Laura Laineen herkät merihirviöt

Laura Laine vangitsi mielikuvitukselliset syvänmeren kalat lasiin.

HELSINGIN DESIGNMUSEOSSA NÄHTIIN alkuvuodesta 2015 mainos- ja lehtikuvittajana tunnetun Laura Laineen The Wet Collection -näyttely. Pääosissa olivat syvänmeren kalat, joiden muodot oli vangittu yllättävään materiaaliin: lasiin. ”Teoksia alettiin tehdä vuonna 2013. Hollannin Kansallisen Lasimuseon kuraattori oli nähnyt kuvituksiani ja sain kutsun mukaan ryhmänäyttelyyn. Aiheena oli tulkita uudelleen eläintutkija Ernst Haeckelin tieteellisiä piirustuksia”, Laura Laine kertoo.

Lasi ei ollut Laineelle tuttu materiaali. ”Kaikki oli uutta. Meillä oli yksi tutustumispäivä ja sitten alettiin puhaltaa. Kuvituksia tehdessä olen tottunut tekemään kaiken itse, joten nyt piti antaa tilaa uudelle materiaalille ja yhteistyölle puhaltajien kanssa.”

Laine luonnosteli teokset ensin paperille. Yhden lasiteoksen tekemiseen saattoi mennä viisikin tuntia. ”Kuuma lasimassa painoi jopa 23 kiloa, joten puhaltajat olivat väsyneitä päivän päätteeksi.” Laine työskenteli tsekkiläisten puhaltajien kanssa, joille syvänmeren kalat olivat uusi aihe. ”Halusin tuoda kontrastia perinteiseen ilmaisuun. He ainakin sanoivat, että yhteistyö oli virkistävää, vaikka välillä vähän kiroiltiinkin”, nauraa Laine.

Teksti: Mikko Vaija Kuva: Annikki Valomieli

Juttu on julkaistu alun perin Design Storiesin numerossa 2.

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan