Rakkaudesta Aaltoon – mökki Turun saaristossa tarjosi puitteet Virpi Suutarin elokuvan taustatyölle

Dokumenttiohjaaja Virpi Suutari luki kesämökillään Alvar ja Aino Aallon rakkauskirjeitä. Niiden ja lukuisten muiden lähteiden sekä ympäri maailmaa suuntautuneiden kuvausmatkojen pohjalta syntyi hänen uusin dokumenttielokuvansa, Aalto-elokuva.

Virpi Suutari ja Martti Suosalo
Elokuvaohjaaja Virpi Suutari ja näyttelijä Martti Suosalo kesämökkinsä terassilla.

TOISSA KESÄNÄ dokumenttiohjaaja Virpi Suutarilla oli harvinainen tilaisuus. Hän oli saanut Alvar ja Aino Marsio-Aallon suvulta luvan tutustua pariskunnan väliseen kirjeenvaihtoon. Ne eivät olleet mitä tahansa kirjeitä, vaan henkilökohtaisia viestejä, jotka kertovat arkkitehtiparin elämästä niin työssä kuin kotona.

Virpi Suutari käsittelee elokuvissaan usein tavallisia ihmisiä elämän peruskysymysten äärellä. Aalto-elokuvassaan hän sen sijaan kertoo suurmiehestä, maailmankuulusta arkkitehdista Alvar Aallosta.

Virpi Suutarin kesämökki
Mökin ulkoverhoilu oli ostohetkellä ruskea, mutta Virpi ja Martti maalasivat sen mustaksi.

Virpi istuu kesämökkinsä terassilla pitkän ulkopöydän ääressä. Hänellä on yllään vitivalkoinen t-paita ja Samujin leveälahkeiset, lemmikinsiniset Toto-housut. Vieressä istuu näyttelijäpuoliso Martti Suosalo mustassa t-paidassaan ja rennoissa farkuissaan. Pariskunnan vuoropuhelu kesämökin hankinnasta seitsemän vuotta sitten pulppuilee vuolaana.

Kesämökki on Virpille ja Martille tärkeä paikka. Alun perin heillä ei ollut lainkaan tarkoitus ryhtyä mökkeilemään. Veneily oli Martille rakas harrastus eikä Virpikään ollut mökki-ihmisiä. Mutta niin siinä kuitenkin kävi, että Virpin selkä ei enää kestänyt purjehtimista, ja he päättivät ostaa kesämökin. Se sijaitsee Turun saaristossa saaren kallioisella etelärinteellä.

Moderni, suorakaiteen mallinen puutalo on arkkitehti Katja Maununnevan suunnittelema. Sähköä tai juoksevaa vettä ei ole ja energiaa tuotetaan aurinkopaneeleilla. Sisustusarkkitehti Hanni Koroma auttoi sisätilojen hienovaraisessa uudistamisessa, kun esimerkiksi kellastunut mäntylattia maalattiin vaalean harmaaksi ja entinen kulmakeittiö muutettiin suoraksi ja siirrettiin oleskelutilan päätyyn. Lisäksi pariskunta rakensi uuden saunan, joka toimii myös perheen lasten yöpymispaikkana.

Nikari Arkipelago tuoli, tammi
Terassilta löytyy lepopaikkoja. OGK-daybed on Skovshoved Møbelfabrikin, tamminen Arkipelago-tuoli Nikarin.
Merinäkymä Turun saaristossa
Pariskunnan mökki sijaitsee Turun saaristossa.

Taloa ympäröi leveä, auringon harmaannuttama lautaterassi. Se jatkuu aina venelaiturille saakka jyrkkine portaineen ja välitasanteineen. Portaita reunustavat turkoosinvihreiden jäkälien täplittämät harmaat kalliot ja armottomien saaristotuulien tuivertamat käkkärämännyt. Ne ovat Virpille tärkeä osa maisemaa ja muistuttavat hänen isänsä puita kuvaavista öljymaalauksista.

Mökin sisustus on viihtyisä ja yksinkertainen. Erilaisia elementtejä on vähän ja niiden joukosta löytyy sopivasti myös Aaltoa. Esimerkiksi ruokapöytänä toimivan vanerilevyn päälle on ripustettu kaksi Aallon A110-valaisinta. Keittiön työtason yllä roikkuu Nauris-lempinimellä tunnettu valkoinen A333-riippuvalaisin.

”Aallon valaisimet ovat hyvin sallivia design-esineitä. Ne eivät ihmettele, jos ne joutuvat vähän toisenlaiseen miljööseen. Ei tarvitse olla mikään sliipattu moderni tila, koska ne hyväksyvät itsensä lempeästi erilaisiin ympäristöihin”, Virpi pohtii.

Marimekko Urna maljakko, oliivi
Ruokapöytänä toimii yksinkertainen vanerilevy. Ilmari Tapiovaaran vanhoissa Domus-tuoleissa on lämpimän patinoitunut sävy. Marimekon oliivinvihreä Urna-maljakko on Carina Seth Anderssonin suunnittelema.
Teemu Järvi design
Mökistä löytyy kolme Teemu Järven vanerista eläinteosta: jänis, kettu ja peura. Jänis on Martin ”voimaeläin.” Keittiö on ideoitu yhdessä Hanni Koroman kanssa.
Artek A110 riippuvalaisin
Ruokapöydän takana on Virpin isän Otto Suutarin tekemä maalaus.
Johanna Gullichsen design
Sängyn tyynyissä ja patjassa on Johanna Gullichsenin Helios-kuosit. Oviverho on Samujin. Kapeasta takaikkunasta pilkottaa metsä ja vaaleanpunaisina kukkivat puolukkamättäät.

Virpi perehtyi Aaltojen elämään ja tuotantoon perusteellisesti. Hän haastatteli kymmeniä tutkijoita ja Aaltojen vanhoja kollegoita sekä paneutui kirjallisuuteen, kotialbumeihin ja etsi tietoa arkistoista. Elokuvan taustatyö piti sisällään mieleenpainuvia hetkiä ja kohtaamisia, joita Virpi muistelee lämmöllä.

Esimerkiksi yöpyminen Villa Mairean yläkerrassa sijaitsevassa makuuhuoneessa, Pablo Picasson teoksen alla, oli niin jännittävä, että uni ei sinä yönä tahtonut tulla Virpin silmään. Tai muisto kuuluisan Bauhaus-arkkitehti László Moholy-Nagyn kuvaaman filmin löytymisestä, jossa Alvar torkkuu kansituolissa laivamatkalla Ateenasta Marseille’hin vuonna 1933, liikuttaa Virpiä vieläkin.

Virpi sai luvan käyttää filmiä elokuvassaan László Moholy-Nagyn tyttäreltä, jolla on erikoinen, Suomeen viittaava etunimi: Hattula. Virpi kertoo riemastuneena, miten Hattula Moholy-Nagyn vanhemmat olivat aikoinaan Aalloilla kyläillessään vierailleet myös Hattulan kivikirkossa. He ihastuivat siihen niin paljon, että nimesivät myös tyttärensä Hattulaksi.

Aalto-elokuvan keskiössä ovat arkkitehdit, Alvar ja Aino. Elokuva näyttää, miten he yhdessä loivat arkkitehtitoimistonsa tyylin ja työkalupakin, ja kuinka kansainvälisesti verkostoituneita he olivat. He esimerkiksi ystävystyivät monien aikakautensa vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa, kuten Rockefellerit Yhdysvalloissa tai Gropiukset Saksassa.

Aino Aallon merkitys valkeni paremmin vasta elokuvanteon myötä. ”Aino oli taitava bisnesnainen”, Virpi Suutari toteaa.

Alvar oli tunnetusti valovoimainen henkilö ja osasi hurmata. Mutta Ainon merkitys valkeni Virpille paremmin vasta elokuvanteon myötä.

”Hän oli Artekin taiteellinen johtaja ja myöhemmin myös toimitusjohtaja. Aino oli taitava bisnesnainen”, Virpi toteaa. ”Ainon vahvaa aluetta oli tunnelman luominen. Hän tutki tarkkaan erilaisia materiaaleja ja kirjasi muistikirjoihinsa havaintojaan ulkomaanmatkoilta esimerkiksi Seepra-kankaista ja korituolipunoksista”, Virpi kertoo.

Aino oli myös lahjakas valokuvaaja ja elokuvassa on mukana hänen ottamiaan ennennäkemättömiä valokuvia. Vaikka Ainon rooli jäi myöhemmin Alvarin varjoon, niin aikalaiset arvostivat häntä. Se käy ilmi esimerkiksi vanhasta lehtijutusta Aaltojen Yhdysvaltojen matkalta 1930-luvulta.

”Yhdysvaltalaisen arkkitehtuuritutkija Nina Stritzler-Levinen mukaan lehdistö oli aivan superkiinnostunut Ainosta. Hän oli modernin naisen tietokirjaesimerkki, quintessential modern woman. Hän oli arkkitehti, mutta myös äiti, designeri ja kuuluisan arkkitehdin puoliso, jonka kanssa hän teki yhdessä töitä”, Virpi kertoo.

Arkkitehtuurissa tunnelma, tai atmosfääri kuten Virpi asian ilmaisee, on tärkeä. Virpi kiinnitti siihen huomiota jo lapsena. Rovaniemellä asuessaan Alvar Aallon suunnittelema kaupungin pääkirjasto vaikutti häneen voimakkaasti. Sen erilaiset yksityiskohdat – siipimäinen muoto, syvennetyt lukusalit, nahkatuolit, messinkivalaisimet ja ikoninen ulko-oven kahva – palaavat helposti mieleen vielä vuosikymmenten jälkeen. Virpi vietti lapsuutensa arkipäivistä ison osan Alvar Aallon suunnittelemissa rakennuksissa.

Vaikka Virpi ihailee suuresti Aaltoja, niin hänen elokuvansa ei kuitenkaan ole pelkkää myötäkarvaan silittämistä. Mukana on myös aikalaisten esittämää kritiikkiä Aallon rakennuksia kohtaan. Alvar Aallon alkoholiongelmaa tai hänen pyrkimyksiään vaikuttaa tai ”kontrolloida” toista vaimoaan Elissa Aaltoa ei ole myöskään piiloteltu.

Virpi Suutari istuu kalliolla
Aalto-elokuvan ohjaaja Virpi Suutari perehtyi Aaltojen elämään ja tuotantoon perusteellisesti.
Artek Aalto säleseinä 100
Alvar Aallon moderni Säleseinä 100 on alun perin vuodelta 1936, ja se tarjoaa suojaa kirkkaalta auringonpaisteelta. Kirjapino seisoo Josef Frankin sohvapöydän päällä, jota valmistaa Svenskt Tenn.
Swedese Lamino nojatuoli, lampaantalja
Lattiasta kattoon yltävistä ikkunoista aukeaa käkkärämäntyjen takaa merimaisema. Ruotsalaisen Yngve Ekströmin vuonna 1956 suunnittelemassa Lamino-nojatuolissa ja rahissa on harmaa lampaantaljaverhoilu. Romanttinen Aladdin-öljylamppu on Kaasuvalosta.
Siniristiviiri lippusalossa
Mökin viereiseltä korkealta kalliolta on kauniit merimaisemat, ja se on yksi Virpin lempipaikoista.

Virpi istuu kesämökin vaalealla sohvalla. Martti istuu vieressä keinutuolissa ja potkii hiljakseen vauhtia. Takassa räiskyy tuli. Alkukesän lämpö on saaristossa oikukas.

Myös Martti osallistui Aalto-elokuvan tekemiseen. Sen lisäksi, että hän on elokuvan toinen vastaava tuottaja, hän oli mukana kuvausmatkoilla Viipurissa, Italiassa ja Australiassa sekä toimi ääninäyttelijänä. Martti lukee elokuvassa Alvarin kirjeitä, kun taas näyttelijä Pirkko Hämäläinen antoi äänensä Ainolle.

Virpi ja Martti työskentelevät tiiviisti yhdessä omassa Euphoria Film -tuotantoyhtiössään. Aalto-elokuva oli ensimmäinen teos, jossa Virpi ohjasi Marttia.

Aalto-elokuva oli ensimmäinen teos, jossa Virpi Suutari ohjasi puolisoaan Martti Suosaloa.

”Se toimi ihan hyvin. Hän ei jäänyt niin kuin sanotaan ”jauhamaan turhan takia”, Martti kertoo pilke silmäkulmassaan. ”Virpi kuuli heti, jos otto on hyvä ja se oli siinä. Siihen pystyi näyttelijänä luottamaan.”

”Muistatko, miten aluksi kokeilimme sitä, että äänesi olisi muistuttanut enemmän Alvarin puhetapaa, joka on vanhoissa radioäänitteissä pikkaisen hienosteleva ja teatraalinen?”, Virpi kysyy.

”Se menee yleensä niin, että sellainen ääni, joka on lähempänä omaa ääntä, on parempi. Piirteet pitää löytää itsestään eikä sitä tietoisesti mieti. Kun ensimmäinen lause on sanottu, niin loppukin pitää tehdä samalla tavalla, jos se on hyväksytty”, Martti vastaa puolisolleen lämpimästi. ”Alvar rytmitti puhettaan jonkun verran ulkomaalaisperäisillä ja sivistyssanojen kaltaisilla sanoilla, mikä oli siihen aikaan tapana. Se teki puhetavasta pedantilla tavalla hauskan. Kirjeitä oli helppo puhua.”

Klaus Haapaniemi Running Fox tyynynpäällinen, pellava-puuvilla
Makuuhuoneen päätyseinällä on Teemu Järven Kettu-vanerijuliste ja sängyllä Klaus Haapaniemen Running Fox - ja Running Hare -koristetyynyt.
Kustaa Saksi Meriheinä-tyynynpäällinen
Punainen Pom Pom -hattu ja mekko seinällä ovat Samujin. Sängyllä on Kustaa Saksin Marimekolle suunnittelema Meriheinä-tyynynpäällinen.
Ohjaaja Virpi Suutari potretti
Virpi lukee, kirjoittaa ja tekee etätöitä kesämökillä. ”Vapaa-aika ja työ limittyvät yhteen. Minulle sopii hyvin tällainen elämäntyyli”, hän sanoo.
Kesämökin harmaantunut terassi
Auringon harmaannuttamat portaat johtavat aina rantaan asti. Ne ovat Virpille mieluisa istuskelupaikka myös töitä tehdessä. Kuistilla jumpataan, poljetaan kuntopyörällä ja tanssitaan.
KOLO Kiulu ja kauha, musta
Sauna on uusi, ja sen yhteydestä löytyvät myös yöpymispaikat perheen lapsille. Kiulu ja kauha ovat KOLO-merkin.

Kun Alvar kirjoittaa Ainolle, hänen käsialansa on suurikokoista ja vauhdikasta. Ainon ilmaisu on sen sijaan siistiä ja pientä. Puolisoiden luonteiden ja elämäntyylien välinen ero, mutta toisaalta myös keskinäinen arvostus ja rakkaus, käyvät hyvin ilmi kirjeistä.

”Alvarin kirjeissä on aina leikkimielisyys mukana ja hän haluaa kujeilla ja olla hauska. Ainon kirjeet ovat vakavampia ja välillä surumielisiä. Toisaalta oli koskettavaa huomata, miten läheisiä he olivat ja miten paljon he kaipasivat yhteiseen tekemiseen, mikä heillä oli nimenomaan alkuvuosina mielettömän vahvaa”, Virpi kertoo.

”Myöhempinä vuosina Alvar kaipasi selvästi, että he voisivat palata siihen alkutilaan sen jälkeen, kun hänellä oli takana paljon elämänkokemusta, vaikeuksiakin avioliitossa ja erossa oloa”.

Menestyksekäs Aalto-elokuva sai ensi-iltansa viime syksynä. Se on kiehtova sukellus kulissien taakse ja mahdollisuus tutustua paremmin siihen, millainen ihminen maailmankuulu arkkitehti Alvar Aalto oli. Hänestä piirtyvä kuva inhimillisine piirteineen on hyvin rakastettava.

Inspiroidu tyylistä

Artek
A333-riippuvalaisin
Teemu Järvi
Ketunpoika-vanerijuliste
Marimekko
Urna-maljakko
Artek
Domus-tuoli
Artek
A110-riippuvalaisin
Nikari
Arkipelago-tuoli
KOLO
Kiulu ja kauha
Swedese
Lamino-nojatuoli

Katso myös:

Alvar Aallon tuotteet >
Aino Aallon tuotteet >
Aalto-elokuva Yle Areenassa >

Teksti: Anna Varakas Kuvat: Kreetta Järvenpää

Juttu on julkaistu alun perin Asun-lehden numerossa 29.

Edellinen juttu
Seuraava juttu