Mondon poiminnat: 6 modernin arkkitehtuurin helmeä

Mistä löytyvät maailman kiehtovimmat rakennusnähtävyydet? Mondon toimitus valitsi kuusi paikkaa kiinalaisesta metropolista Suomen vähemmän tunnettuun Aalto-kohteeseen.

Mirador del Río, Lanzarote
Mirador del Ríon suurista ikkunoista avautuu vaikuttava merellinen näkymä Lanzaroten pohjoispuolella sijaitsevalle La Graciosa -saarelle.

1. Lanzarote, Espanja

Kanariansaarten kiinnostavimmat arkkitehtuurikohteet löytyvät Lanzarotelta. Siitä on kiittäminen César Manriqueta (1919-1992), joka suunnitteli kotisaarelleen useita poikkeuksellisia rakennuksia.

Näitä ovat esimerkiksi näköalapaikka Mirador del Río (kuvassa) ja taidekeskus Jameos del Agua. Kaikkia Manriquen rakennuksia yhdistää se, että ne sulautuvat harmonisesti osaksi saaren tuliperäistä luontoa. Huoneita on esimerkiksi rakennettu laavavirtojen tekemiin onkaloihin.

Manrique oli myös taiteilija, kuvanveistäjä ja aktivisti, joka oli huolissaan turismin vaikutuksista. Osin hänen kampanjointinsa ansiosta Lanzarotelle ei ole rakennettu korkeita jättihotelleja.

Shanghai Slaughterhouse 1933
Shanghain betonibrutalismia edustava teurastamo valmistui nimensä mukaisesti vuonna 1933.

2. Shanghai, Kiina

Shanghai on hätkähdyttävä kokemus: loputtomat, kiiltävät pilvenpiirtäjät ja ostoskeskukset tekevät metropolista epätodellisen tuntuisen. Perinteistä kiinalaista tyyliä näkee vähän, mutta joillakin asuinalueilla on yhä koruttomia taloja tunnelmallisine kujineen.

Shanghain vaikuttavimmaksi paikaksi mainitaan usein keskustan Bund: Huangpujoen rannan kävelyalueella näkee 1920-luvun eurooppalaisen art deco -tyylin rakennuksia ja vastarannan valtavia torneja. Tuntemattomampi helmi on kuvan Teurastamo 1933. Betonibrutalistinen teollisuuskompleksi on nykyään kulttuurin ja ravintoloiden keskus. Kiinnostavia, moderneja museorakennuksia Shanghaissa on niin paljon, että niissä voisi kierrellä kuukauden.

North Christian Church, Columbus, Indiana
Eero Saarisen suunnittelema North Christian Church Columbuksen kaupungissa Indianassa kohoaa liki 60 metrin korkeuteen.

Columbuksesta löytyy kymmeniä maailman huippuarkkitehtien töitä.

3. Columbus, Indiana, Yhdysvallat

Alle 50 000 asukkaan pikkukaupunki on epätodennäköinen arkkitehtuurikohde, mutta niin vain Columbuksesta löytyy kymmeniä maailman huippuarkkitehtien töitä. Se on Joseph Irwin Millerin (1909–2004) ansiota. Paikallisen perheyhtiön toimitusjohtaja oli suuri arkkitehtuurin ystävä, ja hänen perustamansa säätiö maksoi arkkitehtien palkkiot, kun nämä suunnittelivat rakennuksia Kolumbukseen.

Joukossa on myös suomalaisnimiä. Kaupungissa voi ihailla esimerkiksi Eliel Saarisen First Christian Churchia, joka on Yhdysvaltain ensimmäisiä moderneja kirkkorakennuksia. Hänen poikansa Eero Saarinen taas piirsi North Christian Churchin (kuvassa), Irwin Union Bankin toimitilat ja Millerien kotitalon, joka on nykyään yleisölle avoin vierailukohde.

Valkoinen kaupunki, Tel Aviv
Tel Avivin vaaleiden Bauhaus-rakennusten "Valkoisesta kaupungista" tuli Unescon maailmanperintökohde vuonna 2003.

4. Tel Aviv, Israel

Yksi maailman kiehtovimmista kaupunkiympäristöistä syntyi suuresta surusta. Kun natsit nousivat valtaan 1930-luvun Saksassa, tuhansittain saksanjuutalaisia pakeni maasta nykyisen Israelin alueelle. Heille tarvittiin taloja, ja mukana tulleet, kuuluisassa Bauhausin koulussa opiskelleet arkkitehdit loivat ”Valkoisen kaupungin”.

Tel Avivissa on jopa tuhansia Bauhaus-tyylisiä rakennuksia. Niiden pelkistetty, valkoinen ulkoasu ja suuret parvekkeet sopivat kuumaan ilmastoon. Futuristinen muotoilu kuvasti juutalaisten haavetta uuden ajan ja yhteiskunnan alusta. Tel Avivin keskustan Bauhaus-kortteleihin on helppo tutustua kävellen omin päin tai opastuskierroksella. Kaupungissa on myös tietokeskus Bauhaus Center, pieni Bauhaus-museo ja lukuisia muita hyvä museoita.

Brasilian futuristisen päälaupungin takana on Pritzker-palkittu arkkitehti Oscar Niemeyer.

Brasília näyttää ehdalta 60-luvun tulevaisuudenvisiolta: on leveitä autoteitä ja monumentaalisia julkisia rakennuksia.

5. Brasília, Brasilia

Etelä-Amerikan erikoisimpia urbaaneja kohteita on Brasilian pääkaupunki, joka perustettiin vuonna 1960 sisämaahan, keskellä ei-mitään. Paikka näyttää ehdalta 60-luvun tulevaisuudenvisiolta: on leveitä autoteitä ja monumentaalisia julkisia rakennuksia, jotka suunnitteli Oscar Niemeyer, yksi modernin arkkitehtuurin suurnimistä.

Brasílian kaupunkisuunnittelua on kritisoitu epäonnistuneeksi, mutta Niemeyerin rakennukset tekevät yhä vaikutuksen. Nähtävyyksiin lukeutuu esimerkiksi parlamenttitalo (kuvassa), joka näyttää siltä, kuin ufo olisi laskeutunut talon katolle. Niemeyerille oli tyypillistä juuri tällaisten leikkisien muotojen käyttö rakennuksissaan.

Alvar Aallon suunnittelema kirjasto toimi Seinäjoen pääkirjastona vuoteen 2012 saakka.

6. Seinäjoki, Suomi

Alvar Aallon rakennuksia voi ihailla Suomessa useilla paikkakunnilla, mutta Seinäjoki on monelle vielä tuntematon arkkitehtuurikohteena. Sen anti voi yllättää: keskustassa on näyttävä Aallon suunnittelema kulttuuri- ja hallintorakennusten kokonaisuus. Helmiin kuuluvat myös lakeuden Risti -kirkko sekä kuvassa näkyvä kirjasto, joka on kunnostettu joitakin vuosia sitten.

Aallolla oli erityinen suhde Etelä-Pohjanmaahan: hän syntyi Kuortaneella, lyhyen matkan päässä Seinäjoelta. Kaupungissa kannattaa tutustua myös vuonna 2012 avattuun JKMM-arkkitehtien upeaan pääkirjastoon, Apilaan.

Teksti: Mondon toimitus Kuvat: Veikko Kähkönen, Petri Lyytikäinen, Katja Lösönen, All Over Press ja Getty Images

Juttu on julkaistu alun perin Mondon numerossa 10/20.

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan