Orthex

Suomalainen Orthex sai alkunsa vuonna 1956, kun Aulis Kallonen perusti yrityksen Immulan kylään Lohjalla uskoen, että muovissa olisi tulevaisuus. Yrityksen ensimmäisiä tuotteita olivat pyykkipojat, kammat, käsipeilit ja munakupit. 1960-ja 1970-luku oli Orthexille nopean kasvun aikaa kun muovisten taloustarvikkeiden edut paljastuivat nopeasti ihmisille. Monet uudet ruoansäilytykseen ja tarjoiluun liittyvät tuotteet otettiin valmistukseen. 

Suosituimpia Orthex tuotteita:

      0 tuotetta

      1980-luvulla yritys kasvoi entisestään ja 1990-luvulla siitä tuli Suomen kotitalousmuovin selkeä markkinajohtaja. Nykyisin Orthexista on kasvanut Orthex Group ja Kari ja Tiina Kallonen ovat sukupolvenvaihdoksen myötä yrityksen omistajia. Yrityksellä on kolme tuotantoyksikköä ja se myy maailmanlaajuisesti innovatiivisia muovista valmistettuja tuotteita. Heidän kestokasteluruukkunsa ovat voittaneet kansainvälisen Red Dot Design-palkinnon vuonna 2012.


      Kategoria