Wästberg | Toimistovalaisimet

Wästberg on ruotsalainen, vuonna 2008 perustettu valaisinbrändi, jonka tavoitteena on luoda hyvinvointia toimivan, ihmislähtöisen valaistuksen kautta. Palkittu perheyritys tekee yhteistyötä huippumuotoilijoiden ja -arkkitehtien kanssa valaistakseen koteja, toimistoja, hotelleja ja julkitiloja ympäristöä kunnioittaen, uusimpia teknologisia innovaatioita hyödyntäen ja, ennen kaikkea, ihmisen perustarpeita vaalien.

Suosituimpia Wästberg tuotteita:

    25 tuotetta

    Yrityksen perustaja Magnus Wästberg kertoo kasvaneensa valaistuksen parissa: hänen isällään oli oma valaisinyritys, jossa myös Wästberg aikuistuttuaan työskenteli ennen oman yrityksensä perustamista. Asiakaskohteissa vieraillessaan hän hoksasi, että mitattavien ominaisuuksien lisäksi valaistuksessa tulee ottaa huomioon myös ihmisluonto ja ne ominaisuudet, joita ei voida mitata wateilla, lumeneilla tai kelvineillä. Niinpä Wästbergin valaisimet on suunniteltu puhuttelemaan ihmisiä myös tunteiden ja primitiivisten tarpeiden kautta.

    Valaistusta ajatellaan usein hyvin funktionaalisista lähtökohdista: se mahdollistaa näkemisen, kirjoittamisen ja työskentelyn. Wästbergin mukaan tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Brändin ideologian mukaisesti valaistuksen tulee myös parantaa hyvinvointia tarjoamalla sopivat olosuhteet toisaalta sosiaaliselle kanssakäymiselle ja toisaalta omaan rauhaan vetäytymiselle, ajattelulle ja luovuudelle. Vaikka teknologialla ja innovaatioilla on tärkeä rooli Wästbergin tuotesuunnittelussa, eivät ne ole kaikki kaikessa, vaan joissain tilanteissa myös vanhat, hyväksi todetut ratkaisut voivat olla paras ratkaisu kyseiseen valaistuspulmaan. Valaisinvalmistajana Wästbergillä onkin erityinen taito huomioida erilaisten kohteiden erilaiset tarpeet – kuten myös erilaisten ihmisten erilaiset tarpeet.


    Kategoria