasilan elokuun suosikit

Finnish Design Shopin sisustusarkkitehti Maija Rasila kertoo suosikkituotteistaan ja -tyyleistään Design Storiesin Kuukauden suosikit -palstalla. Elokuussa hän valmistautuu pikkuhiljaa syksyyn ja seuraa mielenkiinnolla sisustusmaailman uusia tuulia.

Tähän kuvaan kiteytyy useampi ajankohtainen elementti: 70-luvun arkkitehtuuri, rimoitukset, pyöreälinjaiset huonekalut ja raitakuosit. Ferm Livingin ja tanskalaisen Louisiana -taidemuseon yhteistyönä syntynyt Rico-tuotesarjan raidallinen verhoilu mukailee taidemuseon pysäyttävän upeaa arkkitehtuuria.

“VAIKKA ELÄMME VIELÄ täyttä loppukesää, voi syksyn läheisyyden jo tuntea ilmassa. Sisustajalle syyskausi tarkoittaa usein aktivoitumista: kesän jälkeen kodin sisustusasiat tuntuvat jälleen ajankohtaisilta, ja ainakin itse kaipaan huolettoman kesän jälkeen taas pientä freesausta ja uudenlaista järjestystä kotiin. En ole nähtävästi yksin tämän ajatuksen kanssa, sillä syksy on perinteisesti vuoden kiireisintä aikaa myös suunnittelutöiden suhteen.

Syksyn korvalla myös monet brändit julkaisevat uusia tuotteita ja linjauksiaan tulevan kauden trendeistä. Jokaiseen trendiin ei tarvitse eikä pidäkään hypätä mukaan, mutta sisustusmaailman tuulia on aina yhtä mielenkiintoista seurata. Itse olen bongannut uusista mallistoista etenkin mausteisia värejä, tummasävytteistä puuta, putkirunkoja ja 70-luvun arkkitehtuurista ammennettua tunnelmaa. Ei kuulosta lainkaan hullummalta reseptiltä syyskauteen!”

&Traditionin Drawn-tuoli

Nahkaa ja puuta

Puu on ollut jo pidemmän aikaa se ajankohtaisin sisustuselementti. Puu kaikissa muodoissaan kuuluu myös omiin henkilökohtaisiin kestosuosikkeihini: vaikka puunsävyissä trendit hieman vaihtelisivatkin ajan mittaan, on klassinen massiivipuu silti aina yhtä ajaton ja toimiva sisustusvalinta.

Itse olen silmäillyt viime aikoina etenkin puisia ruokapöydän tuoleja. Kauniita ja klassisia puutuoleja on lukematon määrä, mutta yksi suosikeistani on vuonna 1956 suunniteltu &Traditionin Drawn-tuoli, jota saa paitsi tammen ja pähkinän sävyissä, nyt myös mustaksi lakattuna. Tyylikäs nahkainen istuintyyny toimii kivana lisävarusteena: se lisää tuolin istuinmukavuutta ja viimeistelee ilmeen astetta ylellisemmäksi.

&Traditionin Drawn-tuoli >
Kaikki ruokapöydän tuolit >

Silkeborg Uldspinderin raidallinen The Sweater -viltti

Pastelliraitaa

Vaikka lämpötilat ovatkin vielä kesäisissä asteissa, tekee iltaisin mieli kääriytyä jo pehmeän viltin alle. Ihan vielä en ole kuitenkaan valmis kunnon syysfiilistelyyn, vaan kesätunnelma saa viipyillä kotona vielä hetken. Niinpä tekstiileissä kiehtovat eniten raikkaat sävyt ja sileät, miellyttävän tuntuiset tekstuurit.

Silkeborg Uldspinderin raidallinen The Sweater -viltti vaikuttaisikin olevan juuri sopiva tuote kesän ja syksyn välimaastoon: se ei tunnu liian talviselta, mutta tuo jo mukavaa kotoisuutta hämärtyviin iltoihin. Vaaleansinivalkoinen viltti on väritykseltään trendikkään pastellinen ja keventää kivasti vaikkapa konjakinsävyistä nahkaa. Pehmoinen viltti on valmistettu sataprosenttisesta villasta, ja sen kuvaillaan tuntuvan yhtä mukavalta kuin lempivillapaitasi. Tämä kuulostaa erittäin lupaavalta!

Silkeborg Uldspinderin The Sweater -viltti >
Kaikki viltit >

AYTM:n Ora-ulkolyhdyt

Sytytä valot

Hämärtyvät, mutta lämpimät illat ovat loppukesän parasta antia. Odotankin jo innolla tulevia elokuun iltoja, jolloin voi sytyttää kynttilöitä ja ripustaa tunnelmavaloja pitkin pihaa.

AYTM-merkin Ora-lyhdyt ovat muodoltaan mukavan selkeitä ja istuvat hyvin niin linjakkaan arkkitehtuurin pariksi kuin klassisemmankin miljöön kontrastiksi. Tykkään polttaa lyhdyissä erityisesti tolppakynttilöitä ja pidänkin siitä, että Ora-lyhtyjen suojaisa lasinen sisäosa mahdollistaa myös suurikokoisempien kynttilöiden käytön. Kahteen suuntaan valoa heijastava lyhty on hämärässä hauska näky, ja sen luomaa tunnelmaa voi muunnella ohjaamalla lyhdystä suuntautuvan valon toivomaansa suuntaan.

AYTM:n Ora-lyhty >
Kaikki lyhdyt ja tulisijat >

Klongin Pavo-valaisin

Trendikartalla

Veistoksellisten valaisimien trendi jatkuu. Klongin Pavo-pöytävalaisin koostuu pronssisesta jalasta ja puoliympyrän mallisesta akryylisestä varjostinosasta, joka heijastaa valoa pehmeästi ympärilleen. Designduo Broberg & Ridderstrålen suunnittelema valaisin jatkaa myös ajankohtaista pyöreän eleganttia muotokieltä, joka ei väisty vielä tulevanakaan sesonkina.

Leveydeltään 49-senttinen valaisin on näyttävä sisustuselementti myös silloin, kun valaisin ei ole päällä. Kokeile sijoittaa valaisin pitkälle tasolle tai asettele se leveälle ikkunalaudalle – se ei juuri muuta kaverikseen kaipaa. Valaisin toimii hienosti myös sisustukseltaan niukan aulatilan katseenvangitsijana.

Klongin Pavo-pöytävalaisin >
Kaikki pöytävalaisimet >

Marimekon tyynynpäällisiä

Safaritunnelmaa

Marimekon syksy pitää sisällään mausteisia sävyjä ja eläinkuoseja. Useat uuden malliston printeistä ovat syntyneet jo vuosikymmeniä sitten, kuten vuoden 1970 Kaksoset-kissaeläinkuosi tai vuoden 1961 Silkkikuikka-kuosi, joista kumpikin on lähtöisin Maija Isolan kynästä. Paahdetut oranssiset ja punaiset sävyt tuntuvat houkuttelevalta ja saavat hyvää vastapainoa niin ikään uuteen mallistoon kuuluvista jäänsinisistä tekstiileistä. Oma suosikkini taitaa olla näyttävä Kaksoset-huopa, joka tuo skandinaaviseen sisustukseen oman jännittävän säväyksensä.

Marimekon Kaksoset-huopa >
Kaikki Marimekon kodintekstiilit >

Yrjö Kukkapuron Remmi-nojatuoli

Klassikon kotiinpaluu

Ikoniset designklassikot sykähdyttävät vuodesta toiseen. Yksi näistä on Yrjö Kukkapuron Remmi, joka on tunnettu paitsi muotoilustaan, myös mukavuudestaan: tuoli on äänestetty jopa maailman parhaaksi musiikinkuuntelutuoliksi. Vuonna 1969 suunniteltu funkishenkinen putkirunkotuoli tuntuu muotonsa puolesta juuri nyt erittäin ajankohtaiselta. Nahkaa, metallirunkoja ja 70-luvun henkeä suositaan nyt yleisestikin sisustuksessa.

Kesällä tuoli palasi takaisin juurilleen sen tuotannon siirtyessä takaisin Suomeen. Avainlippu-tunnuksen saaneissa uusissa Remmeissä on läpinäkyvä ja jäljitettävä tuotantoketju, ja lähituotannon ansiosta myös mahdolliset varaosa- ja korjaustarpeet ovat helposti toteutettavissa. Hienoa, että sukupolvelta toiselle kestävää designia hankkimalla voi tukea myös kotimaista työtä!

Yrjö Kukkapuron Remmi-tuoli >
Kaikki nojatuolit >

Göstan paviljonki Mäntässä

Arkkitehtuuria ja katutaidetta

Kesän kiinnostavin kotimaan kohde sijaitsee ehkä vähän yllättäenkin Mäntässä. Serlachius-museo Göstassa järjestettävä Banksy-näyttely on toki suuri vetonaula, mutta vähintään yhtä kiinnostunut olen itse Gösta-museon arkkitehtuurista. Museo koostuu vuonna 1935 valmistuneesta kartano-osasta sekä vuoden 2014 puurakenteisesta laajennusosasta, joka on voittanut useita arkkitehtuuripalkintoja. Göstan paviljonki onkin hyvä tärppi kaikille arkkitehtuurin ystäville, ja mikä parasta, voi samalla nauttia myös maailman kuuluisimman katutaiteilijan töistä.

Banksy. A Visual Protest -näyttely, Taidemuseo Gösta, 15.5.–10.10.2021

Sisustusarkkitehti Maija Rasila

Sisustusarkkitehti Maija Rasila poimii kuukauden inspiroivimmat tuotteet, esineet ja asiat uutuuksien ja klassikoiden joukosta. Modernin skandinaavinen tyyli saa maustetta runsaista yksityiskohdista, yllättävistä väreistä ja persoonallisista esineistä.

Teksti: Maija Rasila Kuvat: Pedro Pegenaute ja valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan