Neutraali ja selkeä talvikoti – Maija Rasilan tammikuun suosikit

Sisustusarkkitehti Maija Rasila kertoo suosikkituotteensa ja -tyylinsä Design Storiesin Kuukauden suosikit -palstalla. Tammikuussa kotia kannattaa tarkastella taas uusin silmin ja virkistää sen ilmettä karsimalla ja yksinkertaistamalla.

&Tradition Patch-pöytä
Klassinen tammi, opaalilasiset valaisimet ja näyttävät viherkasvit ovat aina yhtä ajankohtainen ja toimiva yhdistelmä. &Traditionin Patch-ruokapöytä on saanut rinnalleen saman brändin Drawn-tammituolit ja ylleen Copenhagen SC7 -riippuvalaisimet.

”TUNNELMALLISEN JA TUMMASÄVYISEN joulukauden jälkeen kaipaan kotiini ennen kaikkea kevyitä, yksinkertaisia ja selkeälinjaisia elementtejä. Innostun neutraalin talvisesta ilmeestä – kevät saa vielä odottaa, vaikka muutamia heleitä yksityiskohtia onkin ihana kaivaa jo esille. Vaaleat sävyt, klassinen puu ja viherkasvit tuovat kotiin talveen sopivaa, raikkaan pelkistettyä tunnelmaa. Pienet väripisteet enteilevät jo hiljalleen pidentyviä päiviä ja parin kuukauden päässä siintävää kevätkautta.”

Gubin Tynell 9602 -lattiavalaisin

Klassista, kiitos

Seuraan trendejä mielenkiinnolla, mutta kotiani sisustan ennen kaikkea omaa tyyliäni ja talon henkeä kuunnellen. Yksi tämän vuoden suurimmista sisustushaaveistani on Paavo Tynellin suunnittelema 9602-lattiavalaisin, jota valmistaa nykyään tanskalainen Gubi.

Vuodelta 1935 peräisin oleva valaisin on malliltaan mukavan klassinen ja sopisi näin hyvin vanhan, 1800-luvun puolella rakennetun kotini henkeen. Materiaalina käytetty kangas, rottinki ja messinki muodostavat mielenkiintoisia yksityiskohtia yksinkertaiseen ja selkeämuotoiseen valaisimeen.

Gubin Tynell 9602 -lattiavalaisin >
Kaikki lattiavalaisimet >

&Traditionin Patch-pöytä

Taidokkaita yksityiskohtia

Ihailen yksinkertaista designia, jossa yksityiskohdat on kuitenkin hiottu tarkasti kohdilleen. &Traditionin Patch-pöytäsarja on hyvä esimerkki hallitusta, silmiä hivelevästä muotoilusta, jossa ei ole unohdettu käytännöllisyyttä.

Pöydän elegantti tammi- tai pähkinärunko on yhdistetty kestävään ja helppohoitoiseen laminaattikanteen, joka on väriltään pehmeän beige, tummanruskea tai harmaa. Rungon kauniit messinkiset liitokset täydentävät viimeistellyn ilmeen. Mikäli etsinnässä on ajaton ja skandinaavisen pelkistetty pöytä, kannattaa tämä malli ehdottomasti laittaa korvan taakse. Se on käyttökelpoinen ja kestävä malli monenlaiseen ympäristöön.

&Traditionin Patch HW1 -pöytä >
Kaikki ruokapöydät >

Menun Umanoff-kukkatelineitä

Vehreä koti

Kun joulukukat ovat tulleet tiensä päähän, on aika täyttää koti uuden kauden viherkasveilla. Menun uudet Umanoff-kukkatelineet nostavat kodin viherkasvit näyttävästi esille ja toimivat tyylikkäinä sisustuselementteinä.

Jauhemaalatusta teräksestä ja rottingista valmistetut kukkatelineet ovat osa Menun Umanoff-kokoelmaa, joka koostuu yhdysvaltalaisen Arthur Umanoffin 1950-luvulla suunnittelemista tuotteista. Vintage-henkisen ympäristön ohella esineet sopivat hyvin myös modernin arkkitehtuurin pehmentäjiksi.

Menun Umanoff-kukkateline >
Kaikki kukkatelineet >

Skagerakin Noboru-porrasjakkara

Keittiökiipeilyyn

Rakensin hiljattain keittiööni seinäkiinnitteisen avokaapiston, ja yli kolmen metrin huonekorkeuden myötä sen ylähyllyille ei ole asiaa ilman keittiöjakkaran apua. Skagerakin tamminen Noboru-porrasjakkara jatkaa merkille tyypillistä tanskalaisen eleetöntä linjaa ja tyylipuhdasta muotoilua, ja se olisi tervetullut lisä omaankin keittiööni. Erityisen kiva idea on jakkaran alle liukuva alin askelma: tilansäästön lisäksi tämä mahdollistaa porrasjakkaran käytön myös istuimena tai tasona.

Skagerakin Noboru-porrasjakkara >
Kaikki porrasjakkarat ja tikkaat >

Sera Helsingin E-1027-matto

Talven kaunein matto

Muhkeat tekstiilit tuovat kotiin talvista tunnelmaa, josta haluan vielä nauttia. Itse suosin olohuoneessa kahden maton taktiikkaa: talveksi hieman runsaampaa ja kesäksi kevyempää. Maton vaihto nimittäin vaikuttaa huomattavasti koko huoneen ilmeeseen.

Sera Helsingin uusi, Samu-Jussi Kosken suunnittelema E-1027-mattosarja yhdistelee kahta eri nukkakorkeutta ja on saatavilla sekä kudottuna että solmittuna. Tämä malli istuukin hienosti paitsi talveen, myös kevyempään kevätkauteen. Kosken inspiraation lähteenä on toiminut Eileen Grayn suunnitteleman, Ranskan etelärannikolla sijaitsevan maailmankuulun E-1027-villan modernistinen arkkitehtuuri.

Sera Helsingin E-1027-matto >
Kaikki matot >

Adean Fay-rahi

Punottuja detaljeja

Pienet kiinnostavat yksityiskohdat puhaltavat sisustuksen eloon. Adean Fay-nojatuolin pariksi suunniteltu Fay-rahi toimii paitsi nojatuolin kaverina, myös sisustuksen katseenvangitsijana yksinäänkin. Pieni rahi sopii vaikkapa kompaktin eteisen tai makuuhuoneen istuimeksi ja vaatteiden laskutasoksi. Yksityiskohtaisesta nahkapunoksesta valmistettu istuinosa ja massiivipuinen runko muodostavat ajattoman ja näyttävän kokonaisuuden.

Adean Fay-rahi >
Kaikki rahit >

Røros Tweedin keltainen Bislett-viltti

Ne pienet väripisteet

Vaikka kevät on vielä kaukana, tekee sisustukseen mieli hivuttaa jo pikkuisen kirkkaita värejä. Ruotsalaisen Røros Tweedin Bislett-viltti tuo kotiin raikkaan tuulahduksen keltaisessa sitrusvärissään. Herkullinen sävy yhdistyy siinä toiseen tämän hetken suosikkiini: raitakuvioihin. Norjalaisesta lampaanvillasta valmistettu viltti on tunnultaan talvisen pehmeä ja lämmin, mutta heleät värit päivittävät sen myös kevääseen sopivaksi.

Røros Tweedin Bislett-viltti >
Kaikki viltit >

Menun Audo-showroom

Inspiraationa Audo

Reippaat värit tulevat nyt vahvasti sisustukseen, ja niitä alkaa näkyä myös hillittyjen sisustusten keskellä. Näin myös Menun inspiroivassa Audo-showroomissa, jonka harmonisen interiöörin keskelle yksittäiset väripisteet tuovat eloa ja mielenkiintoa. Menun showroom- ja pääkonttoritilojen lisäksi hotellin, ravintolan ja tapahtumatilankin sisältävä Audo on muutenkin erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus – ja ehdottomasti vierailun arvoinen sitten, kun ulkomaanmatkat ovat taas mahdollisia.

Menun tuotteet >

Maija Rasila

Sisustusarkkitehti Maija Rasila poimii kuukauden inspiroivimmat tuotteet, esineet ja asiat uutuuksien ja klassikoiden joukosta. Modernin skandinaavinen tyyli saa maustetta runsaista yksityiskohdista, yllättävistä väreistä ja persoonallisista esineistä.

Teksti: Maija Rasila Kuvat: Valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan