Virpi Suutarin Aalto-elokuva katsoo Alvar Aallon taiteilijamyytin taakse: ”Kukaan ei ole suuri yksin”

Ohjaaja Virpi Suutarin dokumenttielokuva Aalto tarkastelee Alvar ja Aino Aaltoa sekä lahjakkaina arkkitehteina, moderneina kosmopoliitteina että inhimillisinä hahmoina. Design Stories jututti Suutaria Aalto-elokuvan ensi-illan tiimoilta.

Alvar ja Aino Aalto
Aalto-dokumenttielokuva kuvaa Alvar ja Aino Aaltoa sekä arkkitehteina että elämänkumppaneina. Kuva: Aallon perhe.

DOKUMENTTIOHJAAJA VIRPI SUUTARI ihastui Alvar Aallon arkkitehtuuriin jo lapsena. Hän vietti usein koulun jälkeen aikaa vuonna 1965 valmistuneessa Rovaniemen kirjastossa, jonka kaarevien ovenkahvojen tuntu, messinkivalaisimien lämmin kajo, nahkaistuinten ylellisyys ja viuhkamaisen salin miljöö jättivät käsinkosketeltavan muistijäljen.

Ajatus elokuvasta lähti liikkeelle juuri Aallon luomien tilojen herättämistä kosketuksen ja aistillisuuden kokemuksista. Suutari luonnehtiikin Aaltoa sensuaalisuuden ja tunteiden arkkitehdiksi, joka suunnitteli rakennuksensa paitsi katsottaviksi myös kosketettaviksi – ja koskettaviksi.

Villa Mairea
Noormarkussa sijaitsevaa Villa Maireaa pidetään yhtenä 1900-luvun arkkitehtuurin kauneimmista ja taidokkaimmista yksityiskodeista. Kuva: Euphoria Film.
Virpi Suutari
Ajatus Aalto-elokuvasta kyti dokumentaristi Virpi Suutarin mielessä pitkään. Kuva: Euphoria Film.
Viipurin kirjasto
Funktionalista arkkitehtuuria edustava Viipurin kirjasto valmistui vuonna 1935. Kuva: Euphoria Film.
Artek tuoli 68
Viipurin kirjaston kalustukseen kuuluvat muun muassa Artekin 68-tuolit. Kuva: Euphoria Film.

Yksi Alvar ja Aino Aallon vaikuttavimmista töistä on Suutarin mukaan Noormarkussa sijaitseva, vuonna 1939 valmistunut Villa Mairea, jonka arkkitehtipariskunta suunnitteli ystävilleen Maire ja Harry Gullichsenille. "Villa Maireasta on sanottu, ettei se ole vain talo, vaan rakkausruno – siltä se myös tuntui, kun saimme asua siellä kuvausten aikana", Suutari kuvailee.

”Villa Maireasta on sanottu, ettei se ole vain talo, vaan rakkausruno – siltä se myös tuntui, kun saimme asua siellä kuvausten aikana.”

Aalto-elokuvan kuvauskohteiksi poimittiin Aaltojen töitä eri puolilta maailmaa: Helsingin, Imatran, Jyväskylän, Rovaniemen, Seinäjoen ja Säynätsalon kohteiden lisäksi elokuvaa kuvattiin muun muassa Venetsian Aalto-paviljongissa, Viipurin kirjastossa ja sekä useassa yhdysvaltalaisessa kaupungissa. Aallot olivat Suutarin mukaan suorastaan hämmästyttävän kansainvälisiä, ja niinpä elokuvaakin on kuvattu yhteensä seitsemässä maassa.

”Valitsin kohteet eri vuosikymmeniltä kuvaamaan Aaltojen oman käsialan kehittymistä ja erilaisia rakennustyyppejä: julkisia ja yksityisiä, suomalaisia ja kansainvälisiä.”

Aino Aalto
Aino Aalto (o.s. Marsio) valmistui arkkitehdiksi Suomen Teknillisestä Korkeakoulusta vuonna 1920 ja aloitti työt Alvar Aallon toimistossa vuonna 1924. Kuva: Aallon perhe.
Aino Aalto
Aino Aalto toimi Artekin toimitusjohtajana vuodesta 1941 aina kuolemaansa, vuoteen 1949 asti. Kuva: Aallon perhe.
Alvar Aalto
Alvar Aallon arkkitehtuuri kumpusi hänen vahvasta luontosuhteestaan. Kuvassa Aalto 1950-luvulla. Kuva: Elissa Aalto / Alvar Aalto -säätiö.
Alvar Aalto
Alvar Aalto vuonna 1956 Venetsiassa Suomen paviljongin työmaalla. Kuva: Isa Andrenius / Alvar Aalto -säätiö.

Elokuvassa nousee vahvasti esille myös Aino Aallon merkitys tasavertaisena arkkitehtikollegana ja taidokkaana muotoilijana. Vuonna 1924 avioitunut moderni ja edistyksellinen pariskunta suunnitteli yhdessä useita rakennuksia, ja Aino Aallon itsenäiseen tuotantoon muotoilijana kuuluvat muun muassa Artekin AMA 500 -valaisimet ja Riihitie-ruukut sekä Iittalan Aino Aalto -lasit. Erityisen suuri merkitys hänellä oli vuonna 1935 perustetun Artekin kehitykselle, jonka Aallot perustivat yhdessä Maire Gullichsenin ja Nils-Gustav Hahlin kanssa.

”Aino Aallolla oli vahva sosiaalinen omatunto, ja hän halusi luoda kestävää ja kaunista arkea tavallisille ihmisille. Aino Aalto toimi Artekin taiteellisena ja myöhemmin toimitusjohtajana; hän loi tavallaan sen, mitä Artek oli”, Suutari tiivistää.

Aino Aalto menehtyi vuonna 1949, ja Alvar avioitui uudelleen muutama vuosi tämän jälkeen arkkitehti Elissa Aallon kanssa. Arkkitehtuurin ja taiteen lisäksi Aalto-elokuva onkin myös kertomus rakkaudesta ja ihmissuhteista: Suutari tutustui elokuvaprosessin aikana runsaaseen, ennennäkemättömään arkistomateriaaliin, kuten Aaltojen rakkauskirjeisiin sekä Alvar Aallon elämäkertaa varten nauhoitettuihin haastatteluihin. Taustatyö avasi samalla myös näkökulman suuren taiteilijamyytin taakse.

”Ymmärsin, ettei kukaan ole suuri yksin. Aino Aallon ja toisen arkkitehtipuolison Elissa Aallon, käsityöläisten ja toimistossa työskennelleiden muiden arkkitehtien tärkeä rooli nousee elokuvassa esiin”, Suutari toteaa.

Alvar Aalto ja William Wurster
Alvar Aalto ja amerikkalaisarkkitehti William Wurster Kaliforniassa. Kuva: Aallon perhe.
Maison Louis Carré
Alvar Aallon suunnittelema asuintalo Maison Louis Carré rakennettiin Pariisin lähistölle vuonna 1959. Suojeltu rakennus on nykyisin avoinna yleisölle. Kuva: Euphoria Film.
Elissa ja Alvar Aalto
Arkkitehti Elissa Aalto (o.s. Mäkiniemi) ja Alvar Aalto avioituivat vuonna 1952. Kuva: Euphoria Film.

Alvar Aallon tuotannosta puhuttaessa yksi teema toistuu usein: hänellä oli ainutlaatuinen kyky tuoda arkkitehtuuriin tunne ihmisen ja luonnon välisestä sopusoinnusta. Kirjailija Göran Schildtin mukaan Aallolla oli “metsäviisautta”, syvällistä ymmärrystä luonnon ja ihmisen suhteesta. Orgaaninen kädenjälki korostuu etenkin Aallon myöhemmässä tuotannossa, kuten Säynätsalon kunnantalossa, jossa ympäröivä luonto on läsnä myös sisätiloissa.

Useimmissa Alvar ja Aino Aallon suunnittelemissa kohteissa arkkitehtuuri ja muotoilu kietoutuvat saumattomasti yhteen.

Useimmissa Alvar ja Aino Aallon suunnittelemissa kohteissa arkkitehtuuri ja muotoilu kietoutuvat saumattomasti yhteen, ja moniin kohteisiinsa he suunnittelivat itse rakennuksen lisäksi myös sisustuksen, valaisimet ja huonekalut. Esimerkiksi Paimion parantolan ohessa syntyi koko joukko klassikkohuonekaluja, kuten Paimio-nojatuoli sekä Kehäpöytä 915.

Entä mitkä ovat Virpi Suutarin omat suosikit Aaltojen tuotannosta?

Tarjoiluvaunu 900, jakkara 60, Paimio-tuoli ja Kultakello-valaisin”, Suutari vastaa. ”On käsittämätöntä, että ne on kehitelty jo 1930-luvulla.”

Virpi Suutarin ohjaaman Aalto-elokuvan Suomen ensi-ilta on 4.9.2020.

Katso myös:

Alvar Aallon suunnittelemat tuotteet >
Aino Aallon suunnittelemat tuotteet >
Alvar Aalto ja Paimion parantolan värit >
Aino Aalto – tiukka funktionalisti >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: Aallon perhe, Alvar Aalto -säätiö, Euphoria Film

Edellinen juttu
Seuraava juttu