50 vuotta Kuplan juhlaa – Eero Aarnion klassikkotuoli täyttää pyöreitä

Katosta riippuva Kuplatuoli on Eero Aarnion mestariteos, joka kuuluu suomalaisen muotoilun riemastuttavimpiin ja kekseliäimpiin klassikoihin. Kuplan ilmestymisestä tulee vuonna 2018 kuluneeksi pyöreät 50 vuotta.

Eero Aarnio Kupla-tuoli
Kuplatuoli muistuttaa ulkomuodoltaan suurta saippuakuplaa, ja se myös valmistetaan kuten saippuakuplat: puhaltamalla.

EERO AARNIO SUUNNITTELI Kuplatuolin vuonna 1968 kontrastiksi hämyisän suojaisalle Pallotuolille. Pallotuolin tapaan Kupla vaimentaa ympäristön ääniä ja luo eristäytyneen ja rauhallisen oman tilan tunnun, mutta kauttaaltaan läpinäkyvä kuori myös yhdistää tuolissa istujan ympäröivän tilan valaistukseen ja tunnelmaan.

Eero Aarnio
Eero Aarnio sai idean Kuplatuolin valmistustapaan kupolinmuotoisista kattoikkunoista.

Metalliketjun varassa riippuva Kupla valmistetaan yksinkertaisesti puhaltamalla kuumaa akryylimassaa tuolin teräsvanteen läpi – muotteja tai muita työkaluja ei tarvita. Aarnio on kuvaillut Kuplan syntyä näin:

Pallotuolin suunniteltuani tahdoin saada sen sisälle valoa ja sain ajatuksen läpinäkyvästä pallosta, jonka sisään valo tulisi kaikista suunnista. Ainoa tähän tarkoitukseen sopiva materiaali on akryyli, joka kuumennetaan ja puhalletaan saippuakuplan muotoiseksi. Tiesin, että kupolin muotoiset kattoikkunat valmistetaan tällä menetelmällä, joten otin yhteyttä valmistajaan ja kysyin, olisiko teknisesti mahdollista puhaltaa vielä puolipalloa suurempi kupla. Vastaus oli kyllä. Siispä teetätin teräsvanteen, johon puhallettiin kupla ja lisättiin istuintyynyt, ja niin tuoli oli valmis. Nimi oli jälleen ilmiselvä: Kupla.”

”Tahdoin saada Pallotuolin sisälle valoa ja sain ajatuksen läpinäkyvästä pallosta, jonka sisään valo tulisi kaikista suunnista.”

Eero Aarnio Kupla-tuoli
Läpinäkyvän Kuplatuolin istuintyynyt on verhoiltu nahalla.

Eero Aarnio on nimennyt Kuplan suosikkihuonekalukseen omasta tuotannostaan, ja tuolin tiedetään koristavan muun muassa italialaisen muotoilun kummisedäksi tituleeratun Alberto Alessin kotia. Niin painovoiman kuin muotoilunkin rajoja koettelevan Kuplatuolin ilme ei ole vanhentunut viidessä vuosikymmenessä lainkaan. 1960-luvun futuristista designia edustava Kupla sopii täydellisesti tällä hetkellä trendikkäisiin 60-luvun sisustuksiin ja rakennuksiin, ja sen kevyenä leijuva muoto tuo virkeän tuulahduksen myös moderneihin ja minimalistisiin koteihin.

Teksti: Nora Uotila Lähde: Eero Aarnio (Fang Hai, 2003) Kuvat: Suvi Kesäläinen, Eero Aarnio Originals ja A-lehtien arkisto

Kuplatuolin voi ostaa kampanjahintaan Finnish Design Shopista kesäkuun 2018 ajan.

Katso myös:

• Eero Aarnion haastattelu >
Eero Aarnion suunnittelemat tuotteet >

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan