Beigeä, rottinkia ja kestävää kehitystä – katso Tukholman huonekalumessujen sisustustrendit

Tukholman sisustus- ja huonekalumessut tarjosivat jälleen valtavasti ideoita ja inspiraatiota skandinaavisen sisustustyylin ja pohjoismaisen designin ystäville. Kokosimme messujen tärkeimmät sisustustrendit vuodelle 2020.

&Tradition
&Tradition on ottanut tuotantoon kokoelman Hvidt & Mølgaardin 1950-luvulla suunnittelemia kalusteita ja valaisimia. Kuvassa yksityiskohta Boomerang-nojatuolista.

50-luvun tyyliin

Yksi selkeimmin erottuvista trendeistä oli 1950-luku, joka korostui niin huonekalujen mittasuhteissa kuin arkistoista uudelleen tuotantoon valituissa tuotteissa. Useilla osastoilla oli esillä esimerkiksi 50-lukua henkiviä siroja jalkarakenteita, kahden istuttavia sohvia sekä pörröisiä buklee- ja teddykankaita.

New Works
New Worksin ja monen muun valmistajan osastoilla oli esillä beigen eri sävyjä. Niiden keskellä kirkkaat perusvärit erottuivat, esimerkkinä Fogian sininen Supersoft-sohva.

Neutraalit beigen sävyt

Väreissä pinnalla ovat maanläheiset ja murretut värisävyt – erityisesti beigen eri vivahteet toistuivat niin tuotteiden yksityiskohdissa kuin laajempina pintoina. Vastakohtana neutraalille sävymaailmalle myös kirkkaat perusvärit, erityisesti Pantonen vuoden väri sininen, pilkahtelivat siellä täällä tehosteväreinä. Pastellivärejä näkyi selvästi aiempia vuosia vähemmän.

Pinnalla ovat maanläheiset värisävyt, joita piristävät kirkkaat perusvärit kuten sininen.

Nikari
Nikarin osastolla esiteltiin brändin puutyöosaamista. Woodnotesin matot sopivat saumattomasti puuhuonekalujen värimaailmaan.

Japanilainen minimalismi

Japandi-trendin hengessä monet valmistajat esittelivät japanilaisen muotoilu- ja käsityöperinteen innoittamia tuotteita: riisipaperivalaisimia, keramiikkaa sekä upeasti viimeisteltyjä puuhuonekaluja. Japanilainen pelkistetty tyyli oli vahvasti edustettuna myös osastojen sisustuksissa – kaikki ylimääräinen koristeellisuus oli karsittu pois.

Atbo ja Vieser
ATBO Furnituren osastolla yhdistyivät tämän hetken trendit: rottinkia, sinistä ja vaaleaa puuta. Kotimaisen Vieserin osaston oli suunnitellut Linda Bergroth.

Punoksia ja vaaleaa puuta

Verkkomaista rottinkipunosta oli käytetty tuolien lisäksi myös kaappien ja senkkien koristeena. Kesäkalusteista ja wieniläistuoleista tutun rottingin lisäksi monissa istuimissa oli hyödynnetty myös kauniita narupunoksia.

Rottinkipunosta oli käytetty tuolien lisäksi myös kaappien ja senkkien koristeena.

Ferm Living
Ferm Livingin uuden, ulkokäyttöön tarkoitetun Desert-nojatuolin istuin tuntui aivan kudotulta villakankaalta, mutta on tehty kierrätetyistä muovipulloista.

Ekologinen sisustaminen

Moni valmistaja on viime aikoina panostanut kestävään kehitykseen ja ympäristöystävällisiin materiaaleihin. Uusiutuvien ja kestävien luonnonmateriaalien ohella messuilla esiteltiin paljon erilaisista innovatiivisista kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita.

Lintex
Ruotsalainen Lintex valmistaa ilmoitustauluja ja siirreltäviä tauluja. Brändin messuosasto Tukholmassa peilasi skandinaavisia sisustustrendejä.

Rujonkauniita risuja

Viherkasveja ei messuilla juurikaan näkynyt, vaan maljakoihin ja ruukkuihin oli aseteltu risumaisia oksia ja kuivakukkia. Vasta nupullaan olevien magnolioiden ja kookkaiden oksien rujo kauneus toi osastojen harkittuun ilmeeseen aavistuksen rosoisuutta ja särmää. Perinteisempiä kukka-asetelmia edustivat ilmavat ja rennosti rönsyilevät kimput, joita näkyi myös useammalla osastolla.

Katso myös:

Tukholman huonekalumessut 2020: Katso kevään kauneimmat uutuustuotteet! >

Teksti: Emmi Ratilainen Kuvat: Valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan