”Nelijalkaiselle saa nousta seisomaan, kolmejalkaiselle ei koskaan”, Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen kertoo suhteestaan Alvar Aallon klassikkoistuimeen.
KERÄSIN AIKUISUUDEN KYNNYKSELLÄ rahaa ensimmäiseen designklassikkooni, jos laatikosta jo löytyneitä Fiskarsin oranssikahvaisia saksia ei oteta lukuun. Asuin ensimmäisessä omassa asunnossani, olin irtautunut talonpoikaisromanttisesti kalustetusta lapsuudenkodistani ja kai lukenut jo jokusen rivin suomalaisesta modernista muotoilusta. Olin päättänyt, että tämäpä kiinnostavaa, ja ottanut sen osaksi identiteettini kehityksen suunnitelmaa.
60, kolikkopurkin kyljessä luki koruttomasti. Aika suloista oikeastaan, ehkä jopa hieman itsetietoisen herttaista. Mutta tarkoitusperäni olivat tuikitosia: minä halusin oman klassikkoni, Artekin jakkaran 60. En nyt tarkalleen muista kiikutinko purnukan jakkarakaupoille mukaani, mutta jakkaran kyllä hankin. Yksikään ostos ei ollut siihen saakka, eikä totuuden nimissä ole varmasti sen jälkeenkään, tuntunut yhtä oikealta: kuin alulta jollekin oikeasti omalle. Litteään laatikkoon pakattu jakkara oli minun.
Huimaa pinoa jakkaroita en ole koskaan tullut hankkineeksi. Ensimmäisen kaveriksi on tullut yksi lisää, nelijalkainen E60. Ostin sen käytettynä toimintansa lopettaneen ravintolan tyhjennysmyynnistä. Jakkarani eivät ole alkutuotannon harvinaisuuksia sormiliitoksineen, eivätkä edes myöhempien aikojen vielä talttauraisella ruuvilla kokoon laitettuja. Ne ovat niitä meille tavanomaisia, 2000-luvun tuotannon kappaleita.
”Jakkarat ovat kodissani ja edellisissäkin toimittaneet aina mitä moninaisimpia rooleja, mikä lienee tarina myös monilla muilla.”
Vuosia sitten kolikkopurkin sisältöä kartuttaessani en ehkä osannut arvata, kuinka tämä muotoilulle perustamani identiteettiprojekti johdattaisi minut osin työskentelemään aiheen parissa. Luin lisää, laajensin tietouttani, minusta tuli alan fani. Kerran pääsin vierailemaan Turun liepeille Artekin tehtaalle, jossa jakkaroitakin valmistetaan. Minua korkeampi pino valmistusprosessin seuraavaa vaihetta odottelevia, legendaarisia L-jalkoja oli mykistävä näky. Olin päässyt backstagelle.
Alvar Aallon suunnittelema jakkara 60 täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Matka omani kanssa ei ole kestänyt vielä kahtakymmentä. Jakkarat ovat kodissani ja edellisissäkin toimittaneet aina mitä moninaisimpia rooleja, mikä lienee tarina myös monilla muilla. Ne ovat kulkureita, jotka ovat aina käden ulottuvilla, eivät koskaan pitkää aikaa samassa tehtävässä. Ne ovat lisäistuimia kun paikalle pamahtaa lisää vieraita, kukkapöytiä, lauantai-iltaisin popcorn-kulhojen kannattelijoita.
Nelijalkaiselle saa nousta seisomaan, kolmejalkaiselle ei koskaan – sekin on vuosien varrella opittu jo riittävän monta kertaa. Omiani en ole varsinaisesti varjellut. Kun remontoimme nykyistä kotiamme, jakkaran ylle puettiin suojamuovi ja se oli mukana menossa milloin apupöytänä, milloin maalaus- tai panelointijakkarana. Ei liene korrektia kutsua huonekalua perheenjäseneksi, mutta ei tämä suhde kaukana siitä ole.
Kodeissani on moni muuttunut vuosien varrella, mutta Aallon jakkarat kuuluvat infrastruktuuriin. Luulen, että oikeastaan kaiken muun voisi vaihtaa, mutta nämä istuimet ovat itsestäänselvyys, oletusarvo: muuttumaton.
Suosittelen: Decades-näyttely
JAKKARASTA PUHEENOLLEN – Artekin yhdeksänkymppistä juhlitaan tänä vuonna monin tavoin, joista yhtenä mainittakoon Artek 2nd Cycle -myymälässä Helsingissä avautunut Decades-näyttely, joka läpileikkaa jakkaran historian. Näyttely on avoinna 11.5.–15.9.2023.
Artek 2nd Cycle, Pieni Roobertinkatu 4–6, Helsinki
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen