FDB Møbler | Penkit

FDB Møblerin huonekalut perustuvat Tanskan kuluttajaosuuskunta FDB:n aikoinaan tuottamiin klassikoihin. Vuonna 1940 toimintansa aloittaneen FDB:n tavoitteena oli valmistaa käytännöllisiä ja demokraattisten periaatteiden mukaan tuotettuja huonekaluja kaikille tanskalaisille – teollisen tuotannon ansiosta sen tuotteet saatiin laadultaan korkeaksi mutta hinnoiltaan edullisiksi. FDB:n tunnetuimpiin suunnittelijoihin kuuluivat Børge Mogensen ja Poul M. Volther, joiden johdolla julkaistiin lukuisia, ajattomia huonekalumalleja. FDB sulki ovensa vuonna 1980, mutta vuonna 2013 tanskalaisen Coopin lanseerama FDB Møbler aloitti klassikkohuonekalujen uudelleenjulkaisun. FDB Møblerin tuotantoon kuuluu sekä alkuperäismalleja 1900-luvun puolivälistä että niiden inspiroimana syntynyttä uutta muotoilua.

Suosituimpia FDB Møbler tuotteita:

    10 tuotetta

    Tyylillä muotoillut penkit kodin joka huoneeseen

    Penkki on mainio ja muuntautuva huonekalu, joka palvelee lukuisissa eri käyttötarkoituksissa. Eteisen penkki auttaa kenkien ja muiden varusteiden pukemisessa, ja säilytyspenkki tarjoaa tilaa vaatteille, kengille ja tavaroille. Penkki toimii hyvin myös keittiössä ja ruokailutilassa, sillä penkkien avulla ruokapöydän äärelle on helppo tiivistää tilaa suuremmallekin seurueelle. Olohuoneen tai makuuhuoneen penkki voi toimia niin istuinkäytössä kuin matalana sivupöytänä esimerkiksi sängyn tai ikkunan edessä. Jos taas etsit ulkokäyttöön soveltuvaa penkkiä, tutustu ulkotuolien ja -penkkiemme valikoimaan.

    Penkkien perinteisin materiaali on puu, ja puupenkit ovatkin edelleen suosituimpia markkinoilla olevia penkkejä. Valikoimastamme pöydät useita kauniita, käsinvalmistettuja puupenkkejä sekä rustiikkiin että moderniin tyyliin. Puupenkkien lisäksi mallistoomme kuuluu myös siroja metallisia penkkejä, joiden muotokielestä voi löytää vaikutteita teollisesta tyylistä. Pohjoismaisten penkkien suosituimpiin sävyihin kuuluvat klassiset musta, valkoinen ja luonnonvärinen puu, mutta valikoimastamme löydät myös kirkkaampia sävyjä värien ystäville. Halutessasi voit pehmentää penkin ilmettä istuintyynyjen ja sisustustyynyjen avulla.

    Finnish Design Shopin valikoimaan on koottu persoonallisia ja huolella valmistettuja penkkejä skandinaavisen muotoilun rakastetuimmilta merkeiltä. Meiltä löydät niin Alvar Aallon Artekille suunnittelemat ritiläpenkit, tanskalaisen FDB Møblerin puupenkit 50-luvulta kuin modernin minimalistisia penkkejä muun muassa Haylta ja Muutolta. Etsitpä sitten laadukasta ruokapöydän penkkiä, eteisen penkkiä, säilytyspenkkiä tai makuuhuoneen penkkiä, meiltä löydät omasi. Tutustu valikoimaan ja valitse suosikkisi!