Poul Henningsen – pehmeän valon taituri

Louis Poulsenin ikoninen PH 5 -valaisin viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlaansa. Poul Henningsenin suunnittelema vallankumouksellinen riippuvalaisin on lanseerattu juuri uusissa, ajankohtaisissa väreissä.

PH 5 -valaisin Louis Poulsen
PH5-valaisin vuodelta 1958 on Tanskassa niin suosittu, että sellainen löytyy lähes joka toisesta kodista.

POUL HENNINGSEN OLI askarrellut valon mysteerin kanssa jo 18-vuotiaasta. Hän oli kasvanut öljylamppujen pehmeässä kajossa ja kavahti uutta sähkövalokulttuuria ja häikäisevää valoa. Se johti tutkimustyöhön, etsimään valaistuksen harmoniaa.

Tuoksena oli multi-shade-valaisin eli useasta osasta koostuva häikäisemätön varjostin, jonka koko, muoto ja sijainti oli suunniteltu vaikuttamaan valon jakautumiseen ja määrään.

Kun valaisin vuonna 1925 esiteltiin Pariisin maailmannäyttelyssä, se sai lempinimen Pariisi kohdekaupungin mukaan. Tämän valaisimen periaatteita Henningsen sovelsi koko lopun uransa.

Poul Henningsen
Henningsen oli vuodesta 1925 lähtien Louis Poulsen Lightingin suunnittelija.

Poul Henningsenin äiti oli kuuluisa kirjailija ja tasa-arvoaktivisti Agnes Henningsen. Poul oli hänen ja sanomalehtimies Carl Ewaldin avioton poika, ja lapsuus sujui vapaamielisessä ja boheemissa hengessä.

Henningsenistä tuli äitinsä tavoin lahjakas kynäilijä ja terävä yhteiskuntakriitikko. Hän kirjoitti runoja, käsikirjoitti revyitä ja toimitti artikkeleita sanoma- ja aikakauslehtiin. Aikanaan hänet tunnettiin Kööpenhaminassa juuri näistä avuistaan. Historiaan hän jäi silti valaisinsuunnittelijana.

Louis Poulsen PH 3/2 pöytävalaisin
PH 3/2 on suosittu pöytävalaisinmalli. Klassinen valaisin luo tilaan miellyttävää, häikäisemätöntä valoa.
Poul Henningsen
Henningsen jäljitteli öljylampun pehmeää valoa.

Henningsen opiskeli arkkitehtuuria ja työskenteli vuodesta 1920 lähtien Kööpenhaminassa. Rakennusten lisäksi hän suunnitteli muun muassa osan pääkaupungin kuuluisasta Tivolista ja sisusti teattereita.

”Huoneen oikea valaiseminen ei vaadi rahaa, vaan ymmärrystä.”

Henningsenillä oli noihin aikoihin tapana ajella ahkerasti raitiovaunulla. Hän kirjoitti: ”Kun iltaisin katsoo ohi ajavasta raitiovaunusta ensimmäisen kerroksen koteihin, puistattaa nähdä, kuinka kolkkoja ne ovat. Huonekalut, tyylimatot, kaikki kodissa on toisarvoista verrattuna valaistuksen merkitykseen. Huoneen oikea valaiseminen ei vaadi rahaa, vaan ymmärrystä.”

Artichoke-valaisin Louis Poulsen
Ylellinen Artichoke koostuu kahdestatoista teräskaaresta ja 72 kuparilehdestä. Lattiavalaisin on Arne Jacobsenin AJ, pöydän yllä Henningsenin PH Showball.

Käänteentekevän valaisimen suosio poiki Henningsenille heti maailmannäyttelyn jälkeen yhteistyösopimuksen valaisinvalmistaja Louis Poulsen Lightingin kanssa. Syntyi klassikko toisensa perään, ja Henningsenin perintö ohjaa yhä suunnittelutyötä Louis Poulsenilla.

Henningsenin perintö ohjaa yhä suunnittelutyötä Louis Poulsenilla.

Vuonna 1958 lanseerattiin kaksi huippua: komea PH Artichoke julkisiin tiloihin ja PH 5 koteihin. Ikoneista jälkimmäinen on Tanskassa yhä lähes joka toisessa kodissa, eikä se toden totta ole tuntematon muuallakaan.

Poul Henningsen
Poul Henningsen ja PH 5.
PH 5 -valaisin Louis Poulsen
PH 5 lanseerattiin uusissa, ajankohtaisissa väreissä keväällä 2018.

Tuskin on olemassa toista yhtä kopioitua valaisinsuunnittelijaa kuin Poul Henningsen. Hänen valaisimiensa lennokkaat muodot ovat synnyttäneet kokonaisen tyylisuunnan valaistuksessa. Mutta kopioijilta on usein unohtunut Henningsenin todellinen johtotähti eli funktio, toiminnallisuus.

Hänen töissään muodot eivät ole itsetarkoitus, vaan ne ovat syntyneet tieteellisen analyysin pohjalta. Henningsen oli tietyllä tavalla romanttinen funktionalisti. Hän tavoitteli myös tunnelmaa; pehmeää, kodikasta valoa, jollaista lapsuudenkodin öljylamput olivat tuottaneet.

Poul Henningsen

Poul Henningsen lyhyesti

• Tanskalainen Poul Henningsen syntyi vuonna 1894 ja kuoli 1967
• Opiskeli 1911–14 teknillisessä koulussa Fredriksbergissä ja 1914–17 teknillisessä opistossa Kööpenhaminassa
• Ensimmäinen tunnusomainen valaisin, Pariisi, syntyi vuonna 1925
• Muun muassa vuonna 1958 suunniteltu PH Artichoke ja PH 5 ovat yhä tuotannossa

Katso myös:

Poul Henningsenin tuotteet >
Louis Poulsenin tuotteet >

Teksti: Pirkko Vekkeli Kuvat: Louis Poulsen

Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa.

Edellinen juttu
Seuraava juttu