Tapio Wirkkala muotoili taiturin ottein

Tapio Wirkkala (1915–1985) jätti kulumattoman jäljen muotoilun maailmankartalle. Renessanssisielu hallitsi kaiken, mihin tarttui.

Tapio Wirkkala
Tapio Wirkkala (1915–1985). Kuva TWRB-säätiön arkisto.

Taiteellinen perhe

Tapio Wirkkala syntyy 2.6.1915 Hangossa taidetta rakastavaan ja ymmärtävään perheeseen. Isä Ilmari Wirkkala on hautausmaaarkkitehti, jolla on yhteyksiä taideteollisuuspiireihin, ja äiti Selma harrastaa puunveistoa ja tekstiilitöitä. Myös Tapion nuoremmista sisaruksista, Helena Korvenkontiosta ja Tauno Wirkkalasta, tulee taiteilijoita.

Perhe muuttaa Helsinkiin 1920-luvulla esikoisen lähestyessä kouluikää. Pojan piirustuslahjat huomataan jo alakoulussa. Oppikoulua hän käy kuusi luokkaa Töölön yhteiskoulussa.

Tapio Wirkkala
Wirkkala suunnitteli sarjan postimerkkejä vuoden 1952 olympialaisten kunniaksi. Kuva TWRB-säätiön arkisto.

Postimerkistä seteleihin

Nuori Wirkkala voittaa suunnittelukilpailun vuoden 1940 olympiapostimerkistä. Sodan takia näitä olympialaisia ei koskaan järjestetä, mutta kun kisat vihdoin saadaan Suomeen vuonna 1952, postimerkin suunnittelee kuin suunnitteleekin Tapio Wirkkala. Graafikon ura jatkuu muun tuotannon rinnalla. 1950-luvulla Wirkkala piirtää julisteen Arabian tehtaalle suoraan litografiakiveen.

Myöhemmin hänen kynästään lähtevät monet pakkaukset ja etiketit Koskenkorvasta Kolmen leijonan viskiin. Vuonna 1947 Wirkkala voittaa Suomen Pankin uusien setelien suunnittelukilpailun. Hänen piirtämänsä setelit tähkä- ja havuaiheineen kuluvat monen ikäluokan käsissä siitä lähtien, kun ne vuonna 1955 otetaan käyttöön.

Tapio Wirkkala
Wirkkala luonnostelee. Kuva Matti Ounamo.

Taiteilija-koristeveistäjä

Veistämisestä, piirtämisestä ja luonnossa samoilusta innostunut Tapio Wirkkala pyrkii ja pääsee 17-vuotiaana Taideteollisuuskeskuskouluun koristeveistäjälinjalle. Hän opiskelee 1933–36 yhtä aikaa muun muassa Ilmari Tapiovaaran, Armi Ratian ja Birger Kaipiaisen kanssa. Opinahjo antaa monipuoliset taiteelliset valmiudet, ja koristeveistäjäksi valmistunut Wirkkala aloittaakin uransa piirtäjänä mainostoimistossa.

Tapio Wirkkala ja Rut Bryk
Tapio Wirkkala ja puoliso Rut Bryk. Kuva TWRB-säätiön arkisto.

Taiteilija-avioliitto

Wirkkala saa rintamalla tekemistään puhdetöistä palkintoja. Sodan jälkeen seuraelämä lähtee taas hiljalleen käyntiin. Teollisuustaiteen liitto Ornamon jäsenet tapaavat toisiaan Taidehallin klubilla, jossa Birger Kaipiainen esittelee vuonna 1944 Tapio Wirkkalalle kollegansa, keraamikko Rut Brykin.

Kihlat vaihdetaan yhteisellä Kolin-matkalla, jolla Kaipiainenkin on mukana. Vuonna 1945 Tapio Wirkkala ja Rut Bryk solmivat avioliiton. Lapset Sami (s. 1948) ja Maaria (s. 1954) opiskelevat myöhemmin vanhempiensa jalanjäljissä Taideteollisessa korkeakoulussa. Sami on sisustusarkkitehti ja Maaria kuvataiteilija.

Tapio Wirkkala Kantarelli
Alkuperäistä Kantarelli-maljakkoa valmistettiin vain 75 kappaleen numeroitu sarja. Kuva Mikko Ryhänen.

Kantarelli

Iittalan lasitehdas järjestää vuonna 1946 suunnittelukilpailun, jonka ensimmäisen palkinnon Tapio Wirkkala jakaa Kaj Franckin kanssa. Molemmat ponnistavat tästä nousujohteiselle lasitaiteilijan uralle. Franck suuntautuu käyttölasiin, mutta Wirkkalan polku johtaa taiteellisempaan ilmaisuun. Polusta voi hyvällä syyllä puhua, sillä Wirkkala löytää aiheensa usein luonnosta.

Ensimmäistä klassikkoa, numeroitua Kantarelli-maljakkoa, valmistetaan vuosina 1946–50 vain 75 kappaletta. Tämä Milanon triennaalin Grand Prix -pääpalkinnollakin juhlittu kaunotar näyttäytyy nykyään harvoin huutokaupoissa, ja hinnat ovat sen mukaisia.

Taoio Wirkkala vanerivati
Wirkkalan vanerivati. Kuva Matti Silvennoinen.

Suomi-designin kulta-aika

1950-luvun alku on muotoilussa Wirkkalan aikaa monella tavalla. Hän toimii Taideteollisen oppilaitoksen johtajana vuosina 1951–54, ja siellä hänen ihanteensa omaehtoisesta suomalaisesta designista vaikuttavat suuresti opiskelijoiden näkemyksiin. Myös suomalaisen designin kansainvälinen läpimurto Milanon triennaaleissa tapahtuu Wirkkalan johdolla. Hän saa osastojen suunnittelusta ja omasta lasi- ja puusuunnittelustaan kolme Grand Prix -palkintoa kaksi kertaa peräkkäin vuosina 1951 ja 1954.

Arvostettu amerikkalainen House Beautiful -lehti valitsee lentokonevanerista veistetyn Lehti-vadin maailman kauneimmaksi esineeksi vuonna 1951. Lunning-palkinto samana vuonna kruunaa menestyksen.

Tapio Wirkkala Tapio-lasi
Tapio-lasit ovat säilyttäneet suosionsa vuosikymmenten ajan.

Iittalasta Rosenthaliin

Vuonna 1954 Wirkkala nimitetään lasitehdas Karhula-Iittalan taiteelliseksi johtajaksi. Samana vuonna syntyy Milanon triennaaliin toinen klassikko, Tapio-lasisarja. Se on yhä 2000-luvulla tuotannossa, kuten myös monet muut Wirkkalan esineet. 1950-luvun puolivälissä hän työskentelee ajoittain New Yorkissa Raymond Loewyn toimistossa, joka tunnetaan Coca-Cola-pulloista ja Greyhound-busseista.

Loewyn kautta hän tutustuu saksalaiseen Philip Rosenthaliin, joka kutsuu hänet Rosenthalin tehtaan suunnittelijaksi. Syntyy posliiniastiastoja ja aterimia ruostumattomasta teräksestä. Yksi Rosenthal-klassikoista on Paperipussi vuodelta 1977: sarja erikokoisia paperipussin muotoisia posliinimaljakoita. Wirkkala saa suunnitella myös Rosenthalin satavuotisjuhla-astiaston, joka lanseerattiin vuonna 1979 nimellä Century.

Tapio Wirkkala Caravelle
Caravelle-sarjan aterimia. Kuva TWRB-säätiön arkisto.

A-studio

Wirkkalan monialaisuus pääsee toden teolla käyttöön, kun hänet vuonna 1956 nimitetään Ahlström-konsernin suunnittelutoimiston A-studion taiteelliseksi johtajaksi. Toimisto luo tuotteita paitsi Iittalan lasitehtaalla myös Euran paperitehtaalle, Karhulan pakkauslasitehtaalle sekä Strömforsille, joka valmistaa muovituotteita ja sähkötarvikkeita. Alkaa myös yhteistyö Askon, Upon ja Airamin kanssa.

Wirkkala ideoi Strömforsille muun muassa virtaviivaiset melamiiniastiat Finnairin Caravelle-suihkukoneisiin vuonna 1959. Muotoilijan kuuluisimpia muovituotteita ovat Jalostajan tomaatinpunainen ketsuppipullo ja Strömforsin valkoinen valaisin, jonka Artek on ottanut 2000-luvulla uudelleen tuotantoon.

Näyttelyarkkitehti

Brysselin vuoden 1958 maailmannäyttelyyn Wirkkala suunnittelee jälleen Suomen osaston ja voittaa ensimmäisen palkinnon tulevaisuuden asumista visioivilla ideoillaan. Hän on jo juhlittu näyttelyarkkitehti, Milanon triennaalien konkari ja Suomen taideteollisuusyhdistyksen maailmalla kiertävien näyttelyiden tekijä. Näyttelyarkkitehdin ura jatkuu 1970-luvun lopulle, Suomen käsityön ystävien satavuotiskiertonäyttelyn suunnitteluun asti.

Tapio Wirkkala Ultima Thule
Ultima Thule on yksi Suomen rakastetuimmista lasisarjoista.

Lapin lumo

Wirkkalan perhe löytää sielunmaisemansa pohjoisesta Lapista, Inarista, mistä hankitaan kesäpaikka vuonna 1959. Siitä tulee piilopirtti, josta Tapio Wirkkala etsii rauhaa ja häntä inspiroivaa koskematonta luontoa. Lasiveistos Paadarin jää palkitaan Milanossa vuonna 1960 Grand Prix’llä. Sen rouhean jäiset muodot ovat pohjoisen luonnon innoittamia, samoin kuin monien muiden Wirkkalan esineiden, vaikkapa vuonna 1968 julkistetun supersuositun Ultima Thule -lasiston. Lasien orgaaninen pintakuviointi syntyy, kun sula lasimassa hakee muotonsa kaiverretussa puumuotissa. Muotoilijan kädenjälki näkyy, sillä Wirkkala tekee muottinsa itse.

Tapio Wirkkala Bolle
Iloiset Bolle-pullot. Kuva Venini SpA.

Design Tapio Wirkkala

Aika on kypsä oman toimiston perustamiselle. Design Tapio Wirkkala aloittaa toimintansa vuonna 1966. Saman tien venetsialaisesta Veninin lasitehtaasta tulee sen asiakas, ja ensimmäiset värilliset lasiesineet esitellään Italiassa. Suomalainen traditio on hillitympi kuin venetsialainen, ja myös lasimassa on erilaista ikivanhassa lasitaitureiden kaupungissa. Se sallii vapaammat muodot ja runsaammat värit.

Veninin värikkäissä ja ohuissa Coreano-kulhoissa ja -maljakoissa sekä Bolle-pulloissa näkyy ilotteleva 60-lukulaisuus.

Tapio Wirkkala puukko
Wirkkalan puukkoluonnoksia. Kuva TWRB-säätiön arkisto.

Puukko

Toisin kuin Kauhavan tai Härmän koristeelliset ”puukkoot”, lapinleuku on perinteisesti ollut enemmän käyttö- kuin näyttöesine. Ymmärrettävästi juuri lapinpuukko innoittaa Wirkkalan muotoilemaan kuuluisan nailonkahvaisen puukkonsa, jonka kahta eri kokoa Hackmanin Sorsakosken tehdas valmistaa vuosia. Wirkkalaa ihaileville teollisen muotoilun opiskelijoille siitä tulee kulttiesine ja esimerkki muotoilun ”pyhästä” mantrasta: tarkoituksenmukainen on kaunista. Klassikko vuodelta 1961 kuuluu 2000-luvun keräilyaarteisiin.

Työ ei saa näkyä valmiissa esineessä.

Kuvanveistäjä

Tapio Wirkkalan alkuperäinen rakkaus, koristeveisto, kehittyy yhä pelkistyneemmäksi kuvanveistotaiteeksi. Loppuunsa hiotut vaneriveistokset nostavat hänet myös kuvanveistäjänä maailmanmaineeseen. Lehti, Silta, Karhunloukku, Etana, Pyörre ja muut ovat teoksia, joissa Wirkkalan muodontaju kiteytyy. Suurimman osan teoksista tekee puuseppä Martti Lindqvist taiteilijan piirrosten ja pienoismallien mukaan.

Eittämättä tunnetuin veistos on vuoden 1967 Montrealin maailmannäyttelyyn valmistunut 4 x 9 metrin kokoinen Ultima Thule. Wirkkala näkee kuvanveiston ja muotoilun saman asian kahtena ilmentymänä. ”Jos esineen suunnittelussa näkyy hien jälki, se on epäonnistunut. Työ ei saa näkyä valmiissa esineessä.”

Tapio Wirkkala
Kahvikannu, sokerikko ja kermakko ovat hopeaa. Kuva TWRB-säätiön arkisto.

Korut ja hopea

Wirkkala aloittaa korujen suunnittelun 1960-luvun lopulla alun perin vaimolleen Rut Brykille. Kultakeskuksen valmistamina koruista tulee suosittuja lahjaesineitä, joiden nimet kuiskivat Lapin taikaa: Tähtitaivas, Hopeakuu, Täysikuu. Wirkkala muotoilee hopeasta myös linjakkaita vateja, kannuja, rasioita ja kynttilänjalkoja.

Vuonna 1971 hänet vihitään Royal College of Artin kunniatohtoriksi Lontoossa elokuvaohjaaja Jean Renoirin ja kuvataiteilija Giacomo Manzùn kanssa. Seuraavana vuonna hän saa akateemikon arvonimen.

Taoio Wirkkala
"Aslak on lasi kuin tunturipuro", mainosti Iittala aikoinaan. Kuva Osmo Thiel.

Ympäristötaide

Vuonna 1978 valmistuu suunnitelma mittavaksi Saivaara ympäristöteokseksi Enontekiölle. Sen on määrä juhlistaa toisen Lapin ystävän, presidentti Urho Kekkosen, 80-vuotissyntymäpäivää. Teos olisi kaikessa yksinkertaisuudessaan luonnonkivillä merkitty polku, joka kulkisi itä–länsisuunnassa 830 metriä korkean tunturin lakea. Kiistojen jälkeen suunnitelma haudataan.

Tapio Wirkkala Artek
Artek otti TW003-riippuvalaisimen uudelleen tuotantoon.

Kulttuurin puolustaja

Kun Riihimäellä vuonna 1981 avataan vanhassa lasihytissä Suomen lasimuseo, sen ensimmäinen näyttely on itseoikeutetusti Tapio Wirkkalan suuri retrospektiivi, joka myöhemmin kiertää maailmalla. Koko museo ja sen perusnäyttely ovat Wirkkalan käsialaa. Jo 1970-luvulla hän tekee aloitteen myös ”saamelaisten kansallismuseon” perustamisesta saamelaiskulttuurin taltioimiseksi ja edistämiseksi.

Vasta 14 vuotta Wirkkalan kuoleman jälkeen Inarissa avataan Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida. EU:n tukemana valmistuneen rakennuksen suunnittelevat Wirkkalan ystävä, arkkitehti Juhani Pallasmaa, ja poika, sisustusarkkitehti Sami Wirkkala.

Tapio Wirkkala potretti
Tapio Wirkkala oli monipuolinen suunnittelija ja taiteilija. Kuva Maaria Wirkkala.

Perintö

Tapio Wirkkala kuolee 19.5.1985 ja haudataan Helsingin Hietaniemen hautausmaan Taiteilijamäelle.

”Renkaat, renkaat ja rytmit. Virrassa pyörteet.
Aina uudelleen – ja aavistus jostain: se heijastuu ja
antaa kuvajaisia. Valon liike – mennyt hetki. Ohi jo.”

Näin Wirkkala kirjoittaa vuosi ennen kuolemaansa. Mutta tuotanto elää ja voi hyvin. Tapio Wirkkala, jos kuka, on ollut kansainvälinen suunnittelija. Ja samalla mitä syvimmässä mielessä suomalainen.

Tutustu Tapio Wirkkalan tuotteisiin >

Teksti: Pirkko Vekkeli Tuotekuvat: Iittala ja Artek

Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa.

Edellinen juttu
Seuraava juttu