Aldo Rossi

Aldo Rossi (1931–1997) kuuluu 1900-luvun jälkipuoliskon arvostetuimpiin italialaisiin arkkitehteihin. Hänen kenties tunnetuin teoksensa on Italian Modenassa sijaitseva hautausmaa, jonka Rossi suunnitteli vuonna 1971. Hautausmaan rakennukset – kuten monet muutkin Rossin töistä – ilmentävät postmodernismille tyypillisiä vahvoja värejä, selkeää geometriaa sekä ironisia viittauksia historiaan, mutta Rossin itsensä mukaan hän ei ollut osa suuntausta. "En voi olla postmodernisti, koska en ole koskaan ollut modernisti", hänen kerrotaan sanoneen.

Aldo Rossi on suunnitellut seuraaville valmistajille:

2 tuotetta

Milanossa syntynyt Rossi valmistui arkkitehdiksi Politecnico di Milano -yliopistosta vuonna 1959, ja pitkän uransa aikana hän tuli tunnetuksi paitsi arkkitehtina, myös taiteilijana ja teoreetikkona, joka kiersi maailmaa opettamassa muun muassa Milanossa, Venetsiassa ja monissa Yhdysvaltojen tähtiyliopistoissa. Rossi oli myös ensimmäinen italialaisarkkitehti, jolle myönnettiin arvostettu Pritzker-palkinto.


Kategoria