Marraskuun TOP 5: Kuukauden kiinnostavimmat uutuudet

Marraskuun tuoteuutuudet tuntuivat jo ennakoivan joulua niin lahjaideoita, juhlakattauksia kuin joulusiivoustakin ajatellen. Pientavaroiden ja kodinhoitovälineiden lisäksi valikoimaan saatiin muun muassa uutta taidegrafiikkaa. Katso suosikkimme kuukauden uutuuskattauksesta!

Steamery Pilo No. 2 -nukanpoistaja
Pilo No. 2 -nukanpoistaja pelastaa nyppyyntyneet tekstiilit ja tekee niistä jälleen uudenveroisia.

1. Steamery: Pilo No. 2 -nukanpoistaja

Marraskuun uutuusbrändi Steamery on erikoistunut vaatehuoltoon, ja sen valikoimaan kuuluukin muun muassa nukanpoistajia, vaatehöyrystimiä sekä biohajoavia pyykinpesuaineita. Vaatteiden ohella ne sopivat mainiosti myös kodintekstiilien freesaukseen: esimerkiksi Pilo No. 2 -nukanpoistajalla voi näppärästi poistaa nypyt sohvan tai nojatuolin verhoilusta tai vaikkapa villaviltistä. Käytännöllinen nypynpoistaja on myös oiva joululahjaidea jollekulle, jolla tuntuu jo olevan kaikkea!

Steameryn lisäksi valikoimaan saatiin kolme muutakin uutta valmistajaa: alankomaalainen puhdistusainevalmistaja Kinfill, kotimainen tuorekosmetiikkabrändi Niki Newd sekä vegaanisen suklaan mestari Goodio.

Pilo No. 2 -nukanpoistaja >
Kaikki tekstiilihuoltotarvikkeet >

Marimekko punainen Oiva-kulho korvilla
Marimekon Oiva-kulhon pinnassa on sattumanvaraisesti punaisen lasitteen sekaan asettuneita tummia koristepilkkuja.

2. Marimekko: korvallinen Oiva-kulho

Marimekon korvallinen Oiva-kulho on täydellinen lisä loppuvuoden juhlakattauksiin! Muotokieleltään pelkistetty kulho on helppo yhdistää monenlaisiin astioihin, ja korvat tekevät sen siirtelystä helppoa vaikka suoraan uunista pöytään. Korvien ohella kulhosta tekee erityisen sen eläväpintainen lasite: punaisen lasitteen seassa voi nähdä pilkkuja, jotka asettuvat jokaisen yksittäisen kulhon pintaan hieman eri tavoin tehden jokaisesta astiasta ainutlaatuisen. Viiden desilitran kulho sopii niin keittokulhoksi kullekin syöjälle kuin pöydän keskelle käteväksi tarjoilukipoksi.

Korvallinen Oiva-kulho >
Kaikki joulukattausideat >

Jim Bird
Vísperas y memorias - 4 on brittiläis-espanjalaisen Jim Birdin etsaustekniikalla toteutettu grafiikanvedos vuodelta 1998.

3. Jim Bird: Vísperas y memorias - 4

Jim Birdin abstrakti grafiikanvedos Vísperas y memorias - 4 leikittelee väreillä ja tekstuureilla: teoksessa mustalla painettujen viivojen ja roiskeiden sekaan on sommiteltu okran ja punaisen sävyjä, joiden syvyys vaihtelee värialueiden eri kohdissa. Etsaustekniikalla toteutetun teoksen lisäksi Finnish Design Shopin taidegrafiikkavalikoimaan saatiin uusia kiinnostavia töitä myös Antoni Tàpiesilta, Enric Cormenzanalta sekä Jordi Alcarazilta.

Lue myös: Valokeilassa: Finnish Design Shopin taidegrafiikan kokoelma >

Vísperas y memorias - 4 >
Koko taidegrafiiikkakokoelma >

Aalto-laverin patjanpäällinen Johanna Gullichsen Doris
Johanna Gullichsenin patjanpäälliset on suunniteltu erityisesti Artekin Aalto laveri 710:lle. Päälliset kudotaan Suomessa.

4. Johanna Gullichsen: Aalto 710 -laverin päälliset

Kaipaako Artekin Aalto 710 -laverisi freesausta? Helppo tapa uudistaa laveria on vaihtaa päälliset patjaan: Johanna Gullichsenin graafiset Doris- ja Nereus-patjanpäälliset elävöittävät Aalto-laverin ilmettä, olipa kyseessä sitten jo vuosia palvellut, kauniisti patinoitunut laveri tai vastikään hankittu daybed.

Suomessa kudotut patjanpäälliset kuuluvat Johanna Gullichsenin Normandie-mallistoon, jonka innoitus kumpuaa valtamerimatkailusta ja muinaisen Kreikan mytologiasta. Kreikkalaisessa tarustossa Nereus oli maan ja meren esikoinen, ja Doris puolestaan oli hänen puolisonsa, joka edusti meren rikkauksia. Molempia kuoseja on saatavilla useissa eri väreissä.

Doris-patjanpäällinen >
Kaikki Johanna Gullichsenin tuotteet >

HAY pitkät Long-kierrekynttilät
HAYn kierrekynttilöitä on saatavilla lukuisissa eri sävyissä, myös eri mittaisina.

5. HAY: Long-kierrekynttilät

Viime talven yllätyshitiksi muodostuneet kierrekynttilät näyttävät olevan pinnalla tänäkin vuonna. Tanskalaisbrändi HAYn valikoimasta löytyy kierrekynttilöitä jokaiseen makuun: on pulleampaa ja kapeampaa kierrettä, minikokoista ja erikoispitkää mallia, kaikista eri värivaihtoehdoista puhumattakaan.

Yksittäisten kynttilöiden ohella HAYn kierrekynttilöitä saa myös kätevinä setteinä, jotka on helppo kääräistä lahjapakettiin. Esimerkiksi pitkiä Long-kierrekynttilöitä saa kuuden kappaleen setteinä, joihin kuuluu kolme erisävyistä ja -muotoista kynttilää, kaksi kutakin mallia. Toisaalta voisi olla hauska idea koota yksittäisistä kynttilöistä juuri lahjansaajalle sopiva värikavalkadi!

Long-kierrekynttilät >
Kaikki kynttilät >

Kaikki kuukauden uutuudet:

Uutta Finnish Design Shopissa >

Teksti: Emmi Ratilainen Kuvat: Valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu