Ainutlaatuisen sukutalon uusi aika: ”Oli tärkeää säilyttää talon alkuperäinen tunnelma”

Vaarin rakennuttama huvila Helsingin Munkkiniemessä täyttyi elämällä, kun siitä tuli seitsenhenkisen uusperheen koti. Vieraanvaraisessa kodissa jatketaan perinteitä ja luodaan uusia.

SUKUTARINAN MUKAAN Aino ja Alvar Aallolla oli sanansa sanottavana, kun arkkitehti Dag Englund alkoi suunnitella heidän Munkkiniemen kotinsa naapuritontille asuintaloa 1940-luvun lopulla. Talon rakennuttajat olivat toivoneet kotinsa ylimmän kerroksen makuuhuoneiden ikkunoiden avautuvan länteen ja ilta-aurinkoon. He kuitenkin luopuivat ajatuksesta naapureiden toiveesta, koska kunnioittivat näiden yksityisyyttä.

Ilman suvussa kulkevaa kertomusta kukaan tuskin uhraisi ajatustakaan ”puuttuville” ikkunoille. Harmittelun sijaan nykyiset asukkaat iloitsevat kolmannessa polvessa rakennuksen harkitusta arkkitehtuurista ja viimeistellystä detaljiikasta, jotka tarjoavat toimivat ja kauniit raamit uusperheen elämälle.

Talon nykyisen isännän mummolasta ja myöhemmin lapsuuden kotitalosta tuli uusperheen koti kolme vuotta sitten. Muuttaminen isovanhempien rakennuttamaan taloon ei kuitenkaan ollut itsestään selvää.

”Talo oli minulle tuttuakin tutumpi ja tietysti rakas, mutta en ollut koskaan ajatellut asuvani täällä itse.”

”En ole koskaan haaveillut kartanoista tai omasta talosta. Ennen kuin päätimme yhdessä puolisoni kanssa muuttaa tänne, etsin kerrostaloasuntoa Helsingin kantakaupungista. Talo oli minulle tuttuakin tutumpi ja tietysti rakas, mutta en ollut koskaan ajatellut asuvani täällä itse. Olin tottunut pitämään paikkaa lapsuudenkotina ja mummolana sekä myöhemmin vanhempieni kotina, enkä osannut nähdä rakennuksen ainutlaatuisuutta”, hän kertoo.

Pariskunta näki kuitenkin rakennuksen mahdollisuudet ja mihin suuntaan sitä voisi viedä niin, että alkuperäinen tunnelma säilyisi ja silti kokonaisuudesta tulisi samalla heidän näköisensä.

TALON ENSIMMÄISET asukkaat, nelilapsinen perhe, on ikuistettu pääsisäänkäynnin reliefiin, jossa nykyisen isännän äiti istuu pikkulapsena oman äitinsä sylissä. Rakennus suunniteltiin siis alun perin suurperheen käyttöön. Yleinen ja yksityinen lomittuivat toisiinsa rakennuksessa, joka suunniteltiin myös edustuskodiksi. Ylin kerros oli perheen yksityistä aluetta. Ruokasalissa, olohuoneessa ja alakerran baarissa asfaltti- ja rakennusalalla yritysjohtajana työskennellyt vaari kestitsi vieraitaan.

Vaari oli esteetikko. Rakennuksen alkuperäinen sisustus on hänen käsialaansa.

”Vaarini työskenteli miehiseksi mielletyllä alalla sotien jälkeisessä Suomessa. Hän oli kuitenkin esteetikko, ja rakennuksen alkuperäinen sisustussuunnitelma on hänen käsialaansa. Hän määritteli tarkasti tilojen funktiot ja valitsi itse myös huonekalut. Vaarin kuoleman jälkeen edustustilaisuuksia ei enää järjestetty”, rakennuttajien lapsenlapsi kuvailee.

Nyt uutta aikakautta elävässä vieraanvaraisessa kodissa järjestetään jälleen usein juhlia ystäville.

Peruskorjauksen jäljiltä koti elää ja hengittää tässä ajassa, mutta kunnioittaa samalla mennyttä aikaa monella tavalla. Remontissa säästettiin alkuperäisestä niin paljon kuin oli järkevää ja mahdollista. Museovaikutelmaa haluttiin kuitenkin välttää ja pariskunnan vahvan vision mukaisesti esimerkiksi keittiöön valittiin mustaa puuviilua ja modernit messinkioviset kaapistot.

Myös tilanjakoa uudistettiin harkiten niin, että kirjastosta tehtiin vanhempien makuuhuone. Kellarikerroksen saunaosastoa puolestaan muokattiin vastaamaan seitsemänhenkisen perheen toiveita.

Englundin arkkitehtuurissa voi nähdä vaikutelmia eri tyylisuunnista 1930-luvun pehmeästä funktionalismista 1950-lukuun. Vaarin maku ja etenkin hänen viehtymyksensä Aaltojen suunnittelemaan Villa Maireaan välittyy sisustuksen monista alkuperäisistä yksityiskohdista. Etenkin lämminhenkinen olohuone ja ruokasali tuovat rottinkiverhoiltuine säleikköineen ja puupaneloituine sisäkattoineen mieleen esikuvansa. Villa Mairea tulee mieleen myös pihan munuaisen muotoisesta uima-altaasta, jossa uitiin peruskorjausta ennen edellisen kerran tiettävästi 50-luvulla.

”En koskaan tavannut vaariani, mutta tunnen häneen yhteyttä, koska olemme täyttäneet talon jälleen elämällä. Se on kaikkein palkitsevinta.”

Katso myös:

• Uutuudet Finnish Design Shopissa >

Teksti: Selina Vienola Kuvat: Paavo Lehtonen

Juttu on julkaistu alun perin Asun-lehden numerossa 49.