Stefan Lindfors

Stefan Lindfors (s. 1962) on Taideteollisesta Korkeakoulusta vuonna 1988 valmistunut sisustusarkkitehti, muotoilija, kuvanveistäjä ja elokuvaohjaaja. Lindfors liikkuu vaivattomasti taiteen ja teollisen muotoilun eri aloilla ja on toteuttanut uransa aikana useita kansainvälisiä projekteja ja etsinyt väsymättä uudenlaisia kanavia luovuudelleen.

    0 tuotetta

    Lindforsin ensimmäinen tuotantoon päässyt työ oli Scaragoo -valaisin, joka esiteltiin Milanon huonekalumessuilla vuonna 1988 Ingo Maurerin osastolla. Sen jälkeen Lindfors on suunnitellut satoja töitä muun muassa astioita, huonekaluja, valaisimia, vaatteita ja kankaita esimerkiksi Arabialle, Iittalalle, Marimekolle ja Martelalle, Alessille, Lundialle, Ikealle, Hackmanille, Ingo Maurerille, Artekille ja monille muille yrityksille. Hän on työskennellyt myös elokuva- ja televisio-ohjaajana: hän on tehnyt mainoksia esimerkiksi DNA:lle ja Nokialle sekä tehnyt HIMille musiikkivideon ”Funeral of Hearts”, jolla hän voitti London Kerraing! “Best Music Video Award 2004” -palkinnon.

    Stefan Lindfors on saanut useita kotimaisia ja ulkomaisia palkintoja töistään, muun muassa Väinö Tanner Trailblazer –palkinnon vuonna 1992, joka on Pohjoismaiden suurin kulttuuripalkinto. Lindforsin töitä on myös esillä lukuisissa museoissa ympäri maailmaa.


    Kategoria