Raikkaita tekstiileitä ja patinoitunutta pintaa – showroomin heinäkuun suosikit

Finnish Design Shopin showroom-tiimi valitsee kuukausittain näyttelyn kiinnostavimmat tuotteet ja sisustustrendit. Heinäkuussa sisustussuunnittelija Riikka Soini-Ferraguto ihailee ajattomia ja kauniisti ikääntyviä designklassikoita, panostaa tekstiilien ja ihon hoitoon sekä poimii maljakoihin täytettä pihapiiristä.

Flosin Arco-lattiavalaisin täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 60 vuotta. Ei uskoisi, että tämä ikinuori ja ajankohtainen valaisin lähestyy jo eläkeikää. Showroomilla tämä marmorijalkainen kaareva klassikko on yhdistetty Hayn raikkaan vihreän Quilton-sohvan sekä kauniiden ja kestävien hamppumattojen pariksi.

”KODIN SISUSTAMINEN ON meille jokaiselle henkilökohtainen asia, ja mieltymyksiä on monia, mutta harva haluaa joutua uudistamaan sisustusta jatkuvasti vain, koska se tuntuu vanhentuneelta. Showroomilla työskennellessä vietän päivittäin aikaa eri vuosikymmenillä suunniteltujen tuotteiden keskellä enkä voi kuin ihailla sitä, miten raikkailta designklassikot näyttävät nuorempien kumppaniensa keskellä. Klassikkotuote on pitkäaikainen valinta, ja sellaiseen panostaminen harvemmin kaduttaa vuosienkaan jälkeen.

Mistä sitten tunnistaa aikaa kestävän klassikon? Usein muotokielessä on jotain innovatiivista, ainutlaatuista ja tunnistettavaa, joka jää mieleen. Valmistusmateriaalit on valittu huolella, ja yksityiskohdat ja rakenne ovat viimeisteltyjä. Laadukasta tuotetta voi korjata esimerkiksi uudistamalla kalusteen verhoilun tai ostamalla valaisimeen uuden lasikuvun, jos alkuperäinen hajoaa. Klassikotkin kuluvat käytössä mutta ikääntyvät arvokkaasti. Hyvällä huolenpidolla niistä saa iloa vuosikymmeniksi. Klassikko on aina trendikäs, mutta trendituote harvemmin klassikko.”

Artekin E60-jakkaroita

Vanhassa vara parempi

Alvar Aallon vuonna 1933 suunnittelema Artekin 60-jakkara on varsinainen kodin monitoimikaluste, joka toimii niin istuimena kuin pöytänäkin – tilassa kuin tilassa. Jakkaran vintage-versiot ovat keräilijöiden suosiossa, eikä ihme: niiden patinoitunut pinta puhuttelee katsojaa ja kertoo sanatonta tarinaa vuosien varrella kohtaamistaan kodeista ja käyttäjistä.

Saimme Finnish Design Shopin käytetyn designin markkinapaikan, Francklyn, kautta showroomille erän vanhempia nelijalkaisia E60-jakkaroita, joiden joukosta muutama onnekas voi löytää oman, elämää nähneen mutta elinvoimaisen, vintage-aarteensa.

Artekin E60-jakkara >
Kaikki Artekin tuotteet >

Vitran Eames Lounge Chair, valkoinen

Värillä on väliä

Yksikin näyttävä designtuote tuo kotiin mielenkiintoa, vaikkei silti huuda huomiota. Vitran ikoninen Eames Lounge Chair vuodelta 1956 on varmasti eräs tunnetuimmista ja himoituimmista lepotuoleista. Tuoli on saatavissa useissa eri verhoilu- ja runkomateriaalivaihtoehdoissa, ja nykyään sitä valmistetaan myös hieman alkuperäistä suuremassa koossa, joka vastaa mitoitukseltaan paremmin nykyihmiselle sopivia kokostandardeja.

Valkoinen nahkaverhoilu tekee Eames Lounge Chairista kevyen ja raikkaan näköisen.

Showroomilla Lounge Chair raheineen on esillä valkoisella nahkaverhoilulla, joka tekee siitä kevyen ja raikkaan näköisen. Vaaleana versiona tuoli sopii täydellisesti vaaleaan skandikotiin, jonka nurkkaan kaivataan mukavaa ja kutsuvaa laiskanlinnaa.

Vitran Eames Lounge Chair >
Kaikki nojatuolit >

Steameryn Delicate-pyykinpesuaine

Huolla, hoida ja hemmottele

Keskikesällä moni arkirutiini saattaa jäädä vähän taka-alalle, kun päivät kuluvat puutarhassa, rannalla, mökillä tai lomareissussa. Välillä kuitenkin sade ja ukkonen ajavat myös neljän seinän sisään, ja silloin onkin oivallinen aika keskittyä hetkeksi vaikka vaatehuoltoon tai viettää oma hemmotteluhetki.

Ruotsalaisen Steameryn tuotevalikoimasta löytyy kattava valikoima erilaisia pyykinpesuaineita ja välineitä tekstiilien huoltamiseen. Kauniit pakkaukset, tarkkaan valikoidut raaka-aineet ja välineiden viimeistelty ulkonäkö tekevät tekstiilien hoitamisesta houkuttelevaa puuhaa.

Kun vaatteet ja kodin tekstiilit ovat jälleen siistejä ja raikkaita, voi keskittyä hetkeksi omaan hyvinvointiin. Tanskalaisten Framan ja Nuorin mallistoihin kuuluu hienostuneen tuoksuisia ja tyylikkään näköisiä käsi- ja suihkusaippuoita ja kosteusvoiteita, joiden käyttö on arjen luksusta parhaimmillaan.

Kaikki Steameryn tuotteet >
Kaikki vaatehuoltotuotteet >
Kaikki hygienia- ja kosmetiikkatuotteet >

Georg Jensenin HK-maljakko

Kodin koristeet luonnosta

Nyt on se aika vuodesta, kun ei tarvitse lähteä kukkakauppaan asti, jos kaipaa vielä pientä piristystä kodin ilmeeseen. Erilaiset puiden ja pensaiden oksat, kukkapenkin perennat ja tienpenkereeltä tai niityltä kerätyt luonnonkukat tuovat palan kesäistä luontoa myös sisätiloihin. Erityisen suositeltavaa on poimia iso kimppu lupiineja, kun niitä osuu kohdalle. Lupiinien poimiminen on nimittäin ekoteko, sillä se vähentää näyttävän mutta ongelmallisen vieraslajin siementämistä ja hillitsee siten sen leviämistä.

Persoonallinen ja näyttävä maljakko täydentää kukkaloistoa. Kun kimppu on ilmeikäs ja rönsyilevä, myös maljakon värillä, muodolla ja koolla voi hyvin hullutella, eikä sen ei tarvitse jäädä sisältönsä varjoon. Yksittäinen oksa sen sijaan näyttää usein parhaalta yksinkertaisessa ja muodoltaan selkeässä maljakossa, jolloin oksan herkkyys korostuu entisestään.

Georg Jensenin HK-maljakko >
Kaikki maljakot >


Riikka Soini-Ferraguto

Finnish Design Shopin showroomilla työskentelevä sisustussuunnittelija Riikka Soini-Ferraguto arvostaa toimivaa ja kaunista muotoilua ja pyrkii tekemään pitkäaikaisia valintoja. Luonnonmateriaalit ja vintage-löydöt tuovat tiloihin pehmeyttä ja persoonallisuutta.


Katso myös:

Finnish Design Shopin Showroom Turussa >

Teksti: Riikka Soini-Ferraguto Kuvat: Finnish Design Shop ja valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan