Mika ja Julie Tolvasen työ ja vapaa-aika limittyvät luontevasti Lauttasaaressa

Tolvasen muotoilijapariskunnan arkiaamujen reitti kulkee läpi Lauttasaaren rannassa sijaitsevan mäntymetsikön, jonka lävitse välkehtii meri. Omaa Pidät-brändiä pyörittävän kaksikon työmatkan voi mitata kilometrien sijaan metreissä.

Artek  Rivi pinnoitettu kangas, 145 x 300 cm, sininen - valkoinen
Vitriinikaappiin on aseteltu astioita ja kodin aarteistoa. Vihreä Nuage-maljakko on Vitran, FL/Y-valaisin Kartellin ja sininen Rivi-pöytäliina Artekin.

Asukkaat:

Muotoilijat Mika ja Julie Tolvanen, joiden viimeisin hittituote on oman Pidät-merkin Bird Silo -lintulauta. Pariskunnan kerrostaloasunto ja työhuone sijaitsevat Helsingin Lauttasaaressa.

Pidät-brändi
Julie ja Mika Tolvanen työskentelevät yhdessä ja pyörittävät omaa Pidät-tuotemerkkiä. Koti ja työhuone löytyivät Lauttasaaresta.

”ONNISTUMME HARVOIN ALOITTAMAAN työpäivän ennen kymmentä”, Julie Tolvanen kertoo ja samalla toteaa työpäivien kuitenkin jatkuvan useimmiten kahdeksaan saakka illalla.

Rytmi on kehittynyt luontevasti pariskunnan omien mieltymysten varaan: aamuun varataan reilusti aikaa hyville unille, kiireettömälle aamiaiselle ja uutisten lukemiselle. Päivät studiolla noudattavat löyhää rutiinia, rennolla otteella.

Mika ja Julie perustivat yhteisen tuotemuotoiluun keskittyvän suunnittelutoimistonsa vuonna 2015 huomattuaan työskentelevänsä joka tapauksessa yhdessä. Studio Tolvasen asiakkaisiin lukeutuvat muun muassa Muuto, Zanotta, Inno ja Woud. Tunnetuimpia tuotteita ovat Restore-säilytyskori ja Visu-tuolisarja Muutolle sekä Nakki-sohvasarja Woudille.

Juuri nyt työpöydällä on jotakin uutta ja mielenkiintoista. Julie ja Mika ovat innoissaan hyvin henkilökohtaisesta projektista, omasta Pidät tuotemerkistä, jonka ensimmäiset tuotteet lanseerattiin viime vuonna. Bird Silo -lintulaudat ovat saaneet erittäin hyvän vastaanoton.

Inno  Julie tuoli, mattalakattu saarni
Kodissa tehtiin remontti, joka alkoi pienestä mutta kasvoi vähitellen mittavaksi. Etualalla Julien Innolle suunnittelema, palkittu Julie-tuoli.
Mika ja Julie Tolvasen keittiö Lauttasaaressa
Kiireettömät aamupalat nautitaan itse suunnitellussa keittiössä.
Muuto  Visu tuoli, puujalat, tammi
Pariskunnalle oli tärkeää saada kotiin suuri ruokapöytä, jonka äärelle kutsua ystäviä. Mikan Visu-tuolit ovat Muuton valikoimassa.
Marimekko  Tiiliskivi kangas, musta - valkoinen
Parvekkeelta avautuu näkymä vehreään metsään ja vain pienen kävelymatkan päässä siintää meri. Vihreät Tiiliskivi-verhot ovat Marimekon.

Työn ja vapaa-ajan sovittaminen yhdessä yhteen sujuu luontevasti ja rajat näiden kahden välillä häipyvät. Pariskunta kuvaileekin työtilaansa toiseksi olohuoneekseen.

Mikan ja Julien työ on prosessia, joka ei katso kellonaikaa tai päivää. Julie kertoo olevansa inspiroitunein aamuisin, koittaen herättää Mikaa valveille kertoakseen visioistaan. Mika taas näkee kaikkialla ympäristössään potentiaalisia muotoja valaisimille.

Mikan ja Julien suunnittelutyö on dialogi, joka päättyy tilanteeseen, jossa molemmat ovat tyytyväisiä lopputulokseen.

Studiolla luonnostellaan, rakennetaan tuotteista hahmomalleja ja tarkastellaan suunnitelmia eri kulmista. Kaksin tekeminen ei tarkoita kompromisseja. Suunnittelutyö on dialogi, joka päättyy tilanteeseen, jossa molemmat ovat tyytyväisiä lopputulokseen.

Muuto  Ply matto, roosa
Olohuoneen sisustuksessa yhdistyvät uusi ja vanha design, taide sekä tärkeät esineet. Ply-villamatto on Muuton, harmaa Ploum-sohva Ligne Rosetin.
Julie Tolvanen istuu parvekkeella
Parveke on lämpimänä kautena kuin ylimääräinen, vehreä huone. Seinällä testissä on Julien ja Mikan suunnitteleman linnunpöntön prototyyppi.
HAY New Order
Asukkaat rakastavat kirpputoreja ja keräilevät erilaisia esineitä, erityisesti vanhaa suomalaista lasia, kodin koristukseksi. New Order -hylly on HAYn.
Artek  Riihitie ruukku B, keskikokoinen, kiiltävä sininen
Kotiin muotoutuneet aikakausien, tyylien ja materiaalien kerrokset muodostavat oman leikkisän muotokielensä. Sininen Riihitie-ruukku on Artekin.

Jo ennen nykyistä työtilaa oli koti, jonka makuuhuoneesta avautuu näkymä mäntymetsikköön. Männyt olivatkin yksi Mikan asettamista kriteereistä kotia etsiessä muutamia vuosia sitten. Niiden lisäksi kodissa toteutuivat muutkin ehdot: remontilla saavutettu, toimiva pohjaratkaisu sekä valon määrä.

Mäntymetsikkö, valon määrä ja toimiva pohjaratkaisu olivat kriteerejä kotia etsittäessä.

Kuin suunnitellusti, Tolvaset löysivät uuden työtilan aivan läheltä kotia. Edelliselle työhuoneelle matkaa oli rutkasti enemmän, nyt työmatkat taittuvat jalan ja pari saa nauttia Lauttasaaren seesteisestä tunnelmasta päivät läpeensä.

”Keräilemme tuoleja”, Julie toteaa katsellen ympärilleen. ”Mutta olemme päättäneet, että kutakin sorttia hankimme vain yhden”, Mika jatkaa.

Julie ja Mika Tolvanen työhuoneellaan
Tolvasten viihtyisä työhuone on kuin toinen olohuone. Tila on jaettu kahtia: toinen osa on toimistotilaa, toinen verstasta.
WaterRower-soutulaite
Studion yksi seinäsivu on ikkunarivistön rytmittämä. Puurakenteinen WaterRower-soutulaite palvelee työpäivän taukojumpassa.
Pidät Bird Silo -lintulauta
Työhuoneen katosta roikkuu Mikan ja Julien Pidät-tuotemerkin Bird Silo -lintulaudan prototyyppejä. Aurinko tulvii sisään heti aamusta ja pitää viherkasvit tyytyväisinä.
Muuto Restore-säilytyskori, harmaa
Sekä kotiin että työhuoneelle keräillään tuoleja. Sininen kuppituoli löytyi kirpputorilta muutamalla eurolla ja osoittautui myöhemmin brittiläisen Robin Dayn suunnittelemaksi klassikoksi.

Mika ja Julie rakastavat kirpputoreja ja kodin esineistö onkin pitkälti kokoelma eri käytetyn tavaran myymälöistä hankituista aarteista. Kokonaisuus on kuitenkin visuaalisesti johdonmukainen ja siitä voi jopa tunnistaa elementtejä, joista pariskunta inspiroituu omassa työssään.

Lauttasaaressa luonto on alati läsnä ja vuodenaikojen vaihtelut näkyvät nyanssien tarkkuudella. Kesäisin Julie ja Mika viettävät paljon aikaa Helsingin edustan saarilla, jonne he kulkevat kajakein.

Verrattain lyhyenkin matkan päästä löytyy jo paikkoja, joilla vaikkapa linnusto poikkeaa mantereesta. Parhaimmillaan sieltäkin saattaa löytää muodon valaisimelle.

Inspiroidu tyylistä

Pidät
Bird Silo -lintulauta
Muuto
Restore-kori
Kartell
FL/Y-valaisin
Inno
Julie-tuoli
Muuto
Visu-tuoli
Muuto
Ply-matto
Marimekko
Tiiliskivi-tyyny
Artek
Riihitie-ruukku

Katso myös:

Julie Tolvasen suunnittelemat tuotteet >
Mika Tolvasen suunnittelemat tuotteet >
Kaikki Pidät-merkin tuotteet >

Teksti: Hanna-Katariina Mononen Kuvat: Katri Kapanen

Juttu on julkaistu alun perin Asun-lehden numerossa 24.

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan