
Oiva Toikka | Maljakot
Oiva Toikka (1931-2019) oli lasitaiteilija, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti Iittalalle suunnittelemistaan lasilinnuista. Hänen suunnittelemansa lasiesineet ovat mielikuvituksellisia, näyttäviä ja rohkeita; Toikan tyyli poikkeaa perinteisestä, minimalistisesta skandinaavisesta muotoilusta. Toikka menestyi myös taiteilijana.
Birds, linnut, on Oiva Toikan tunnetuin työ. Iittalan lasilintusarja on kansainvälisestikin ajatellen ainutlaatuinen. Joka vuosi Toikka ja hänen työryhmänsä loivat uusia, ihastuttavia lintuja Birds-sarjaan. Toikka suunnitteli ensimmäiset linnut vuonna 1972, ja ne valmistettiin Nuutajärven lasitehtaalla. Ensimmäinen lintuhahmo oli eri väreissä valmistettu Sieppo. Sittemmin yli 300 lintulajia on saanut tulkintansa Toikan lintuperheen osina. Jokainen lintu on uniikki, O. Toikan nimellä signeerattu, käsityönä valmistettu yksilö. Linnut ovat suosittu keräilykohde kaikkialla maailmalla, ja niiden arvo kasvaa esineiden ikääntyessä.
Lintujen lisäksi Oiva Toikka suunnitteli pitkän uransa aikana monia muitakin merkittäviä lasiesineitä, kuten Kastehelmi-lasiston Iittalalle vuonna 1964. Sarja oli tuotannossa yli 20 vuotta, ja vuonna 2010 Iittala juhlisti 50-vuotista yhteistyötä palauttaen tuotantoon Kastehelmi-sarjan suosituimpia osia. Vaikka lasi oli aina Toikan suosikkimateriaali, hän työskenteli myös keramiikan parissa – hän opiskeli alunperin keramiikkaa ja aloitti uransa Arabian taideosastolla – ja monet muutkin materiaalit ja tekniikat ovat tuttuja Toikalle. Eräs esimerkki Toikan monipuolisuudesta on Magisin Me Too -tuotesarjan Dodo-keinutuoli, Paradise Tree -naulakko ja Downtown-hylly. Samaan tuotesarjaan kuuluvat esimerkiksi Eero Aarnion Puppy ja lastentuoli Trioli. Oiva Toikka saavutti urallaan paljon, ja hänelle myönnettiin myös useita merkittäviä palkintoja, kuten Lunning-palkinto, Pro Finlandia -mitali, World Glass Now 85 -palkinto, Kaj Franck -muotoilupalkinto sekä Prinssi Eugen -mitali.
Haluaisitko lukea lisää Oiva Toikasta ja hänen työstään? Tutustu myös valikoimamme kirjoihin:
Fantasia – Mielen kuvat
Oiva Toikka on suunnitellut seuraaville valmistajille: Iittala, Magis, Jalo Helsinki
5 tuotetta
Maljakot sisustavat arkea ja juhlaa
Maljakot ovat todellisia hyvän mielen tuojia ja tunnelmanluojia, jotka toimivat rajapintana muotoilun ja kasvimaailman ihmeiden välillä. Huoneen tunnelma muuttuu käden käänteessä, kun asetat maljakkoon kimpun lahjaksi saatuja tai itse poimittuja kukkia. Designmaljakkoa ei tarvitse tyhjänäkään säilyttää kaapin kätköissä, vaan voit hyvin käyttää tyhjää maljakkoa veistoksellisena sisustusesineenä.
Olemme koonneet valikoimaamme koko joukon viehättäviä maljakoita skandinaavisilta designvalmistajilta, kuten Iittalalta, Marimekolta, Muutolta ja Georg Jenseniltä. Valikoimaan kuuluu niin lasimaljakoita, posliinimaljakoita, keraamisia maljakoita kuin jopa metallisia maljakoita aina klassisista Aalto-maljakoista japanilaistyylisiin ikebana-maljakoihin ja suurista lattiamaljakoista suloisiin minimaljakoihin.
Miten valitsen maljakon?
Tärkein seikka maljakon valinnassa on sen koko, ja kodista olisikin hyvä löytyä ainakin muutama erikokoinen maljakko erilaisille kimpuille. Runsas tulppaanikimppu näyttää hyvältä varsin leveässä maljakossa – klassinen valinta on tietenkin Iittalan leveä Aalto-maljakko – kun taas yksittäinen ruusu vaatii tuekseen mahdollisimman kapean vaasin, ja korkea kimppu toimii parhaiten hieman korkeammassa maljakossa. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että kukkien varret saavat olla korkeintaan kaksi kertaa maljakkoa korkeampia. Aivan millintarkkaa puuhaa tämä ei kuitenkaan ole, ja onneksi useimpia kimppuja voi tarvittaessa myös lyhentää helposti.
Miten sisustaa maljakoilla?
Sisustuskäytössä maljakon koko, muoto, materiaali ja väri ovat yhtäläisen tärkeässä osassa, ja voit yhdistellä vaaseja sisustuksen muuhun elementteihin juuri itsellesi sopivalla tavalla – joko kukkien kanssa tai ilman. Läpikuultava lasimaljakko pääsee täyteen oikeuteensa yhdessä valon kanssa, ja siksi se näyttääkin erityisen hyvältä ikkunan edessä tai kohdevalolla valaistuna. Keraaminen maljakko tuo sisustukseen lämpimiä ja luonnonläheisiä elementtejä ja toimii erinomaisesti myös keraamisten kukkaruukkujen kumppanina.
Pienet minimaljakot hurmaavat kausiasetelmissa: talvella voit valita maljakon kumppaniksi vaikkapa kynttilän ja pienen kuusenoksan, ja kesäkaudella poimia maljakkoon vaikka joka päivä uuden niittykukan. Suurikokoinen lattiamaljakko tai jalallinen maljakko tuo eloa huoneen nurkkaan esimerkiksi koristeoksilla tai -heinillä täytettynä.
Miten käyttää tyhjää maljakkoa?
Maljakolle voi keksiä monia käyttötarkoituksia myös ilman kukkakimppua. Voit asettaa designmaljakon veistoksen tapaan seinähyllylle tai muulle näkyvälle paikalle, jossa sen ympärille jää riittävästi tyhjää tilaa. Monet vaasit sopivat käytettäväksi myös kulhojen tapaan, ja erityisesti laakeat maljakot sopivat hyvin hedelmä- tai karamellikulhoiksi. Voit myös täyttää maljakon kauniilla luonnonkivillä, kävyillä, kynttilöillä tai pienillä LED-valoilla, tai käyttää sitä suojaruukkuna esimerkiksi orkidealle.
Inspiroidu maljakoista
• Sama kimppu kolmessa eri maljakossa – mikä on sinun suosikkisi? >
• Iittala tuo takaisin Aalto-harvinaisuuden numeroituna erikoiseränä >
• Keskikesän taikaa maljakossa – poimi juhannuksen kauneimmat kukat! >
• Muuton Ridge-maljakko tuo sisustukseen pienen palan Pariisia >
Kategoria