Kesän parhaat kasvisherkut grillaajalle

Sesongin kasviksista syntyy helppo ja maukas grillimenu vaikkapa mökkijuhannuksen viettoon. Kata kesäpöytään varhaisperuna-caesar, halloumia herneiden ja mintun kera sekä suussasulavia, persikoilla höystettyjä köyhiä ritareita.

Artekin harmaa Siena-kangas pöytäliinana
Paahdetut porkkanat jogurtti-hummuspedillä, grillattu halloumi herneiden ja mintun kera sekä varhaisperuna-caesar vievät kielen mennessään. Harmaa Siena-kangas on Artekin vuoden 2021 uutuus, ja Collect-karahvi sekä -lasit ovat &Traditionin.

KESÄLLÄ ON VARAA VALITA parhaat päältä, kun puhutaan kasviksista. Torit ovat täynnä paitsi uuden sadon juureksia myös marjoja ja hedelmiä. Ruokailu mökillä helpottuu huomattavasti, kun laatii suunnitelman siitä, mitä haluaa syödä ja millaisia raaka-aineita kaupasta tarvitaan.

Reseptit on koottu sillä ajatuksella, että melkein kaikki niiden ainekset löytää kesäpaikan lähikaupasta. Raaka-aineita voi myös hyvin korvata toisilla: esimerkiksi mintun voi vaihtaa basilikaan, ricottan maustamattomaan tuorejuustoon, pienet salaattikerät varhaiskaaliin ja halloumin fetaan.

Kaikki reseptit voi valmistaa grillissä. Mikäli grillausmahdollisuutta ei ole, raaka-aineet voi mainiosti paahtaa myös pannussa tai uunissa. Perunat kannattaa esikeittää, jolloin ne valmistuvat hetkessä grillissä. Valmista etukäteen myös caesar-salaatin kastike, raparperisiirappi ja dukkah-mausteseos, jolloin vältyt turhien mausteiden viemisestä mökille. Siirappi ja dukkah ovat myös ihania tuliaisia ystävän mökille!

Kesällä kotimainen kasvistarjonta on runsaimmillaan. Hauskan muotoinen Pulcina-espressopannu on Alessin ja moneen käyttöön taipuva Colour-kori Hayn mallistosta.

Varhaisperunat toimittavat caesar-salaatissa krutonkien virkaa: ne ovat juuri nyt sesongissa ja vastustamattomia rapsakaksi grillattuina. Helppo kastike valmistuu valmismajoneesista. Kasvissyöjät voivat vaihtaa sardellit misotahnaan, joka tuo kastikkeeseen tarvittavaa umamia.

Itse tehty raparperisiirappi ja dukkah ovat myös ihania tuliaisia ystävän mökille!

Grillatut varhaisporkkanat ovat kesäsesonkia parhaimmillaan: makeita, rapeita ja savuisia. Ruokaisuutta salaattiin saa, kun porkkanat tarjoaa jogurtilla jatketulla hummuspedillä. Egyptiläinen dukkah-mausteseos on kesän helpoin salaattilisuke: pähkinät ja mausteet vain paahdetaan nopeasti pannulla ja murskataan kevyesti. Dukkah tuo purutuntumaa salaattiin kuin salaattiin ja voit käyttää seoksessa niin manteleita, saksanpähkinöitä, pistaaseja kuin hasselpähkinöitäkin.

Alessin Sottsass-lasipurkki
Kun teet dukkah-mausteseoksen jo kotona, säästyt sen ainesten kuljettamiselta mökille. Sottsass-lasipurkkia valmistaa Alessi, Kiondo-kassia Mifuko ja Usva-pöytäliinaa Lapuan Kankurit. Home Farm Cooking -kirjan on kirjoittanut arkkitehti John Pawson yhdessä vaimonsa kanssa.

Jos jaksat perata kasan tuoreita herneitä, ovat ne parhaimmillaan salaatissa halloumin ja tuoreen mintun kanssa. Voit käyttää reseptissä myös pakasteherneitä. Kirpsakan etikkainen marinadi, raikas minttu, makea herne ja suolainen halloumi ovat täydellinen yhdistelmä.

Grillissä paahdetut köyhät ritarit toimivat niin makeana jälkiruokana, kuin aavistuksen juhlavampana aamiaisena kahvin kera. Persikoiden sijasta voit grillata vaikka nektariinia tai tuoretta ananasta. Tähän reseptiin käy hyvin aavistuksen kuivahtanut leipä, tai miksei vaikka kahvipöydästä jäänyt pullasiivu.

Jos valmistat kaikki salaatit, ne riittävät pääruoaksi 4–6 hengelle. Oheen voi grillata lihaa tai kalaa, jolloin resepteistä riittää helposti 8–10 hengelle.

Reseptit:

Arabian Paratiisi-tarjoiluvati
Herkullisen varhaisperuna-caesarin pääosassa ovat nimensä mukaisesti rapsakaksi grillatut perunat. Sen tarjoiluun sopii esimerkiksi Arabian klassikko, Paratiisi-vati. Veikeä pippurimylly on Spring Copenhagenin The Pepper Owl.

Varhaisperuna-caesar

Ainekset:
1 kg uusia perunoita
2–3 rkl öljyä
1 tl suolaa
2 pientä romaine- tai sydänsalaattia
caesar-kastiketta (resepti alla)
parmesaanijuustolastuja

Tee näin:
Harjaa perunat puhtaaksi ja keitä 6–7 minuuttia suolatussa vedessä, kunnes ne ovat puolikypsiä. Jäähdytä perunat ja lorauta niiden päälle öljyä ja suolaa. Perunat voi keittää 1–2 päivää ennen ja grillata juuri ennen salaatin tarjoamista.

Grillaa perunat kypsiksi ja halkaistut salaattikerät niin, että ne ottavat väriä itseensä. Aseta perunat ja salaatit isolle vadille, valuta päälle kastiketta ja ripottele lastuja parmesaanijuustosta. Tarjoa heti.

Caesar-kastike

Ainekset:
100 g majoneesia
1 tl dijon-sinappia
2–5 hienonnettua sardellifileetä tai 1 rkl misotahnaa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2–3 rkl sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria
kourallinen raastettua parmesaanijuustoa

Tee näin:
Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa tai sitruunaa makusi mukaan. Suola kannattaa lisätä vasta lopussa, koska sen tarve riippuu käyttämiesi sardellien tai misotahnan suolapitoisuudesta.

Rörstrandin Mon Amie -lautanen
Paahdetut porkkanat asetetaan jogurtti-hummuspedille ja viimeistellään tuoreella korianterilla ja dukkah-mausteseoksella. Sinivalkoinen Mon Amie -lautanen on Rörstrandin, Pilastro-tajoilukulho Steltonin ja Risotto-lusikka Nouien.

Paahdetut porkkanat hummuksella

Ainekset:
1 kg pieniä porkkanoita
suolaa ja oliiviöljyä
100 g hummusta
150 g kreikkalaista jogurttia
dukkah-mausteseosta (resepti alla)
tuoretta korianteria

Dukkah-mausteseos

Ainekset:
130 g hasselpähkinöitä, manteleita, auringonkukansiemeniä tai pistaasipähkinöitä
2 rkl korianterin siemeniä
1 tl juustokuminan siemeniä
1 rkl seesaminsiemeniä
1 tl kuivattua oreganoa
1/2 tl suolaa

Tee näin:
Huuhdo porkkanat ja puolita ne, jolloin saat paremman grillauspinnan. Sekoita porkkanat öljyn ja suolan kanssa ja grillaa ne kypsiksi, mutta napakoiksi. Sekoita hummus ja jogurtti yhteen ja levitä seos laakealle lautaselle. Lisää päälle grillatut porkkanat ja ripottele päälle reilusti dukkah-seosta. Viimeistele oliiviöljyllä ja tuoreella korianterilla.

Hayn vaaleankeltainen Enamel-lautanen ja Iittalan Origo-lautanen
Makeat herneet, suolainen halloumijuusto, raikas minttu ja kirpsakka etikka ovat valloittava makuyhdistelmä. Väriä kesäkattaukseen tuovat Hayn Enamel-lautanen ja Iittalan Origo-lautanen. Sirot Bernadotte-salaattiottimet ovat Georg Jensenin.

Herneitä, minttua ja halloumia

Ainekset:
500 g herneitä (tai pakasteherneitä)
3 rkl oliiviöljyä
1–2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
1 dl tuoretta hienonnettua minttua tai 2 tl kuivattua minttua
250 g halloumijuustoa
1 rkl sitruunamehua
tuoretta minttua tarjoiluun

Tee näin:
Perkaa tuoreet herneet tai sulata ja valuta pakasteherneet. Sekoita herneet kulhossa öljyn, etikan, suolan ja mintun kera. Anna marinoitua noin tunnin ajan. Grillaa viipaloidut halloumijuustot ruskeapilkkuiseksi. Yhdistä herneet ja halloumiviipaleet, purista päälle sitruunamehua ja lisää tuoretta minttua keon päälle.

Marimekon vaaleanpunainen Oiva-lautanen ja Arabian Sunnuntai-lautanen
Kullanruskeaksi grillatut köyhät ritarit tarjoillaan ricottajuuston ja makeiden persikoiden kera. Lempeänväriset lautaset ovat Arabian Sunnuntai-sarjaa ja Marimekon Oiva-sarjaa.

Grillattu french toast, persikkaa ja ricottajuustoa

Ainekset:
1 kananmuna
2 dl maitoa tai mantelimaitoa
(1 tl kardemummaa)
4 kpl kuivahtanutta leipää (esim. paahtoleipää, briossia, maalaisleipää)
4 kpl persikoita
1 prk ricottajuustoa
hunajaa, vaahterasiirappia tai sokeria


Tee näin:
Sekoita kananmuna ja maito sekaisin laakeassa kulhossa, mausta halutessasi kardemummalla. Kasta leivät muna-maitoseokseen ja grillaa leivät kullanruskeiksi maltillisella liekillä tai käytä grillissä pannua, johon on lisätty voita. Puolita persikat ja poista niistä kivi. Lisää persikoiden pinnalle hiukan hunajaa, vaahterasiirappia tai sokeria ja ota niihin väriä grillissä. Tarjoa leivät ricottan ja persikoiden kanssa.

Steltonin Pilastro-juomalaseja ja Artekin SIena-tarjotin
Sitruunamehusta, ginistä, raparpersiirapista ja basilikasta syntyy näyttävä kesäjuoma. Pyöreä Earth-maljakko on Klassik Studion, Pilastro-juomalasit Steltonin ja Siena-tarjotin Artekin.

Gin smash raparperilla

Ainekset yhteen annokseen:
1 tl sitruunamehua
kourallinen basilikan lehtiä
4 cl giniä
2 cl raparperisiirappia (ohje alla)
runsaasti jäitä

Tee näin:
Mittaa sitruunamehu ja basilika mortteliin tai pienen pyöreäpohjaisen kulhon pohjalle ja nuiji murskaksi. Lusikoi basilikamurska lasin pohjalle ja täytä jäillä. Mittaa mukaan gini ja raparperisiirappi. Kerrokset erottuvat kauniisti vihreänä ja pinkkinä, mutta juoma kannattaa sekoittaa ennen nauttimista.

Raparperisiirappi

Ainekset:
400 g raparperia
5 dl vettä
noin 2,5 dl sokeria

Tee näin:
Huuhdo ja pilko raparperit paloiksi. Lisää palat veden kanssa kattilaan, kiehauta ja anna keitoksen porista hiljalleen kannen alla 30 minuuttia, tai kunnes raparperi on muuttunut mössöksi. Siivilöi ja ota mehu talteen. Mittaa mehu kattilaan ja lisää 1/2 dl sokeria per desilitra. Anna mehun kiehua hiljalleen kokoon siirapiksi noin 30 minuuttia. Jäähdytä ja käytä kesädrinkkeihin, jäätelön päälle ja kivennäisveden maustajana.

Inspiroidu kattauksesta

Hay
Colour-kori
Alessi
Pulcina-espressopannu
&Tradition
Collect SC61 -juomalasit
Rörstrand
Mon Amie -lautanen
Hay
Enamel-lautanen
Alessi
Sottsass-purkki
Artek
Siena-tarjotin
Nouie
Paistinpannu
Georg Jensen
Bernadotte-salaattiottimet
Arabia
Paratiisi-tarjoiluvati
&Tradition Collect SC62 -karahvi
Lapuan Kankurit
Usva-pöytäliina
Suvi Kesäläinen

Design Storiesin avustaja Suvi Kesäläinen on valokuvaaja, joka kokkaa reseptejä avainsanoilla herkullisuus, yksinkertaisuus ja nopeus. Mukana ovat aina myös sesonkien parhaat raaka-aineet, lähiruoka ja ruokamaailman kiinnostavat trendit.

Katso myös:

Kaikki kattaustuotteet Finnish Design Shopissa >

Teksti ja kuvat: Suvi Kesäläinen

Etusivulle
Seuraava juttu