Marimekon kevään 2020 uutuudet – poimimme 7 suosikkia

Marimekon kevään uutuuksien sävymaailmaa hallitsevat trendikäs liila sekä maanläheiset, harmoniset sävyt. Kuvioissa nähdään paljon brändille tyypillisiä kukka-aiheita, ja mukana on niin suosikkikuoseja kuin kolme täysin uutta kasviaiheista kuviota. Myös rakastettuun Oiva-sarjaan saadaan kiinnostavia uutuuksia. Katso suosikkimme uudesta mallistosta!

Marimekon Kasvio-kangas

Kesämökin kukkapenkit

Vihreän ja liilan sävyttämä Kasvio on yksi kolmesta Lotta Maijan kevään mallistoa varten suunnittelemasta kuviosta. Mielikuvituskasveista koostuvaa kuosia nähdään Helsingissä painetun puuvillaprinttikankaan lisäksi pöytäliinassa ja tyynynpäällisessä. Kaikki kolme Lotta Maijan uutta kuosia, Kasvio, Apilainen ja Palsta, ovat syntyneet kesämökin pihapiiristä löytyvien kasvien ja kukkien innoittamana. Myös Maija Isolan 70-luvulla suunnittelema runsas Primavera-kuosi tekee paluun niin astioissa kuin tekstiileissä.

Marimekon Kasvio-kangas >

Marimekko Unikko-kylpytakki

Klassikon hillitty ilme

Marimekko tunnetaan erityisesti näyttävistä kuoseista, mutta tänä keväänä myös hillitymmän sisustuksen ystäviä hemmotellaan rauhallisten sävyjen muodossa. Beigen, valkoisen ja vihreän sävyinen keveä Unikko-kylpytakki on ihanaa pukea ylle kiireettömänä viikonloppuaamuna tai rentouttavan kylvyn jälkeen. Kokonaisuuden kruunaavat saman sarjan aamutossut.

Design Storiesin toimituksessa ihastusta herättävät myös puuvillan ja pellavan sekoituksesta kudotut Unikko-keittiötekstiilit. Myös luonnonvalkoisesta puuvillasta neulotuissa huovassa ja tyynynpäällisessä Unikko-kuvio erottuu vain hieman.

Marimekon Unikko-kylpytakki >

Marimekon Tiiliskivi-tyynynpäällinen

Hurmaava harmaanvihreä

Kevään malliston luonnollisista ja maanläheisistä sävyistä meitä viehättää erityisesti harmahtava vihreä, jota nähdään muun muassa Tiiliskivi-kokoelman pyyhkeissä ja vuodevaatteissa. Armi Ratian äärimmilleen pelkistetty kuosi näyttäytyy aivan uudenlaisena raikkaaseen sävyyn yhdistettynä.

Marimekon Tiiliskivi-tyynynpäällinen >

Marimekon Oiva-lautasia värissä terra

Lasittamatonta luonnollisuutta

Supersuosittuun Oiva-sarjaan tuodaan ruskeasta kivitavarasta valmistetut versiot, joiden kylmän ruskeaa sävyä Marimekko kutsuu nimellä terra. Erityisen kiinnostavan uusista astioista tekevät niiden karhea lasittamaton pinta ja ruskean kivitavaran luonnolliset sävyvaihtelut, joiden ansiosta jokainen yksittäinen astia on uniikki. Sarja laajenee myös samasta materiaalista valmistetuilla kukkaruukuilla, joista osaa koristaa Maija Louekarin Räsymatto-kuosi.

Marimekon Oiva-astiasarja >

Marimekon Tiiliskivi-puutarhakassi

Pihalle ja puutarhaan

Ruukkujen lisäksi kotipuutarhureita ilahduttavat mallistoon kuuluvat beigen ja vihreän sävyiset, Tiiliskivi-kuosilla kuvioidut puutarhaessu ja -kassi. Puutarhakassin voimme kuvitella monien olalle myös kauppareissuille sekä tulevan kesän piknikeille. Sekä esiliina että kassi on käsitelty likaa hylkiviksi ja viimeistelty kauniilla nahkayksityiskohdilla.

Marimekon Tiiliskivi-puutarhakassi >

Marimekko Mini-maljakko

Pikkuvaasin uusi sävy

Suloinen Mini-maljakko saa tänä keväänä ylleen hempeän liilan värin. Carina Seth-Anderssonin suunnittelema pikkuvaasi on sellaisenaan täydellinen erilaisiin asetelmiin, mutta ihana myös yhden kukan tai oksan maljakkona. Aseta maljakkoon voimakkaan sävyinen kukka, vaikkapa oranssi neilikka, tai herkempään tunnelmaan sopiva harsokukka tai eukalyptuksen oksa.

Marimekon Mini-maljakko >

Marimekon pyöreä Unikko-tyyny

Sohvan koristaja, tuolin pehmustaja

Sohvatyynyjä ei koskaan voi olla liikaa, ja siksi ihastuimmekin malliston uusiin pyöreisiin tyynyihin. Paitsi sohvan ja sängyn koristeeksi, pyöreät tyynyt sopivat myös istuintyynyiksi. Mallistossa on mukana kaksi pyöreää tyynyä, joita koristaa Unikko-kuosi, sekä tummalla Apilainen-kuosilla päällystetty tyyny.

Marimekon Unikko-tyyny >

Katso myös:

Marimekon kaikki tuotteet >

Teksti: Emmi Ratilainen Kuvat: Osma Harvilahti / Marimekko

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan