Suunnittelija Ronan Bouroullec taitaa eri mediat, materiaalit ja mittakaavat. Jokaisessa uudessa projektissa häntä ohjaa harkittu ja empaattinen muotoiluajattelu. Suomi-faniksi paljastuva Ronan kertoo kirjoittaja Laura Houseleyn haastattelussa, miten Vaarniille suunniteltu Maasto-huonekalusarja heijastaa hänen muotoilufilosofiaansa – ja miten hän onnistui ujuttamaan vanerin osaksi Vaarniin valikoimaa.
LAURA HOUSELEY: Aloitetaanko aivan alusta? Kertoisitko, miten Maaston suunnittelu alkoi?
RONAN BOUROULLEC: ”Sain viestin, jossa kysyttiin haluaisinko tehdä töitä Vaarniille. Kaksi asiaa resonoi saman tien. Ensimmäinen oli Suomi – rakastan Suomea. Ja toinen oli uuden yrityksen kanssa työskentely. Minulle tämä oli kuin raikas tuulahdus. Olin kuitenkin kiireinen muiden töiden kanssa, ja minulta kesti yli vuoden vastata viestiin.”
LH: Harkitsitko ehdotusta sen vuoden aikana kuitenkin?
RB: “Se oli kyllä mielessäni, mutta halusin miettiä asiaa rauhassa. Vaarniin ensimmäinen kokoelma oli varsinainen yllätys, pidin siitä tosi paljon. Kun Antti Hirvonen (toinen Vaarniin perustajista) pyysi minua aloittamaan, olin tyytyväinen siitä että briiffi oli hyvin tarkka. Pidän siitä. Tuolin piti olla kevyt ja puuta piti käyttää vähemmän kuin muissa Vaarniin tuoleissa.
Tein kovasti töitä. Pidän männystä materiaalina, mutta se voi olla haastava sen pehmeyden vuoksi. Huonekaluihin tarvitaan siksi enemmän materiaalia. Ja sitten on oksankohtien ongelma – ne ovat osa materiaalin kauneutta, mutta samalla yhtä painajaista! Kun tarkastelet mittakuvia ja keskeltä kappaletta löytyykin suuri oksankohta… se voi olla viehättävä yksityiskohta, mutta kaikki riippuu sijainnista. Ehdotin tähän ongelmaan ratkaisua, joka meni hieman annetun briiffin ulkopuolelle: ajatukseni oli, että käyttäisimme mäntyvaneria lisäämään kestävyyttä ja vähentämään tarvittavaa paksuutta.”
LH: Vaarnii oli käyttänyt aiemmin vain massiivimäntyä. Miten he suhtautuivat asiaan?
RB: ”He harkitsivat ehdotustani kuukauden ajan (nauraa). Vaarniin tyypit miettivät, voisivatko hyväksyä tämän kaikin tavoin sopimattoman ehdotukseni. No, lopulta he sanoivat kyllä.
Vaarnii näki tässä ihan uuden tavan hyödyntää mäntyä mallistossaan – ja ehkä myös keinon elvyttää kotimainen mäntyvanerin tuotanto. Mutta tietysti hiipuvan alan uudelleenkäynnistäminen on monimutkaista. Siitä kaikki alkoi: miten yhdistää jykevä massiivimänty ja ohut vaneri, joka on leikattu hienovaraisella tavalla.”
LH: Oletko työskennellyt männyn parissa aiemmin?
RB: ”Kyllä vain. Vanhempieni talossa Bretagnessa on kaunis mäntylattia ja -portaikko, ja omistan myös joitain mäntyhuonekaluja, jotka ovat patinoituneet käytössä kauniisti. Mänty on ihana materiaali. Pidän sen syykuvioista ja tietysti myös… no, ehkä hieman vähemmän, oksankohdista…”
LH: Millaiseen ympäristöön Maasto-sarja sopii parhaiten?
RB: ”On hankalaa määritellä, miten Maasto-tuolia tulisi käyttää. Jos esine on hyvin suunniteltu, sitä voi käyttää missä tahansa. Maasto näyttää upealta esimerkiksi Pariisin-asunnossani, 1800-luvun koristeellisessa tilassa. Sisustuksen ja tuolin välillä on vahva kontrasti, mutta se toimii. Maaston materiaalisuudessa on jotakin abstraktia; se on niin erityinen, vähän kummajainen. Olin iloinen huomatessani, että se toimi niin hyvin näinkin erikoisessa kontekstissa.”
LH: Mainitsit rakkautesi Suomea kohtaan. Mistä se sai alkunsa?
RB: ”Ensimmäinen kerta, kun minut kutsuttiin Suomeen, oli urani alussa, noin vuonna 1989. Vierailin Iittalassa ja Nuutajärvellä. Ajoimme suunnittelija Konstantin Grcicin kanssa pakettiautolla, jossa oli jääkaappi – kuin rokkibändi konsanaan. Ja lunta satoi aivan hirveästi, tuskin näimme tietä.
Tällä matkalla löysin Kaj Franckin, Aallot ja suomalaiset ihmiset. Mielestäni suomalaisilla on hyvin tarkka materiaalin taju. He ovat sekä sympaattisia että abstrakteja, ja heillä on hyvin tunnepitoinen suhde luontoon ja metsään. Suomessa vallitsee ajatus siitä, että asiat tehdään hyvin – älykkäästi ja kärsivällisesti.”
”Mielestäni suomalaisilla on hyvin tarkka materiaalin taju. He ovat sekä sympaattisia että abstrakteja, ja heillä on hyvin tunnepitoinen suhde luontoon ja metsään.”
LH: Ja palasit myöhemmin työskentelemään muidenkin suomalaisten brändien kanssa.
RB: ”Kyllä. Olen palannut Suomeen useasti tuon ensimmäisen kerran jälkeen, ja kerään myös suomalaista muotoilua. Itse asiassa Vaarniin tiimi söi tänä aamuna aamiaista Kaj Franckin astioilta. En usko, että he edes huomasivat sitä.”
LH: Mainitsit suomalaisessa tekemisen tavassa suhteen materiaalisuuteen: voimakkaan keskittymisen yhteen materiaaliin ja omistautumisen tarvittavien taitojen oppimiseen. Onko sinulle tärkeää työskennellä yritysten kanssa, jotka ilmentävät tätä ajattelua?
RB: ”Ehdottomasti. Mutta tällä tavalla työskenteleminen on yhä vaikeampaa, koska monet yritykset valmistuttavat tuotteitaan muualla, ja koko prosessista tulee hyvin abstrakti. Materiaalisuuden taju voi kadota. Siksi koen olevani onnekas, että olen kokenut suunnittelija, joka osaa myös tehdä asioita itse. Minulle suurin ilo on päästä tehtaalle, tuntea sahanpurun tuoksu ja nähdä, miten ammattilaiset työstävät puuta. Se on kuin pala raakaa kalaa, kuin sushia, joka täytyy leikata tietyllä tavalla. Jos kunnioitat materiaalia, siitä voi syntyä jotain erityistä.”
”Minulle suurin ilo on päästä tehtaalle, tuntea sahanpurun tuoksu ja nähdä, miten ammattilaiset työstävät puuta.”
LH: Huomasin, että sinulla on pitkäaikaiset suhteet muutamiin valmistajiin, ja puhut niistä hyvin arvostavasti. Kuinka tärkeää sinulle on työskennellä tällaisten luotettujen yhteistyötahojen kanssa?
RB: ”Se on paras tapa työskennellä. Suunnittelijan työ on usein myös diplomatiaa: täytyy ymmärtää ammattilaista, joka on edessäsi, konetta, joka on edessäsi, ja lisäksi monenlaisten ihmisten näkökulmia.
Kun aloitin työni, ajattelin, että hyvä suunnittelija on ennen kaikkea keksijä. Mutta nyt tiedän, että se on paljon enemmän: täytyy olla empaattinen. Jotta voit antaa hyvän vastauksen johonkin ehdotukseen, sinun täytyy ottaa huomioon kaikki. Esineen täytyy olla riittävän kestävä, riittävän pieni, riittävän suuri, mahtua laatikkoon, olla mukava käyttää… On niin paljon asioita, jotka pitää ottaa huomioon.”
LH: Kyllästytkö koskaan ratkomaan ongelmia?
RB: ”En, mutta joskus kyllästyn tapaan, jolla jotkut yritykset toimivat. Vaarnii työskentelee kuitenkin hyvin erityisellä tavalla – he ovat keskittyneitä ja ymmärtävät maailmaa. Saan siitä paljon energiaa. Olen aina uskonut, että jos rakastat sitä mitä teet ja teet sitä intohimolla, löydät todennäköisesti myös muita, jotka jakavat saman näkemyksen. Jos ainoa tavoite on myydä mahdollisimman paljon, se ei oikein kiinnosta minua.”
LH: Saatko energiaa myös siitä, että työskentelet eri materiaalien parissa?
RB: ”Se on tämän alan kauneus. En koe olevani erikoistunut johonkin, vaan generalisti, joka työskentelee asiantuntijoiden kanssa. Nautin tilanteista, joissa voin olla hieman naiivi ja oppia kokeneilta ihmisiltä. Pidän oppimisesta. Pidän siitä, että joudun uudenlaisiin tilanteisiin. Se estää minua toistamasta itseäni liikaa – sitä vihaan.
Vaarniin tapauksessa oli hienoa oppia lisää männystä ja erityisesti sen epätäydellisyyksistä, kuten edellämainituista oksankohdista! Koin sen haastavana, ja juuri siksi pidin siitä.”
”En koe olevani erikoistunut johonkin, vaan generalisti, joka työskentelee asiantuntijoiden kanssa. Nautin tilanteista, joissa voin olla hieman naiivi ja oppia kokeneilta ihmisiltä.”
LH: Mitä Maasto-kokoelma paljastaa suunnittelufilosofiastasi?
RB: ”Maastossa on jotain, jota en osaa selittää. Se on esine, jota rakastan – mutta en vieläkään tiedä tarkalleen, miksi!”
LH: Avaisitko vähän tätä ajattelua!
RB: ”No, mielestäni siinä on ensinnäkin uudenlainen geometria. Maaston kaltaista tuolia ei ole toista. Massiivipuun ja vanerin yhdistämiselle on paljon hyviä syitä, samoin sille, miltä eri osat näyttävät. Onnistuimme ratkaisemaan monia käytännön haasteita, kuten logistiikkaan ja materiaalien vakauteen liittyviä asioita. Erityisen haastavaa oli yhdistää kaksi erilaista materiaalia: massiivimänty elää ilmankosteuden mukaan, kun taas vaneri pysyy vakaana. Meidän piti löytää tapa saada nämä materiaalit toimimaan yhdessä.
Lisäksi piti miettiä hintaa ja sitä, miten mäntylankuista menee mahdollisimman vähän hukkaan. Keskityin erityisesti tuolin selkänojaan, koska se näkyy parhaiten, kun tuoli on pöydän ääressä. Pidän siitä, miten tuolin eri kulmat tulevat esiin ja miten osat liittyvät toisiinsa. Puuhuonekaluissa kaikki on jo tehty – mutta Maastossa on jotain uutta.”
LH: Vaikka Maasto-tuolissa on vähemmän materiaalia, siinä on särmikästä voimaa, joka mielestäni on täysin Vaarniin hengen mukaista.
RB: ”Juuri siihen pyrinkin. Halusin suunnitella tuolin Vaarniille. Mielestäni Maasto oli hyvä vastaus minulle esitettyyn kysymykseen, ja pidän tuolista todella paljon. Ja silti – se on kummajainen” (nauraa).
LH: Maasto on myös Vaarniin ensimmäinen kokoelma, jossa on käytössä musta väri. Mitä ajattelet tästä?
RB: ”Väri muuttaa koko esineen ja tekee siitä hieman ”normaalimman”. Olin tosi iloinen tästä mahdollisuudesta. Mänty on mielenkiintoinen materiaali, mutta sen voimakkaat syykuviot voivat viedä katseen harhaan. Jos haluaa keskittyä siluettiin ja geometriaan, musta viimeistely tukee sitä. Joskus värillinen puutuoli voi tuntua raskaalta, mutta tässä värjäys on hienovarainen, kuin mustetta – joten puun syyt ja männyn kuviot ovat yhä aistittavissa. Mielestäni musta versio on todella onnistunut.”
LH: Nyt kun projekti on päätöksessä, mitä ajatuksia sinulle jäi?
RB: ”Päässä pyörii vain ajatus: mitähän seuraavaksi?!”
Tutustu Maasto-sarjaan
Katso myös:
• Kaikki Vaarniin tuotteet >
• Kaikki Ronan Bouroullecin suunnittelemat tuotteet >
Teksti: Laura Houseley Kuvat: Jussi Puikkonen