Rolf Hay: ”HAY pyrkii luomaan hyviä ja huokeita tuotteita maailman parhaimpien muotoilijoiden kanssa”

Rolf ja Mette Hayn perustama tanskalainen ja enenevässä määrin kansainvälistyvä muotoiluyritys HAY täytti vuonna 2022 jo 20 vuotta. Design Storiesin haastattelussa Rolf Hay kertoo, millä reseptillä aina ajankohtaisen kaksikymppisen tuotteet syntyvät – ja mitä seuraavat kaksi vuosikymmentä tuovat tullessaan.

Rolf Hay
Rolf Hay on luotsannut kööpenhaminalaista HAY-merkkiä jo yli 20 vuoden ajan.

Hei Rolf! Mitä sinulle kuuluu?
”Palasimme vastikään kotiin lomamatkaltamme Grönlannista. Jos joku ajattelee, että Suomessa on kylmä, hän ei varmasti ole käynyt Grönlannissa! Matka oli ihana, ja olen nyt takaisin töiden äärellä täynnä energiaa.”

Olen ymmärtänyt, että olette muuttaneet melko vasta, eikö totta? Kerro uudesta kodistanne!
”Kyllä! Olemme päässeet viimein muuttamaan uuteen kotiimme Kööpenhaminassa, jota ensin remontoimme parin vuoden ajan. Rakennus on vanha, mutta nyt sen sisällä kaikki on modernia.

Tuntien HAYn ja etenkin puolisoni Meten värisilmän, lienee selvää, että kotimme on hyvin värikäs. Se on yksinkertainen, muttei liian yksinkertainen. Kotimme on hyvin voimakkaalla tavalla jatke sille, mitä teemme ammatillisesti. Asunto on aina liikkeessä: elämme HAYn prototyyppien keskellä, jotka tuomme kotiimme tuotekehitysvaiheessa. Jos siis katsoisi kotiamme nyt ja tulisi takaisin vuoden kuluttua, näky olisi taatusti toisenlainen silloin.

Yksittäisillä elementeillä on aina ollut enemmän merkitystä meille kuin kokonaisuudella, siksi emme ole koskaan juuri piitanneet esineiden yhdistelystä toisten kanssa. Esimerkiksi kotimme väripalettia ei siis missään tapauksessa ole erityisesti suunniteltu kokonaisuudeksi. Joku saattaisi sanoa, että se on iso sekamelska! Olemme myös keränneet paljon pieniä esineitä ja muistoja matkoiltamme. Näitä tärkeitä muistoja on kotonamme kaikkialla, ja ne muodostavat yhdessä valtavan määrän yksityiskohtia. Meille niiden ei tarvitse sopia yhteen – niiden tulee vain olla hyviä yhdessä.”

• Lue myös: Mette Hay: ”HAY Accessories -kokoelman kuratoinnissa kyse on enimmäkseen intuitiosta” >

Mette ja Rolf Hay
Mette Hay vastaa HAYn sisustustuotevalikoiman kuratoinnista, Rolf puolestaan huonekaluista.
HAY Housen julkisivu Kööpenhaminassa
Lippulaivamyymälä HAY House sijaitsee vanhassa rakennuksessa aivan Kööpenhaminan ydinkeskustassa.
HAY Palissade penkki, oliivinvihreä
Värit kuuluvat olennaisena osana HAYn estetiikkaan. Kuvassa Ronan ja Erwan Bouroullecin suunnittelema Palissade-penkki seuranaan Naoto Fukasawan Pao Portable -valaisin.
Mette ja Rolf Hay
HAYn menestyksen mittakaava on tullut Mette ja Rolf Haylle yllätyksenä.

HAY täyttää jo 20 vuotta, onneksi olkoon! Mitä on tapahtunut näiden kahden vuosikymmenen aikana? Mistä aloititte, mitä odotuksia ja unelmia teillä oli ja missä olette nyt?
”HAY on kuulunut elämäämme 20 vuoden ajan, mutta joskus tuntuu kuin aikaa olisi vierähtänyt jo 50 vuotta – enkä missään tapauksessa tarkoita tätä negatiivisessa mielessä! HAY sai alkunsa ajatuksesta luoda hyviä ja huokeita tuotteita maailman parhaimpien muotoilijoiden kanssa monien, ei vain harvojen, saataville. Lienee totta, kun sanon, että tässä olemme onnistuneet.

Visiomme on pysynyt muuttumattomana ja pysyy yhä, mutta en missään tapauksessa olisi uskonut yrityksen kasvavan nykyisiin mittoihinsa. Unelmamme toteutui siis sellaisessa skaalassa, jota emme osanneet odottaa. Siitä olen tietenkin äärimmäisen ylpeä.

Alkuaikoinamme sanoin, että HAYn ydin on design. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen oppinut ymmärtämään, ettei se välttämättä olekaan niin, vaan HAYn ydin ovat sitä ympäröivät ihmiset: suunnittelijat, jälleenmyyjät ja työntekijät. Kaikki tämä on lopulta ihmisten ansiota.”

”Asioiden tulisi pysyä muuttumattomana, mutta aina liikkeessä.”

Entä mitä seuraavat kaksi vuosikymmentä tuovat tullessaan?
”Aikeet tuleville vuosille ovat täysin samat kuin yritystä käynnistäessämme. On kuitenkin tärkeää muistaa, että muuttumattomista aikeista huolimatta on hyvä kyetä muuttamaan keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Kun on löytänyt hyvän keinon toimia, saattaa huomata sijaitsevansa mukavuusalueella. Se voi olla haitallista. Asioiden tulisi siis pysyä muuttumattomana, mutta aina liikkeessä. Näin löydämme uusia keinoja ongelmien ratkaisemiseksi, kehitämme uusia tuotantotekniikoita ja lopulta onnistumme luomaan pienin muutoksin parempaa – niin laadun, ympäristön, tehokkuuden, kauneuden kuin käyttäjänkin kannalta.

Meille on ollut aina tärkeää muodostaa oman aikamme jalanjälkiä. Toivon, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua voin yhä sanoa, että luomme hyviä tuotteita maailman parhaimpien muotoilijoiden kanssa monien, ei vain harvojen, saataville.”

Rolf Hay
Rolf Hay pyrkii luomaan HAYn tuotteista oman aikamme jalanjälkiä.
HAY Butler porrasjakkara
Tammipuisen Butler-porrasjakkaran suunnitteli HAYlle amerikkalaismuotoilija Shane Schneck. Korpus-seinähylly on norjalaisen Andreas Bergsakerin, ja W&S Chamber -maljakko kööpenhaminalaisduo Wang & Söderströmin käsialaa.
HAY Rey tuoli, deep black
Rolf Hayn mukaan pohjoismaisessa muotoilussa on usein mukana lämmintä ihmisläheisyyttä. HAYn Rey-tuolit ovat saaneet seurakseen keltajalkaisen Two-Colour-pöydän.

Mikä on suhteesi skandinaavisen muotoilun historiaan ja sen mukanaan tuomaan perintöön?
”Olemme alusta alkaen halunneet olla kansainvälinen muotoiluyritys, ja sellainen meistä tulikin. Kansainväliset muotoilijamme ovat lähtöisin Euroopasta, Aasiasta, Pohjois-Amerikasta ja lukuisista muista paikoista ympäri maailman. Samalla HAY tulee aina olemaan tanskalainen muotoiluyritys. Me olemme tanskalaisia ja ponnistamme pohjoismaisesta muotoilukulttuurista.

Minulle skandinaavinen muotoilu on ennen muuta inspiroitunut Bauhausista ja sen form follows function -periaatteesta. Skandinaavisessa ja tanskalaisessa muotoilussa ja arkkitehtuurissa on kuitenkin lisänä inhimillisyyden elementti. Siinä missä Bauhaus oli periaatteiltaan melko kova ja liki uskonnollinen, meillä päin on suunniteltu esineitä ja tiloja, jotka ovat ystävällisiä. Sillä samalla pohjalla seisoo myös HAY, ja sitä pyrimme kansainvälisiltä suunnittelijoiltamme tilaamaan: yksinkertaisuuden filosofiaa kuitenkaan yksinkertaistamatta liikaa.

Alvar Aallon työt ovat loistava esimerkki tästä mainitsemastani inhimillisyyden elementistä. Hänellä oli ymmärrys tuoda suunnittelemiinsa asioihin lämpöä ja ystävällisyyttä. En usko hänen ajatelleen suunnittelemiaan kalusteita tulevaisuudessa tärkeimpinä pidetyiksi ja vaalituimmiksi designaarteiksi. Hänelle ne olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan luontevaa jatkumoa arkkitehtuurilleen: yksinkertaisia ja kivoja esineitä.”

”Pyrimme tilaamaan suunnittelijoiltamme yksinkertaisuuden filosofiaa kuitenkaan yksinkertaistamatta liikaa.”

Tämä saattaa olla epäreilu kysymys, mutta mikä on sinun kaikkien aikojen suosikkituotteesi HAYn valikoimasta?
”Totta puhuen minulla ei ole suosikkia, kenties siksi, että en ole kovin nostalginen. Kun tuotekuvaukset on tehty, jätän tuotteen taakseni. Se on kuin hyvästelisin ystävän tai jonkun, jonka kanssa olen viettänyt paljon aikaa ja josta olen välittänyt kauan. Samalla se on kuitenkin jonkin uuden alku.

Nokkela vastaus tähän voisi siis olla, että suosikkini on se tuote, jota kulloinkin työstän – mutta tämä on ehkä hieman liian nokkelaa.

Toki on olemassa myös sellaisia tuotteita, jotka ovat itselleni tärkeämpiä kuin toiset. Voidaan siis sanoa, että minulla ei ole suosikkia, mutta minulla on paras ystävä – se on About A Chair. Tämä tuoteperhe kokonaisuudessaan nosti HAYn aivan uudelle tasolle ja mahdollisti meille paljon.”

• Lue myös: Rolf ja Mette Hay: ”Haluamme valmistaa tuotteita, joista aidosti välitetään” >

About A Chair tuolit
Rolf Hay nimeää henkilökohtaisesti läheisimmäksi HAY-tuotteekseen About A Chair -tuoliperheen, johon kuuluu tätä nykyä jo kymmeniä eri variantteja.
HAY Revolt tuoli, merensininen
Two-Colour-pöytä on osa belgialaisduo Muller Van Severenin suunnittelemaa kokoelmaa, ja Revolt-tuoli puolestaan uudelleenjulkaisu Friso Kramerin 1950-luvulla suunnittelemasta tuolista.
HAY Bella sivupöytä 45 cm, matala, lakattu tammi
Ystävällisyys, yksinkertaisuus ja leikkisyys kuuluvat HAY-tuotteiden perusolemukseen. Näitä ilmentävät muun muassa Bella-sivupöytä, Shaggy-villamatto, valkoinen riisipaperivarjostin sekä Arbour-kokoelman sohvakalusteet.

Tuotteitanne katsoessa tuntuu selvältä, että on oltava jonkinlainen HAY-tuotteen kaava, sillä mikä tahansa tuote on, se näyttää HAYlta. Mikä on se yhtälö, joka tekee tuotteesta HAYn tuotteen?
”HAYn tuotteiden tulee olla ajankohtaisia, ja parhaimmassa tapauksessa niissä on jokin elementti, jossa jotakin tehdään uudella tavalla. HAY-tuote on ystävällinen ja yksinkertainen – muttei liian yksinkertainen. Siinä on leikkisyyttä, ja sitä tarkastellessa tulee tunne siitä, että esine on tullut maailmaan vaivatta ja pakottamatta. Esineen tulee olla myös relevantti, käytännöllinen ja esteettisesti tasapainossa niin, että sen kanssa haluaa elää.

Yksi suurimpia saamiani kohteliaisuuksia oli se, kun joku aivan hiljattain sanoi minulle, että ’katsoessani HAYn tuotteita näyttää siltä, että HAYlla on hauskaa olla töissä’.”

Rolf Hay kävelemässä ulkona
”Toivon, että 20 vuoden kuluttua voin yhä sanoa, että luomme hyviä tuotteita maailman parhaimpien muotoilijoiden kanssa monien, ei vain harvojen, saataville”, Rolf Hay sanoo.

4 x Rolf Hayn suosikit:

1. Elokuva: ”Mississippi palaa on yksi kaikkien aikojen suosikkileffoistani.”
2. Tuoksu: ”Vastapaahdettu vaalea leipä.”
3. Ravintola: ”Annan tähän kaksi vastausta – Kööpenhaminan Noma on mielestäni maailman paras ravintola. Se ei kuitenkaan ole paikka, jossa tulisi käytyä usein tai edes säännöllisesti, joten en voi kutsua sitä suosikikseni. Sen sijaan on useitakin vaatimattomia paikkoja, joista pidän paljon ja joihin palaan aina.”
4. Kaupunki: ”Paras paikka asua: Kööpenhamina. Jännittävin ja inspiroivin: New York ja Tokio.”

HAYn suosikkeja

HAY
About A Chair -tuoli
HAY
Arbour-sohva
HAY
Two-Colour-pöytä
HAY
Palissade-lepotuoli
HAY
Hee-tuoli
HAY
Butler-jakkara
HAY
Rey-sohvapöytä
HAY
Woody Column -hylly

Katso myös:

Kaikki HAYn huonekalut >
Kaikki HAYn valaisimet >

Teksti: Hanna-Katariina Mononen Kuvat: HAY

Juttua päivitetty 22. helmikuuta 2024.

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan