Sisä- ja ulkotilat sulautuvat yhteen Marie Hesseldahlin mäntymetsän keskellä sijaitsevassa kesäkodissa

Marie Hesseldahl, tanskalaisen Muuto-brändin Design Manager, pakenee suurkaupungin hektisyyttä luonnon keskellä sijaitsevaan hengähdyspaikkaansa. 1960-luvulla rakennetussa modernissa kesäkodissa ulko- ja sisätilojen rajat hämärtyvät, tarjoten tilaa kokonaisvaltaiselle rauhoittumiselle ja ympäröivän luonnon ihailemiselle.

Kuva, jossa keskiössä kesämökin olohuoneen sisustus.
Erilaiset, hurmaavasti patinoituneet ja sopuisasti sekoitetut puulajit alleviivaavat Marie Hesseldahlin kesäkodin yhtenäistä ja harmonista tunnelmaa. Muuton muhkeassa Outline-sohvatuolissa on suloista tunnelmoida.

KESKELLÄ KAUNISTA MÄNTYMETSÄÄ, vain 45 minuutin matkan päässä Kööpenhaminan keskustasta sijaitseva minimalistinen, yksikerroksinen talo kiinnitti Marie Hesseldahlin ja hänen kumppaninsa huomion kesken metsässä samoilun.

”Rakennuksen konsepti oli se mihin rakastuimme – talo sulautuu vaivattomasti luonnontilaiseen ympäristöönsä. Suurikokoisista ikkunoista avautuva näkymä taloa ympäröivään mäntymetsään houkuttelee luonnon sisätiloihin”, Marie Hesseldahl kertoo.

Kuva, jossa tanskalaisbrändi Muuton Design Manager, Marie Hesseldahl.
”Vuodenaikojen vaihtumisen seuraaminen näin intiimillä tavalla ja luonnon omaan tahtiin rauhoittuminen on minulle loputon inspiraation ja energian lähde”, kertoo tanskalaisbrändi Muuton Design Manager, Marie Hesseldahl.
Kuva, jossa Marie Hesseldahlin kesämökki mäntymetsän keskellä.
Perheen kesäkoti sijaitsee keskellä kaunista mäntymetsää vain 45 minuutin matkan päässä Kööpenhaminasta.
Kuva, jossa kesämökin terassi sisältäpäin kuvattuna.
Luonnolliset materiaalivalinnat kannattelevat ympäröivän maiseman tunnelmaa läpi sisätilojen.

Minimalistisen rakennuksen kaarnanruskea julkisivu ja jokaisen valonsäteen vangitsevat, etelään suunnatut panoraamaikkunat ovat malliesimerkki tanskalaisesta modernismista ja holistisesta arkkitehtuurista – vähäeleinen, mutta anteeksipyytelemätön rakennus on luonteva osa ympäristöään.

”Suurikokoisista ikkunoista avautuva näkymä taloa ympäröivään mäntymetsään houkuttelee luonnon sisätiloihin”

Tanskalaisten arkkitehtien Knud Friisin ja Elmar Moltke Nielsenin vuonna 1969 suunnittelemassa talossa on säilynyt runsaasti alkuperäisiä yksityiskohtia. Kiintokalusteet, mustat kannatinpalkit ja hunajan sävyinen mäntypaneeli kiinnittävät rakennuksen historiaan.

Kuva, joaa Muuton Linear Steel -ruokapöytä ja Linear Steel tuolit ulkona kesämökin terassilla.
Kesäkuukausina ateriat nautitaan ulkona. Muuton Linear Steel -kokoelman kalusteet sopivat sekä ulko- että sisäkäyttöön.
Kuva, jossa Muuton musta Linear Steel -pöytä lähikuvassa.
Thomas Bentzenin suunnittelema Linear Steel -pöytä on saatavilla useissa eri sävyissä.

Yhteensulautuvat sisä- ja ulkotilat

Kaunis metsämökki on vuoden ympäri perheen ja ystävien yhteinen kokoontumispaikka, jonne muutetaan lähes kokonaan kesäkuukausien ajaksi. Talvella nautiskellaan loimuavan takan ääressä ja ihaillaan lumen ja jään pysäyttämää maisemaa. Ilmojen lämmetessä ulko- ja sisätilat sulautuvat yhteen, kun ruokapöydän tuolit kannetaan avoimelle terassille pöydän ääreen odottelemaan yllätysvieraita.

”Voimakkaat visuaaliset teemat inspiroivat ja rauhoittavat minua. Ammensimme innoitusta sisustukseen sekä skandinaavisesta että japanilaisesta estetiikasta, tontin luontaisia ominaisuuksia vahvasti hyödyntäen”, Hesseldahl kuvailee.

Kuva, jossa kesämökin keittiö ja Muuton Workshop-tuoli.
Alkuperäiset kiintokalusteet palvelevat mainiosti talon minimalistista estetiikkaa. Workshop-tuoli on Muuton.
Kuva, jossa kesämökin ruokailutila ja terassi.
Hesseldahlin kesäkodissa jokaisella tavaralla on oltava funktio. Paljas tila sallii ympäröivän metsämaiseman tarkastelun ja ihailun mahdollisimman monesta kulmasta.
Kuva, jossa keskiössä ruokapöydän ylle ripustettu Muuton Ambit-riippuvalaisin
Hämärinä talvi-iltoina mökissä kokoonnutaan Muuton Ambit-riippuvalaisimen alle ruokapöydän ääreen tai käperrytään nojatuoliin lukemaan kirjaa jalkalampun valossa.
Kuva, jossa Muuton Design Manager Marie Hesseldahl kesämökkinsä terassilla.
”Rakastan valon voimaa, oli kyse sitten keinotekoisesta valosta tai luonnonvalosta”, sanoo Marie Hesseldahl.

Keskiössä selkeys

Järjestelmällisyys ja funktionaalisuus ovat avainasemassa Hesseldahlin sisustuksessa. Yksinkertaisuutta arvostava Hesseldahl halusi antaa tilan ja sen arkkitehtuurisen ideologian puhua puolestaan, ja välttää huoneiden täyttämistä turhilla tavaroilla.

”Talomme ja sen sisustus ovat malliesimerkkejä funktionalismista. Esimerkiksi Workshop-tuoli istuu luontevasti taloon ja tarkoitukseen, sillä se on niinikään sekä luonteeltaan että ilmeeltään tinkimättömän käytännöllinen.”

Kuva, jossa kesämökin makuuhuone ja Muuton oranssi Rime-seinävalaisin ja musta Workshop-tuoli.
Luonnonvalo ja tarkoin valitut valaisimet luovat yhdessä kesäkotiin funktionaalisen ja tunnelmallisen valaistuksen, joka palvelee myös talvikuukausina. Muuton Rime-seinävalaisin on TAF Studion suunnittelema.
Kuva, jossa Muuton oranssi Rime-seinävalaisin.
Hesseldahl kuvailee himmennettävää Rime-valaisinta luonnonvalon korvikkeeksi – asteittain himmenevä tai voimistuva valo auttaa rauhoittumaan iltaisin ja heräämään aamuisin uuteen päivään.
Kuva, jossa kesämökin oleskelutila ja Muuton Post-seinävalaisin.
”Olen valinnut taloon valaisimia, jotka sekä palvelevat käytännön tarpeita että luovat ja korostavat tunnelmaa pimeimpänäkin talvipäivänä”, kertoo Hesseldahl. Post-seinävalaisimen on suunnitellut Earnest Studio.
Kuva, jossa Muuton valkoinen Ambit-seinävalaisin.
Muuton Ambit-seinävalaisin on valmistettu kevyestä, painosorvatusta alumiinista ja sekä sen runkoa että varjostinta voi kääntää.

Valovoimaa

Kenties koko rakennuksen vaikuttavin piirre on valon määrä. Hesseldahl uskoo valon olevan ydinarvo kaikessa sisustamisessa, ja hänen kesämökkinsä on siitä todiste. Päivän vaihtuessa iltaan valon ja varjon hurmaava leikki taikoo tilaan täysin erilaisen tunnelman. Aurinkoisina kesäpäivinä koko talo kylpee auringossa aamusta iltaan, kun taas kaamos sallii valaisimilla leikittelyn. 

”Lattialla tanssivat auringonsäteet, takan ympärille leviävä lämpimän oranssi hehku tai himmeän lukulampun lohdullinen kajo tuovat kukin tilaan omanlaistaan tunnelmaa.”

Koko talo onkin valaistu säntillisesti ja suunnitelmallisesti: tilaan tarkoin valitut valaisimet luovat juuri oikeanlaisen ympäristön ja tunnelman niin hyvään kirjaan uppoutumiselle, askarteluprojektin parissa puurtamiselle kuin seuraavan soitettavan levyn valitsemiselle.

Inspiroidu tyylistä 

Muuto
Workshop tuoli
Muuto
Linear Steel pöytä
Muuto
Ridge maljakko
Muuto
Rime seinävalaisin
Muuto
Outline-nojatuoli
Muuto
Ambit seinävalaisin
Muuto
Workshop sohvapöytä
Muuto
Layer tyyny
Muuto
Linear Wood pöytä
Muuto
Linear Steel tuoli
Muuto
Ambit riippuvalaisin
Muuto
Linear Steel penkki

Katso myös:

Muuton Linear Steel -ulkokalusteet >
Kaikki Muuton tuotteet Finnish Design Shopissa >

Toimitus: Mira Ahola Kuvat: Benjamin Lund

Edellinen juttu
Seuraava juttu