Kolumni: Väriarastelijan tunnustuksia

Neutraalia väripalettia kotinsa sisustuksessa suosiva Hanna-Katariina Mononen ihailee taidokasta voimakkaiden värien käyttöä – mutta vain etäältä.

Klementiini kirjapinon päällä
”Värien käytössä uskon rauhaan ja malttiin”, kirjoittaa Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen.

ERÄS YSTÄVÄNI teki kerran täysin perustellusti minusta olettamuksen ihmisenä, joka ei pidä väreistä. Perustellusti siksi, että siltä se äkkiseltään vaikuttaa: kotini värimaailmaa voisi kuvailla kaikkein parhaiten sanoilla multainen peruna, ja vaatekaappini väripaletin räikein show stopper -sävy on laivastonsininen.

Tästä huolimatta olettamus ei pidä ollenkaan paikkaansa. Minusta on kyllä helppoa ja turvallista pitäytyä värikartalla, jossa luotetaan materiaalien omiin, luonnollisiin sävyihin ja siitä jatkettuna muihin neutraaleiksi luettaviin väreihin. Omassa elinympäristössäni en värien kanssa juuri ilottele, mutta ihailen silti etäältä taidokasta värien käyttöä ja ajattelen sen nimenomaan taitolajiksi.

Oikein intensiivinen koboltinsininen näyttää kertakaikkisen upealta yhdistettynä neutraaleihin ruskean sävyihin, samoin säväyttävät tummanvihreä ja hehkuva oranssi aseteltuna rinnakkain. Värien käytössä uskon rauhaan ja malttiin. On helppoa poimia tilaan värejä kuin irtokarkkeja pussiin, mutta kaikkein vaikuttavin lopputulos on harkittu ja hyvin perusteltu.

On helppoa poimia tilaan värejä kuin irtokarkkeja pussiin, mutta kaikkein vaikuttavin lopputulos on harkittu ja hyvin perusteltu.

Palaan taajaan lahjaksi saamani pienen japanilaisen käsikirjan äärelle, johon on kylmäpäisesti ladottu sivukaupalla erilaisia väripareja ja sävyryhmiä yhdistelyn helpottamiseksi – tai kenties jonkinlaiseksi inspiraatioksi. Useat taiteilijat, esimerkiksi Inka Bell ja Juhana Blomstedt, ovat värien käyttäjinä idoleitani. Taide ylipäänsä on usein värien maailmassa ihana, mielikuvituksen ja häveliäisyyden rajoja rikkova leikkikenttä – samalla se on kuitenkin aina raameihin turvallisesti rajattu.

Ihastun erilaisiin sävyihin tämän tästä. Tällä hetkellä olen keskivaikeassa riippuvuussuhteessa Seinfeld-sarjan hahmon George Costanzan useassa jaksossa pitämään villatakkiin, jonka sävy on mielestäni täydellinen sammalenvihreä. Kaikkein parhaiten värit taitaa luonto. Missään ei voi olla niin montaa väriä ja sävyä sekaisin samanaikaisesti kuin luonnon kukkaniityllä, kuitenkin niin, että kokonaisuus näyttää harmoniselta ja tarkoituksenmukaiselta.

Itse rakentamani ympäristön väripaletti pitäytyy varmasti jatkossakin multaisten mukulakasvien inspiroimassa väriskaalassa. Viime aikoina kodissani edistettävän remontin vuoksi erinäisiä väri- ja sävyvalintoja on tehty lukuisia. Muutama viikko sitten rautakaupassa etsin sävyvaihtoehtoja maalattavien vaatekaappien pintaan. Julistin ääneen, että nyt haluan kerrankin olla rohkea, uskalias ja valita intuitiivisesti jonkun oikein rajun sävyn. Palasin kotiin tyytyväisenä irrottelustani maalin kanssa, jonka sävyä kuvailisin nyt vaaleaksi beigeksi. Sanoinhan: taitolaji.


Hanna-Katariina Mononen

Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.


Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen

Edellinen juttu
Seuraava juttu