Väri löysi parinsa

Mitä tulee, kun sekoittaa keltaista ja vihreää? Outi ja Jussi yhdistivät lempivärinsä ensimmäisessä yhteisessä kodissaan Turussa. Tulos on raikas kuin kesäinen niitty.

Artek ruokapöytä
Ruokailuryhmä koostuu sukulaisilta saaduista ja kirpputoreilta löytyneistä kalusteista. Artekin 69-tuolit Outi sai maalattua juuri ennen Oilin syntymää. Sinikka Salmen teos on pariskunnan saama häälahja.

Asukkaat:

Yliopisto-opettaja Outi Sarpila ja ohjelmistosuunnittelija Jussi Antila sekä yksivuotias Oili. Koti on neljän huoneen ja keittiön asunto 1909 rakennetussa kerrostalossa Turun itäisessä keskustassa. Kivitalo sijaitsee Rubiinikorttelissa, joka rakennettiin alun perin vuokra-asunnoiksi työläisille sekä virka- ja liikemiehille. Rakennukset säästyivät niin sanotulta Turun taudilta, kun kiinteistön omistajien perikunta päätti säilyttää ja saneerata ne 1980-luvulla. Perheen asuntoon lisättiin tuolloin kaksi ikkunaa ja parveke.

Gubi Gräshoppa
Perheen lempipaikka on olohuone, jossa on tilaa leikkiä, lukea ja loikoilla. Kodin kolmesta kakluunista kaksi lämmittää yhtenäistä olohuone- ja ruokailutilaa.

KUN OUTI SARPILA ja Jussi Antila alkoivat pari vuotta sitten etsiä ensimmäistä yhteistä kotia, toivelista oli tarkka ja vaativa. Tärkein kriteereistä oli sijainti. Asuntoa etsittiin vain parin postinumeron alueelta, sillä kodin piti sijaita hyvien kulku- yhteyksien päässä työpaikoista. Outin toiveena oli ennen 1950-lukua rakennettu kerrostalo, jossa on korkeat ja avarat huoneet. Jussi haaveili saunasta ja parvekkeesta.

Unelmakodin löytäminen tuntui lähes mahdottomalta, kunnes Outi huomasi pitkään myynnissä olleen kohteen ja alkoi katsella asunnon pohjaa uusin silmin.

”Silloiset asukkaat omistivat koko kerroksen, johon kuului nykyinen asuntomme ja siihen yhdistetty yksiö. Ne oli jo erotettu väliseinällä toisistaan ja yksiö myyty, kun me astuimme mukaan kuvioihin”, Outi kertoo.

Korttelissa on aikoinaan sijainnut muun muassa Sirkkalan leipomo, taidelainaamo, suutari, kampaamo ja Airiston perheen maito- ja elintarvikeliike. Talot rakennettiin alun perin vuokra-asunnoiksi työläisille sekä virka- ja liikemiehille.

Outi ja Jussi eivät ole haikailleet lisätilan perään, vaikka perhe on kasvanut lapsella. Ennen muuttoa asunto remontoitiin kokonaan ja pohja muutettiin vastaamaan pariskunnan tarpeita. Kekseliäillä ratkaisuilla kotiin mahdutettiin yksi huone lisää ilman, että avaruudesta piti tinkiä.

Outi, mihin ihastuitte asunnossa?
”Ensimmäisenä meidät hurmasi sijainti ja idyllinen kaupunkipiha. Talo on kaupungin ytimessä, ja lähellä on useita puistoalueita, joiden merkitys on korostunut Oilin syntymän jälkeen. Piha on suojaisa ja rauhallinen. Kesällä se muuttuu omenapuineen ja syreenipensaineen vehreäksi keitaaksi.

”Sisäpiha muuttuu kesällä vehreäksi keitaaksi.”

Asunnossa ihastuimme avariin ja korkeisiin huoneisiin. Suurista ikkunoista tulvii valoa sisään, ja makuuhuoneesta pääsee pienelle parvekkeelle. Edellinen asukas rakennutti parvekkeen, eikä sellaista ole talossa kenelläkään muulla.”

Bumling
Keittiö ja työhuone erotettiin seinällä, jonka ruutuikkunat löytyivät Porin Rakennusapteekista. Jussi piirsi keittiön, ja kaapistot teetettiin puusepällä. Bumling-valaisimen Outi sai sedältään.
Vihreä sohva
Outin lempipaikka on suuri sohva, jossa koko perhe mahtuu oleskelemaan yhdessä. Alun perin Outi halusi kotiin sinapinkeltaisen sohvan, mutta mieli muuttui, kun hän näki vihreän mallitilkun.

Millaisen muutoksen asunto koki ennen muuttoa?
”Täällä oli viimeksi tehty isompi remontti 1980-luvulla, jolloin kaikki tontin talot saneerattiin perusteellisesti. Asunto oli arkkitehdin suunnittelema ja siellä oli aikakautensa moderneja ratkaisuja, mutta ne eivät olleet enää tätä päivää. Suurimman muutoksen koki keittiö. Eteisen ja keittiön väliltä poistettiin seinä, ja keittiön taakse rakennettiin pieni työhuone, joka toimii nyt lastenhuoneena. Vanhassa keittiössä oli puuhella ja suuri huuva, joka olisi ollut hienoa säästää. Mutta se olisi ollut ainoastaan sisustuksellinen elementti, joten se joutui lähtemään uuden väliseinän tieltä.”

Keltaiset pinnatuolit
Pariskunnan lempivärit keltainen ja vihreä tuovat eloa valkoisiin seiniin ja puupintoihin. Kodin ensimmäinen taidehankinta, Sanna Kanan-ojan luontoaiheinen teos, löytyi Galleria Å:sta.
Musta String Pocket
Perheen pokkarit pysyvät järjestyksessä String Pocket -hyllyissä. Puuteline on Showroom Finlandin Mixrack.

Onko muita muutoksia suunnitteilla?
”Minulla riittää näitä projekteja, ja Jussin tehtävä on hillitä niistä mielipuolisimpia. Tykkään tehdä käsilläni ja aloitan kaikenlaista, kun innostus iskee. Kävin muun muassa kutomassa kangaspuilla pari mattoa juuri ennen Oilin syntymää. Huonekalujen entisöintikurssin kävin pari vuotta sitten, ja sen jälkeen on tullut kunnostettua ovia ja lukuisia huonekaluja. Seuraavaksi tarkoitus on saada väliovet kuntoon. Poistin vanhan maalin kuumailmapuhaltimella ja kittasin ovet heti Oilin syntymän jälkeen. Homma jäi kesken, ja ovet pitäisi vielä maalata.”

Parveke makuuhuoneessa
Makuuhuoneesta on käynti pienelle parvekkeelle. Työpöydän Jussin isä pelasti entiseltä työpaikaltaan, kun sen kalustusta uusittiin.

Miten ensimmäisen yhteisen kotinne tyyli löytyi?
”Meillä oli ennen remonttia Pinterestissä yhteinen taulu, jonne keräsimme ideoita. Kasvoin Aino ja Alvar Aallon suunnittelemien huonekalujen keskellä. Kotimaiset designklassikot edustavat minulle pysyvyyttä, ja siksi niitä on kertynyt myös yhteiseen kotiimme: olohuoneessa on Artekin 69-tuolit ja keittiössä pyöreä 90A-pöytä. Yhdistelemme uutta ja vanhaa, designia, löydettyä, tuunattua ja sukulaisilta perittyä. Tykkäämme kiertää kirpputoreja ja vanhan tavaran kauppoja. Olemme keränneet kaikkea, mistä pidämme, ja tuoneet ne yhteen. Mietimme tarkkaan, mitä tarvitsemme. Kääntöpuoli on se, että paikat voivat näyttää pitkään keskeneräisiltä.”

Laattalattia kalanruotoparketti
Kylpyhuoneeseen kauniisti valoa antava ikkuna ei ole alkuperäinen, vaan se puhkaistiin 1980-luvulla remontin yhteydessä. Laattalattian idea on napattu olohuoneen kalanruotoparketista, ja seinissä on hartsipinnoite.

Kodissanne on paljon keltaista, miksi?
”Olen aina rakastanut keltaista. Jo lapsena huoneeni oli keltainen, ja väri on seurannut minua kodista toiseen. Värit tekevät jotkut ihmiset levottomiksi, mutta minä tarvitsen niitä. Ne antavat energiaa. Kuorruttaisin kotiamme mielelläni nykyistäkin enemmän väreillä, mutta se ei ole mennyt vielä läpi.

”Olen aina rakastanut keltaista, ja väri on seurannut minua kodista toiseen.”

Kaikkia värejä en kuitenkaan huoli kotiini. Aluksi arastelin Jussin lempiväriä vihreää, mutta lämpenin sille Jussin viherkasvien myötä. Olemme mielestäni onnistuneet yhdistämään hyvin lempivärimme, joista tulee varmaan myöhemmin Oilin inhokkivärejä.”

Teksti: Anu Välilä Kuvat: Suvi Elo

Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa.

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan