Näin hoidat Artekin huonekaluja – katso parhaat puhdistusvinkit erilaisille pinnoille

Miten satulavyötuoli puhdistetaan? Voiko naarmuista linoleumia korjata? Design Stories poimi Artekin hoito-ohjeista parhaat vinkit, joiden avulla pidät parasta mahdollista huolta niin Aalto-pöydästäsi kuin Domus-tuolistasikin.

Kuva, jossa Artekin vintage-nojatuoli ja sivupöytä.
Artekin huonekalut on suunniteltu kestämään aikaa niin muotoilunsa kuin laatunsakin puolesta. Huoltamalla huonekaluja säännöllisesti niistä riittää iloa vuosikymmeniksi eteenpäin. Vanhempien huonekalujen hoitorutiini kannattaa hioa kuntoon yhdessä ammattilaisen kanssa.

ARTEKIN TUOTTEET ovat ikoninen osa suomalaista huonekalusuunnittelua, ja niistä useimmat ovat olleetkin tuotannossa vuosikymmenten ajan. Niin aikaa kuin elämääkin kestävä muotoilu on tehnyt Artekin huonekaluista kiistattomia kansainvälisiä klassikoita, jotka sopivat osaksi monenlaista sisustusta ja säilyttävät ajankohtaisuutensa trendistä toiseen. Käytön myötä tulleet patina ja elämisen jäljet vain lisäävät huonekalujen luonnetta.

Oikeanlaisella huollolla Artekin huonekalujen käyttöikää on mahdollista pidentää mittavastikin. Tämän jutun hoitovinkit ja -ohjeet koskevat pääasiassa Artekin nykytuotantoa ja tällä hetkellä käytössä olevia materiaaleja. Vanhempien ja erityisen arvokkaiden tuotteiden hoidosta voi olla yhteydessä suoraan Artekiin.

Kuva, jossa Artekin Domus-nojatuoli takkahuoneessa.
Säännöllinen hoiva pitää puiset huonekalut kunnossa ja kauniina sukupolvelta toiselle. Domus-nojatuolin suunnitteli Artekille Ilmari Tapiovaara vuonna 1946.

1. Puupinnat – pidä ne kuivana

Puu on elävä luonnonmateriaali, jonka luonteikkaassa ilmeessä näkyy sen historia: uniikit värivaihtelut, kuviot ja yksityiskohdat, kuten puun syyt ovat osa sen tarinaa. Puusta valmistetut huonekalut käsitellään usein lakalla, maalilla tai ne petsataan – riippuen tuotteen käyttötarkoituksesta ja siitä mitä ominaisuuksia tuotteessa halutaan korostaa. 

Puusta valmistetut huonekalut tulee pyyhkiä säännöllisesti neutraalissa vesi-pesuaineliuoksessa kostutetulla, pehmeällä siivousliinalla, jonka jälkeen pinnat kuivataan. Tahrat ja erityisesti puun pinnalle läikähtänyt neste tulee poistaa välittömästi, sillä huokoinen puu imee helposti itseensä niin kahvikupin jälkeensä jättämän renkaan kuin upouusista farkuista tarttuneen värin. Puu kannattaa suojata hyvin myös kuumuudelta ja ylimääräisiltä kosteusvaihteluilta.

Kuva, jossa Artekin Riihitie-ruukku valkoiselle pöydälle asetettuna.
Puisen reunalistan ja laminaatin saumakohta kannattaa puhdistaa ja kuivata erityisen hyvin, ettei se kerää kosteutta ja likaa.

2. Laminaatti – kestää myös liuottimia

Artek-huonekaluissa käytetty korkeapainelaminaatti valmistetaan hartseilla päällystetyistä paperikerroksista, jotka puristetaan korkeassa paineessa kulutusta kestäväksi levyksi. Helppohoitoinen laminaatti säilyy kauniina kovassakin käytössä, ja se sietää myös tahranpoistoa.

Nihkeällä tai kostealla liinalla pyyhkimällä laminaatti pysyy puhtaana päivittäisessä arjessa, ja tarvittaessa apuna voi käyttää myös hankausaineettomia yleispuhdistusaineita. Kuumien kattiloiden ja lasittamattomien astioiden alle on syytä asettaa alusta etteivät ne kuluta pöydän pintaa.

Tahroja voi poistaa tavallisimpien yleispuhdistusaineiden lisäksi ikkunanpuhdistusaineella, ja irtoaapa pinnasta jopa kynsilakka tai kenkälankki asetonin avulla – muistathan kuitenkin varoa puisia reunalistoja liuottimia käyttäessäsi.

Kuva, jossa Artekin Kaari-seinähylly työtasolla.
Jätä taikasieni ja muut hankaavat siivousvälineet kaappiin, sillä ne eivät sovi linoleumin puhdistukseen. Artekin Kaari-seinähyllyssä on linoleumityötaso.

3. Linoleum – naarmuja voi hoitaa pellavaöljyllä

Luonnollisista raaka-aineista, kuten pellavaöljystä, puujauhosta, korkkirouheesta ja kalkkikivijauhosta valmistetun linoleumin huokoinen pinta suojataan Artekin nykytuotannossa muovipinnoitteella. Tahriintumista ehkäisevä pinnoite auttaa pitämään linoleumipinnat raikkaan ja tasaisen sävyisinä, mutta säännöllinen huolenpito kantaa vieläkin pidemmälle.

Naarmuista linoleumia voi elvyttää levittämällä pintaan pellavaöljyä erittäin hienolla teräsvillalla – pieniin naarmuihin ja kolhuihin voi hieroa varovasti saksanpähkinää!

Vältä kosteutta ja erityisesti värjääviä nesteitä, kuten kahvia ja pyyhi kaikki tahrat pois mahdollisimman pian: apuna voi tarvittaessa käyttää neutraalia, laimentamatonta pesunestettä. Tiukemmat tahrat irtoavat parhaiten mineraalitärpätillä, jonka jälkeen pinta on vielä syytä pyyhkiä kostealla liinalla ja sitten kuivata. Helli kulunutta pintaa saippuapitoisella vahalla.

Lähikuva Artekin Domus-tuolin selkänojasta.
Kuten ihommekin, myös nahka kaipaa säännöllistä puhdistusta ja kosteutusta. Nahkaverhoillut tuotteet puhdistetaan mahdollisimman lempeästi, perushuolloksi riittää säännöllinen imurointi ja pölyjen pyyhintä nihkeällä siivousliinalla.

4. Nahkaverhoilu – nauttii hellästä huolenpidosta

Nahkaverhoilluissa tuotteissa on usein suojaava pintakäsittely, jonka ansiosta nahka hylkii vettä, likaa ja rasvaa. Laadukkaan verhoilunahan luonteeseen kuuluvat luonnolliset epäsäännöllisyydet ja sävyvaihtelut, sekä käytön myötä ilmaantuva patina – pienet tahrat ja painaumat kertovat eletystä elämästä ja korostavat materiaalin autenttisuutta. Nahkapintojen huolellista hoitoa ei kannata kuitenkaan laiminlyödä, sillä nahka janoaa hellää hoivaa.

Valitse varta vasten nahalle suunniteltuja puhdistus- ja hoitoaineita tai valmista hellävarainen hemmotteluhoito itse: Marseille-saippuasta höylätyistä hiutaleista ja puhtaasta vedestä vatkatun saippuavaahdon avulla nahasta saa poistettua pienet tahrat ja puhdistettua esimerkiksi helposti likaantuvat käsinojat – vältä kuitenkin hankaamista. Nahkaverhoillut tuotteet on myös syytä suojata paahtavalta auringolta ja muilta lämmönlähteiltä.

Kuva, jossa Artekin Aalto 401-nojatuoli olohuoneessa.
Tekstiilipinnat nauttivat säännöllisestä puhdistuksesta, sillä pinttynyt pöly ja irtolika heikentävät kankaan sidoksia. Artekin 401-nojatuolin on suunnitellut Alvar Aalto vuonna 1933.

5. Verhoilukankaat – puhdista ne säännöllisesti

Kauniit verhoilukankaat on suunniteltu sulostuttamaan sisustusta, mutta myös kestämään käyttöä ja elämää. Oikeanlaisella hoidolla tekstiiliverhoillut tuotteet pitävät pintansa vuosikymmenestä toiseen.

Artekin kalusteissa käytetään monipuolisesti eri valmistajien kankaita, joten tarkempi tutustuminen käyttö- ja hoito-ohjeisiin kannattaa aina.

Tuulettaminen ja hellävarainen imurointi tekstiilisuulakkeella ovat parasta perushuoltoa kaikille sisustuskankaille – muistathan että raju tamppaaminen saattaa kuitenkin vaurioittaa kankaiden sidoksia. Tahrat tulee poistaa tuoreeltaan ja tarvittaessa käyttää kankaalle sopivaa puhdistusainetta: kankaan vedensieto ja puhdistusaineen sopivuus kannattaa ensin testata huomaamattomaan kohtaan.

Kuva, jossa Artekin Aalto 406-nojatuoli.
Artekin Aalto 406-nojatuolissa on satulavyöstä punottu istuin, joka on saatavilla useassa eri värissä.

6. Satulavyö – puhdista punos tekstiilisuulakkeella

Sataprosenttisesta pellavasta valmistettu satulavyö antaa monille Artekin tuotteille niiden tunnusomaisen ilmeen. Luonnollinen materiaali on sekä kaunis että kestävä, ja tarpeen vaatiessa satulavyöt ovat myös vaihdettavissa.

Kevyt imurointi tekstiilisuulaketta hyödyntäen ja nihkeällä, nukkaamattomalla ja värjäämättömällä liinalla säännöllisesti pyyhkiminen riittävät jo pitkälle, mutta tarvittaessa satulavyöt voi myös pestä neutraalilla pesuaineella – puhdistuksen jälkeen vyön tulee antaa kuivua kauttaaltaan ettei se veny.

Katso myös:

Kaikki Artekin tuotteet >
Nikarin December-tuolista tuli kuin uusi – puuseppä Iivari Viilomaa kertoo vinkit puutuolin ja nahkaosien kunnostamiseen >

Teksti: Mira Ahola ja Artek Kuvat: Timo Pyykkö ja Artek

Edellinen juttu
Seuraava juttu