- Suunnittelijat
- Oiva Toikka
- Valaisimet

Oiva Toikka | Valaisimet
Oiva Toikka (1931-2019) oli lasitaiteilija, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti Iittalalle suunnittelemistaan lasilinnuista. Hänen suunnittelemansa lasiesineet ovat mielikuvituksellisia, näyttäviä ja rohkeita; Toikan tyyli poikkeaa perinteisestä, minimalistisesta skandinaavisesta muotoilusta. Toikka menestyi myös taiteilijana.
Birds, linnut, on Oiva Toikan tunnetuin työ. Iittalan lasilintusarja on kansainvälisestikin ajatellen ainutlaatuinen. Joka vuosi Toikka ja hänen työryhmänsä loivat uusia, ihastuttavia lintuja Birds-sarjaan. Toikka suunnitteli ensimmäiset linnut vuonna 1972, ja ne valmistettiin Nuutajärven lasitehtaalla. Ensimmäinen lintuhahmo oli eri väreissä valmistettu Sieppo. Sittemmin yli 300 lintulajia on saanut tulkintansa Toikan lintuperheen osina. Jokainen lintu on uniikki, O. Toikan nimellä signeerattu, käsityönä valmistettu yksilö. Linnut ovat suosittu keräilykohde kaikkialla maailmalla, ja niiden arvo kasvaa esineiden ikääntyessä.
Lintujen lisäksi Oiva Toikka suunnitteli pitkän uransa aikana monia muitakin merkittäviä lasiesineitä, kuten Kastehelmi-lasiston Iittalalle vuonna 1964. Sarja oli tuotannossa yli 20 vuotta, ja vuonna 2010 Iittala juhlisti 50-vuotista yhteistyötä palauttaen tuotantoon Kastehelmi-sarjan suosituimpia osia. Vaikka lasi oli aina Toikan suosikkimateriaali, hän työskenteli myös keramiikan parissa – hän opiskeli alunperin keramiikkaa ja aloitti uransa Arabian taideosastolla – ja monet muutkin materiaalit ja tekniikat ovat tuttuja Toikalle. Eräs esimerkki Toikan monipuolisuudesta on Magisin Me Too -tuotesarjan Dodo-keinutuoli, Paradise Tree -naulakko ja Downtown-hylly. Samaan tuotesarjaan kuuluvat esimerkiksi Eero Aarnion Puppy ja lastentuoli Trioli. Oiva Toikka saavutti urallaan paljon, ja hänelle myönnettiin myös useita merkittäviä palkintoja, kuten Lunning-palkinto, Pro Finlandia -mitali, World Glass Now 85 -palkinto, Kaj Franck -muotoilupalkinto sekä Prinssi Eugen -mitali.
Haluaisitko lukea lisää Oiva Toikasta ja hänen työstään? Tutustu myös valikoimamme kirjoihin:
Fantasia – Mielen kuvat
Oiva Toikka on suunnitellut seuraaville valmistajille: Iittala, Magis, Jalo Helsinki
5 tuotetta
Kattavin valikoima pohjoismaisia valaisimia
Finnish Design Shopin valaisinvalikoima on täynnä luonteikkaita valaisimia aina kattovalaisimista pöytävalaisimiin, lattiavalaisimiin ja seinävalaisimiin. Valikoimamme painopiste on luonnollisesti modernissa skandinaavisessa valaistuksessa, ja sitä täydentävät huolella kuratoidut designvalaisimet muualta maailmasta.
Skandinaavisten klassikkovalaisinten ystävät löytävät suosikkinsa esimerkiksi Artekin, Louis Poulsenin ja Warm Nordicin mallistoista, ja uudempaa pohjoismaista valaisinmuotoilua voi bongailla muun muassa Pholcin, Menun, Nuuran ja Secto Designin kokoelmista. Valikoimastamme löydät myös upean kattauksen italialaisia designvalaisimia, kuten Olucen, Flosin, Foscarinin ja Artemiden klassikoita. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta tässä vielä muutama: espanjalaisen Marsetin ovat aina ilo silmälle, tanskalaiset Le Klint ja GUBI tarjoilevat skandieleganssia parhaimmillaan, ja brittiläiset Tom Dixon -valaisimet ovat kerrassaan loisteliaita!
Miten suunnitella kodin valaistus?
Tasapainoinen valaistus muodostuu yleensä useammasta eri kerroksesta: yleisvalosta, kohdevalosta sekä korostus- ja tunnelmavalosta. Yleisvalaistukseen käytetään yleisimmin kattovalaisimia, jotka levittävät tasaista valoa ympäri huonetta. Kohdevalaistuksella tarkoitetaan puolestaan kirkasta ja suoraa valoa tuottavia työvalaisimia, lattiavalaisimia ja seinävalaisimia, joita käytetään esimerkiksi lukemiseen, ruoanlaittoon ja ehostautumiseen. Pienten korostusvalojen kuten spottivalaisinten avulla voit korostaa yksittäisiä kohteita huoneessa, ja tunnelmavalojen tehtävä on tuoda tilaan lempeää ja kaunista hehkua.
Valaisinsuunnittelu on oma taiteenlajinsa, joka vaatii erityistä silmää harmonisen tasapainon luomiseksi eri valaisinten välille. Tyylillisesti valaisimet voivat edustaa yhtenäistä linjaa tai vastakohtien leikkiä – tärkeintä on, että niissä on käytetty laadukkaita ja aikaa kestäviä materiaaleja. Esimerkiksi klassisten opaalilasivalaisimien kaunis hajavalo toimii tilassa kuin tilassa, samoin kuin keraamisten tai puisten varjostimien luonnonläheinen ilme. Voit myös vapaasti yhdistellä keskenään erilaisia tyylejä, värejä ja tekstuureja: esimerkiksi teollista tunnelmaa henkivä metallivalaisin voi toimia erinomaisesti ohuen riisipaperivarjostimen kanssa. Messinkiset tai marmoriset yksityiskohdat tuovat puolestaan hienostunutta tuntua kaikenlaisiin sisustuksiin.
Miten valitsen uuden valaisimen?
Aloita miettimällä, millaisia ominaisuuksia toivot uudelta valaisimeltasi. Riippuvalaisin tai häikäisemätön plafondi on hyvä vaihtoehto huoneen yleisvaloksi, kun taas suora spottivalo tai pöytävalaisin on oiva valinta, kun haluat korostaa vain joitakin osia huoneesta tai tarvitset tehokasta valoa työskentelyyn. Makuuhuoneen yövalaisimen tulee puolestaan olla riittävän kirkas lukemiseen, mutta se ei saa täyttää koko huonetta valolla. Lempeään tunnelmavalaistukseen kannattaa valita lämmintä hajavaloa tuottava valaisin. Uutta valaisinta valitessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota sen kokoon: valaisimen ympärille on hyvä jäädä riittävästi tyhjää tilaa, sillä liian suuri valaisin voi saada tilan tuntumaan ahtaalta – ja vastaavasti suuressa tilassa yksittäinen pieni valaisin ei välttämättä erotu tai tarjoa riittävästi valoa.
Tilaan on hyvä valita ainakin yksi himmennettävä valaisin, sillä himmennettävyys laajentaa valaisimen käyttömahdollisuuksia huomattavasti. Mieti myös, haluatko mieluummin kiinteällä LED-yksiköllä varustetun valaisimen vai perinteisemmän mallin vaihdettavalla polttimolla. Mikäli etsit valaisinta, jota on helppo liikutella paikasta toiseen, tutustu johdottomien valaisinten valikoimaamme. Meiltä löydät myös monipuolisen valikoiman säänkestäviä ulkovalaisimia. Kun olet löytänyt mieleisesi valaisimen, tarkista vielä, tarvitsetko valaisimeen polttimoita tai muita lisävarusteita – valaisintarvikkeiden valikoimastamme löydät sekä tavanomaisia LED-lamppuja että näyttäviä koristelamppuja.
Miten valaista huone ilman kattovalaisimia?
Toimivan yleisvalaistuksen voi luoda myös ilman kattoon asennettavia valaisimia. Tällöin kannattaa suunnata katse seinävalaisimiin, pöytävalaisimiin ja lattiavalaisimiin – etenkin sellaisiin, jotka heijastavat valoa seinän tai katon kautta. Varsinkin suuremmissa tiloissa on suositeltavaa sijoittaa useita valonlähteitä ympäri huonetta. Täydennä valaistus sopivilla työvalaisimilla ja kohdevalaisimilla, ja valitse tunnelmavaloksi esimerkiksi lyhtymäinen pöytävalaisin tai ladattava johdoton valaisin.
Mistä löytää inspiraatiota kodin valaistukseen?
Auttaaksemme sinua kotisi valaistuksen suunnittelussa poimimme muutamia valaisinaiheisia artikkeleita Design Stories -verkkolehdestämme. Nämä artikkelit tarjoavat inspiroivia vinkkejä ja ideoita toimivan valaistuksen suunnitteluun sekä kiinnostavia tarinoita pohjoismaisten designvalaisinten takaa.
• 9 vinkkiä kodin valaistukseen >
• Löydä sopiva valaisin makuuhuoneeseen >
• Löydä designvalaisimet kodin eri tiloihin >
• Poul Henningsen – pehmeän valon taituri >
• Paavo Tynell loi taiteellista valoa >
Kategoria