HAYn kevään 2022 uutuudet kuljettavat lämpimiin kesäiltoihin

HAYn vuoden 2022 keväinen uutuuskattaus vie mielen kesään – voimme jo kuvitella itsemme istuskelemassa uusilla Balcony-terassituoleilla johdottoman Apollo-valaisimen valaistessa hämärtyvää alkukesän iltaa. Katso kaikki poimintamme uutuuksien joukosta!

HAYn Palissade-sarjan pöydästä, tuoleista ja penkeistä on koottu istuskelupaikka hiekkakentälle.
Palissade-sarja kuuluu HAYn suosituimpiin kokoelmiin, ja vuonna 2022 se laajenee uudella jatkettavalla penkillä.

Palissade-puistonpenkki

Ronan ja Erwan Bouroullecin ulkokalustesarja Palissade kuuluu HAYn suosituimpiin kokoelmiin vuosi toisensa jälkeen. Alun perin vuonna 2015 suunnitellun kokoelman kalusteilla on graafisen rytmikäs muotokieli, joka syntyy niiden yksinkertaisista teräsputkista ja -säleiköistä. Laajaan sarjaan kuuluu niin pöytiä, erilaisia tuoleja, jakkaroita kuin sohvia, mutta vuonna 2022 sarjaan tuodaan uutuus, joka on tällä kertaa tarkoitettu erityisesti erilaisiin julkisiin ulkotiloihin: jatkettava puistonpenkki.

Bouroullec
Ranskalaiset muotoilijaveljekset Ronan (vasemmalla) ja Erwan Bouroullec ovat suunnitelleet HAYlle Palissade-sarjan lisäksi myös suositut Copenhague-kalusteet ja Can-sohvat.
HAYn Palissade-sarjan penkit on asetettu kaarevaan muotoon laiturille, josta avautuu näkymä veden äärelle auringonlaskussa.
Kaarevista penkeistä voi luoda monenlaisia istuinkokonaisuuksia niin kotipihalle kuin vaikkapa vapaa-ajan asunnolle.

Palissade-puistonpenkki on saatavilla sekä selkänojalla että ilman ja sekä sisään- että ulospäin kaartuvana versiona; niistä saakin muodostettua vaikkapa puolikaaren, täydellisen ympyrän tai veikeästi S-kirjaimen muodossa kaartuilevan kokonaisuuden. Puistojen ja julkitilojen ohella penkki löytää varmasti paikkansa monien kotipihojen ja kesähuviloiden puutarhoista.


HAYn Balcony-pöytä ja kaksi tuolia on asetettu vaalean rakennuksen viereen hiekkapihalle. Pöydällä on myös valkoinen, sienen muotoinen Pao Portable -pöytävalaisin.
Balcony-sarja on myös Bouroullecien käsialaa. Pöydällä on toinen vuoden 2022 uutuus, johdoton Pao Portable -valaisin.
HAYn vihreässä Balcony-tuolissa on kolme reikää selkänojassa ja yhteensä yhdeksän reikää istuimessa. Tuolissa on myös käsinojat.
Balcony-kalusteiden rei'illä on jopa kaksi käytännön funktiota: niiden puhkaiseminen vahvistaa kalusteiden rakennetta, ja lisäksi sadevesi pääsee valumaan niiden läpi.

Bouroullecien Balcony

Tänä vuonna Palissade saa myös haastajan, sillä Bouroullecin veljekset ovat suunnitelleet HAYlle upouuden ulkokalustekokoelman nimeltään Balcony. Kalusteet ovat ilmeeltään Palissadea jykevämpiä, mutta rakenteeltaan keveämpiä. Ne on valmistettu ohuesta teräslevystä ja koristeltu pyöreillä rei’illä, jotka toimivat sekä visuaalisena yksityiskohtana että vahvistavat kalusteiden rakennetta. Balcony on erittäin pelkistetty, mutta silti tunnistettava ja kiinnostava – eli niin HAYta kuin Bouroullecin veljeksiä tyypillisimmillään.


Pao Portable -pöytävalaisin hehkuu hämärässä mustana, harmaana, valkoisena ja punaisena.
Pao-valaisimia suunnitellessaan Naoto Fukawasa kuvitteli mielessään mongolialaisen jurtan, joka hehkuu kutsuvana yön pimeydessä. Hän tahtoi Pao-valaisinten tuovan tilaan vastaavaa lämmintä hohdetta ja miellyttävää tunnelmaa.
Punainen Pao Portable -valaisin on asetettu pöydälle ulkona auringonpaisteessa, taustalla on vaaleansininen seinä.
Punaisen Pao Portable -valaisimen sympaattinen muoto tuo mieleen kärpässienen. Valaisin on johdoton, ja sitä voi käyttää niin sisällä kuin ulkona.

Ladattava Pao Portable

Yhä useampi kuluttaja toivoo pöytävalaisimeltaan monikäyttöisyyttä, ja tähän tarpeeseen HAY vastaa vuonna 2022 jopa kahden valaisimen voimin. Valaisimista ensimmäinen, Pao Portable, tuo lisää käyttömahdollisuuksia japanilaisen Naoto Fukasawan suunnittelemaan Pao-valaisinkokoelmaan, johon Fukasawa haki innoitusta mongolialaisista jurtista.

Tolppamaisella jalustalla seisova ja sen myötä sientä muistuttava Pao Portable on johdoton ja ladattava, joten sitä voi siirtää vaikkapa olohuoneen ikkunalaudalta yöpöydälle tai kirjahyllystä parvekkeelle – Pao Portable nimittäin sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön.


HAYn lasinen, valkoinen Apollo-pöytävalaisin seisoo aikakauslehtien päällä ulkona auringonpaisteessa.
Apollo-pöytävalaisin on saanut nimensä trendikkään kööpenhaminalaisen ravintolan mukaan. Valaisin on alkujaan suunniteltu juuri sinne öljylampuksi.
HAYn lasinen Apollo-pöytävalaisin loistaa kirjahyllyssä.
Apollon on suunnittellut kööpenhaminalaisen Studio 0405 -muotoilutoimiston Nikolaj Lorentz Mentze.

Öljylamppua mukaileva Apollo

Niin ikään johdoton ja siirreltävä Apollo on täysin uusi valaisintuttavuus. Modernia ja perinteistä ilmettä kekseliäästi yhdistelevä Apollo on suunniteltu alun perin öljylampuksi Kööpenhaminassa sijaitsevaan, supertrendikkääseen Apollo Bar & Kantine -nimiseen ravintolaan, jonka mukaan valaisin on myös nimetty. Myös Apollo sopii sekä sisälle että ulos, joten sen kodikkaasta hehkusta voi kesäiltoina nauttia myös terassilla tai kesämökin kuistilla.


HAYn Korpus-hylly eteisen seinällä. Hyllyn päällä on maljakko, ja sen ripustuskoukuissa roikkuu takki. Alla on puinen porrasjakkara, ja taustalla näkyy toinen huone, jossa on vihreä sohva.
Korpus-hyllyn alaosaan on piilotettu rivi ripustuskoukkuja. Porrasjakkara on HAYn Butler.
HAYn Korpus-hylly on kiinnitetty yöpöydäksi sängyn vierelle makuuhuoneen seinään. Vihreän hyllyn päällä on valkoinen Apollo-pöytävalaisin.
Metallista Korpus-hyllyä voi käyttää oikeastaan missä vain – vaikka yöpöytänä makuuhuoneessa.

Industrial-henkinen Korpus-hylly

Norjalaisen Andreas Bergsakerin suunnittelema Korpus-hylly on ilmeeltään korostetun teollinen, ja se onkin valmistettu metalliteollisuudesta tuttuja särmäys- ja stanssaustekniikoita hyödyntämällä. Tämän ohella hyllyn erikoisuus on sen alaosaan piilotetut ripustuskoukut – kyseessä onkin oikeastaan sekä hylly että naulakko.

”Ajatukseni oli tehdä monikäyttöinen, seinään kiinnitettävä hylly, joka kestää aikaa sekä käytössä että visuaalisesti”, Bergsaker on sanonut. ”Hylly toimii kaikenlaisissa ympäristöissä: seinään kiinnitettävänä yöpöytänä, naulakkona käytävässä, koriste-esineiden hyllynä olohuoneessa, pyyhkeille kylpyhuoneessa, astioille keittiössä ja jopa työkaluille verstaalla.”


Oranssin sohvan edessä on kaksi Slit Wood -pöytää, matalampi tumman puun värinen ja korkeampi musta. Puunvärisellä pöydällä on avonainen kirja.
Slit-sarjan pöydät on suunniteltu japanilaisten origamien innoittamana. Vuonna 2022 julkaistavat Slit Wood -pöydät valmistetaan nimensä mukaisesti puusta.
Liilan sohvan vierellä on punainen Slit Wood -pöytä, ja sohvan edessä puunvärinen Slit Wood -pöytä. Pöydällä on vihreä vesikannu ja kaksi juomalasia.
Slit Wood -pöytä on saatavilla useissa eri sävyissä ja materiaaleissa. Myös kannu ja juomalasit kuuluvat HAYn mallistoon.

Origamien innoittama Slit Wood

Suositun Slit-pöytäkokoelman uutuus, Slit Wood, on nimensä mukaisesti valmistettu puusta. Kuten sarjan aiempien metallipöytien, myös puisten Slit-pöytien säntillisen särmikkäät muodot ovat japanilaisen origamitaiteen innoittamia: niiden jalkarakenne on kuin paperi, joka on taitettu geometriseen muotoon. Mutta tiesitkö, että pöytien nimi Slit viittaa juuri jalkarakenteeseen? Kolmeen suuntaan taittuvan jalan keskellä totta tosiaan on lovi, englanniksi slit.

Uusi Slit Wood -pöytä on saatavilla eri koko- ja materiaalivaihtoehdoissa, joita voi hyvin myös yhdistellä keskenään tai metallisten pöytien kanssa.

Uutuudet julkaistaan Finnish Design Shopissa kevään 2022 aikana.

Katso myös:

HAYn kaikki tuotteet >

Teksti: Emmi Ratilainen Kuvat: HAY

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan