FDS Award -muotoilukilpailun menestyjät: Mona Isotupa

Mona Isotupa voitti vuoden 2017 FDS Award -muotoilukilpailun Pine Lip Balm -konseptillaan. Nyt minimalistisiin mäntypurkkeihin pakattu huulirasva on kasvanut kokonaiseksi kosmetiikkasarjaksi, joka haastaa alan eettisyydellään ja ympäristöystävällisyydellään.

FDS Award -muotoilukilpailun menestyjät: Mona Isotupa
Puuseppä Mona Isotupa voitti FDS Award -muotoilukilpailun vuonna 2017.

Hei Mona! Mitä kuuluu?
”Pelkkää hyvää. Jalat maassa, pää pilvissä.”

Mitä kaikkea on tapahtunut sitten FDS Award -kilpailun?
”Kilpailun jälkeen annoin asioiden vain tapahtua. Uskoin omaan juttuun ja itseeni entistä vahvemmin. Pidin pään kylmänä ja silmät auki, ja aloin rakentaa tuotteiden ympärille yritystoimintaa. Imin kaiken mahdollisen tiedon alalta ja kouluttauduin lisää. Hetkinen-luonnonkosmetiikkasarja lanseerattiin joulukuussa 2018.”

Minkälainen kokemus oli osallistua kilpailuun?
”Super. Lähetin kilpailutyöni minuuttia ennen määräajan umpeutumista. Olin tehnyt parhaani, mutta en tiennyt mihin se riittää. Olin erittäin otettu, yllättynyt ja onnellinen kilpailun voitosta. Se merkitsi minulle henkilökohtaisesti paljon ja tiesin, että olin keskittynyt juuri oikeaan ja ajankohtaiseen asiaan.”

FDS Award -muotoilukilpailun menestyjät: Mona Isotupa
FDS Award -kilpailun voittanut Pine Lip Balm on eettisesti ja ekologisesti tuotettu huulirasva, jossa tuote ja pakkaus muodostavat saumattoman kokonaisuuden: rasia on kotimaista mäntyä ja huulirasvan yhtenä raaka-aineena on käytetty luonnonmukaista eteeristä mäntyöljyä.

Minkälaista palautetta olet saanut Pine Lip Balm -konseptista?
”Tuntuu, että olen luonut enemmän kuin pelkän tuotteen tai tuotesarjan: olen saanut ihmiset keskustelemaan kosmetiikka-alan ympäristöystävällisyydestä ja eettisyydestä tuomalla markkinoille täysin uudenlaisen konseptin. Olen korvannut hallitsevan muovimateriaalin puupurkeilla ja käytän kosmetiikassa vain kestäviä raaka-aineita. Haluan kannustaa alan toimijoita edistämään kestävien materiaalien käyttöä ja kyseenalaistamaan turhat pakkausmateriaalit. Jokaisella on valta tehdä muutoksia, ja jokainen valinta vaikuttaa. On ollut mieltä lämmittävää saada positiivista asiakaspalautetta kosmetiikan tuoksusta, tehosta ja koostumuksesta. Tuotteista on ollut apua, ja ne ovat lunastaneet samat odotukset kuin pakkauskin.”

Onko FDS Awardiin osallistuminen avannut uusia ovia?
”Kilpailun tuomasta julkisuudesta on ollut minulle hyötyä. Moni kohtaaminen on johtanut johonkin uuteen mielenkiintoiseen asiaan. Verkostoituminen on yrittäjälle elintärkeää.”

FDS Award -muotoilukilpailun menestyjät: Mona Isotupa
Mona Isotuvan Hetkinen-luonnonkosmetiikkasarjaan kuuluu kolmen erilaisen huulirasvan lisäksi käsivoiteita, vartalovoiteita, deodorantteja ja saippuoita.

”Haluan rakentaa kosmetiikkabrändiä, joka tekee ällistyttävän tehokkaita ja muotoilultaan kauniita tuotteita laajalle joukolle ihmisiä ympäri maailmaa.”

FDS Award -muotoilukilpailun menestyjät: Mona Isotupa
Pelkistetyt lieriönmuotoiset pakkaukset valmistetaan antibakteerisesta männyn sydänpuusta.

Mitä kiinnostavaa on luvassa kuluvalle vuodelle?
”Haluan rakentaa kosmetiikkabrändiä, joka tekee ällistyttävän tehokkaita ja muotoilultaan kauniita tuotteita laajalle joukolle ihmisiä ympäri maailmaa. Tarjoan tuotteita, jotka ovat ainutlaatuisia, erilaisia ja joista tulee hyvä fiilis. Tuotteeni eivät rasita luontoa, eikä niiden teossa ei ole vahingoitettu eläimiä. Yrityksemme tiimi nauttii tekemisen meiningistä ja on ylpeä saavutuksistaan. Positiivinen palaute tuotteista yli rajojen on kannustanut jatkamaan, panostamaan uusiin tuotteisiin ja ylittämään asiakkaiden odotukset päivittäin!”

FDS Award -muotoilukilpailun menestyjät: Mona Isotupa
Pyöreissä suolasaippuoissa tuoksuvat mänty ja piparminttu sekä sitruuna ja eukalyptus.

Kenelle suosittelisit FDS Award -kilpailua?
”Suosittelisin kilpailua kaikille, jotka uskovat aidosti omaan tyyliinsä tai tuotteeseensa. Korostaisin myös eettisiä ja ekologisia arvoja. Mielestäni tuotteiden suunnittelijoilla ja tekijöillä on vastuu luoda ihmisille parempia vaihtoehtoja. Itse valitsen tuotteideni materiaalit maapallon kanssa. En käytä kosmetiikassa santeli- ja ruusupuun eteeristä öljyä, koska lajit ovat vaarantuneet. Purkin materiaaliksi en edes miettinyt jalopuita, onhan meillä täällä Suomessa niin runsaasti upeaa mäntyä. Tuotteen pitää myös olla kestävä käytössä, ei kertakäyttökamaa.”

Entä mitä neuvoja antaisit kilpailuun osallistuville?
”Normaali on tylsää. Esittele jokin uusi idea tai tyyli, jota ei ole ennen nähty. Olisi myös hyvä, että tuotteelle olisi kysyntää markkinoilla. Sillä pääsee jo pitkälle.”

FDS Award -muotoilukilpailun menestyjät: Mona Isotupa
Hetkinen-sarjan tuotteet sisältävät vain luonnollisia ainesosia ja sopivat myös vegaaneille.

Mikä on suosikkiesineesi tai -huonekalusi ja minkälainen tarina sillä on?
”Puuseppänä tähän pitäisi vastata tietysti, että jokin itse tekemäni huonekalu. Mutta ei niin itsestään selvää valintaa! Suosikkiesineeni, Louis Poulsenin PH 3/2 -valaisimet, ovat seuranneet mukana muutosta toiseen, ja ne ovat viimeisiä asioita, joista voisin luopua. Ne antavat uskomattoman kauniin valon, ja voin kokemuksesta kertoa, että sellaista kotia ei ole olemassakaan, johon ne eivät sopisi. Olin reilu vuosi sitten kymmenen viikkoa Islannissa opiskelemassa modernia puuntyöstöä. Perheeni lisäksi minulla tuli niin kova ikävä rakkaita valaisimiani, että tein niistä pahviset näköisversiot lieventämään kaipuuta kotiin.”

Lue myös:

FDS Award -kilpailun ohjelma ja säännöt >
FDS Award -kilpailun menestyjät: Studio Kaksikko >

Toimitus: Sabiina Aalto ja Laura Hallikainen Kuvat: Kaisa Sojakka Monan potretti: Arto Arvilahti

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan