Pieces of Nordic Happiness

Gubi | Arvokkain ensin

Gubi Olsen perusti Gubin vuonna 1967 yhdessä vaimonsa Lisbeth Gubin kanssa. Vuosien saatossa suunnittelijapariskunta on luonut Gubin valikoimiin kattavan kokoelman verhoiltuja huonekaluja ja myös oman verhoilumateriaalin nimeltään Holmens Klæde.

Gubin perhe on nyt puhaltanut uutta henkeä yli 40 vuotta sitten perustettuun yritykseen jatkaakseen Gubin työtä innovatiivisen ja käytännöllisen muotoilun luojana. Kansainvälistäkin kiinnostusta laajasti herättänyt Gubi on palannut tanskalaisen muotoilumaailman kärkijoukkoihin strategianaan uusien designkonien luominen.

Vuodesta 1967 asti Gubin filosofiana on ollut luoda ajatonta muotoilua jossa yhdistyvät estetiikka, innovaatiot, käytännöllisyys ja laatu. Monet Gubin uusista tuotteista on kehitetty yhteistyössä kokonaan uusien ja jo yritykselle tuttujen suunnittelijoiden kanssa. Vanhat suunnittelijat ovat jo jättäneet oman kädenjälkensä Gubin historiaan ja uusien muotoilijoiden mukana tuodaan raikkaita ja tuoreita ideoita suunnittelutyöhön.

Gubi on tuonut markkinoille kokoelman, joka koostuu 1930-luvulta nykyaikaan sijoittuvan ajanjakson aikana suunnitelluista designikoneista. Kokoelma kattaa suunnittelua eri vuosikymmeniltä sekä laajalta maantieteelliseltä alueelta. Läpi kokoelman Gubi säilyttää kuitenkin omat perusarvonsa laadusta, käytännöllisyydestä ja kauneudesta. Klassikkokokoelma sisältää töitä Barba Corsinilta, Greta Magnusson Grossmanilta ja Mathieu Matégotilta.

Tälle valmistajalle ovat suunnitelleet: Robert Dudley Best, Greta Magnusson Grossman, Komplot Design, Mathieu Matégot, Barba Corsini, Bonderup & Thorup, GamFratesi , Jacques Adnet, Louis Weisdorf, Oliver Schick, Space Copenhagen, Gio Ponti, Paavo Tynell, Pierre Paulin, Carlo De Carli, Kerstin Hörlin-Holmquist, Marcel Gascoin, OEO Studio, Bill Curry

Suosituimpia Gubi tuotteita: Gubi ruokailutuolit, Gubi tuolit, Gubi valaisimet, Gubi peilit, Gubi huonekalut, Gubi nojatuolit


Näytä suodattimet

Wonder 3-istuttava sohva, pellava

5282,10 € (5869,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Stay sohva 190 x 95 cm, Velluto 234

4652,10 € (5169,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Stay sohva 190 x 70 cm, Velluto 420

4076,10 € (4529,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Sejour nojatuoli käsinojilla, Artemidor 001-pähkinä-antiikkimess

4013,10 € (4459,00 €)

Varastossa

KAIKKI
–10 %
Bat nojatuoli, korkea, Sonar 3/124 - antiikkimessinkijalat

3986,10 € (4429,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Wonder 2-istuttava sohva, pellava

3788,10 € (4209,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Epic ruokapöytä, pyöreä, 130 cm, punainen travertiini

3679,20 € (4599,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Bat nojatuoli, matala, Sonar 3/124 - messinkijalat

3428,10 € (3809,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Epic ruokapöytä, pyöreä, 130 cm, valkoinen travertiini

3351,20 € (4189,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle nojatuoli, messinki - Dedar About Flowers 4

3023,10 € (3359,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
62 työpöytä, pähkinäpuu - musta

2744,10 € (3049,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Stay nojatuoli, pieni, Moonlight lampaantalja - pähkinä

2679,20 € (3349,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Stay nojatuoli, pieni, Off White Curly lampaantalja - tammi

2679,20 € (3349,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Epic sohvapöytä, pyöreä, 110 cm, punainen travertiini

2567,20 € (3209,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Epic sohvapöytä, pyöreä, 110 cm, harmaa travertiini

2567,20 € (3209,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
GMG Chaise Longue divaani

2537,10 € (2819,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Pacha nojatuoli, pyörivä, Karakorum 001 - helmikulta

2335,20 € (2919,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Epic sohvapöytä, pyöreä, 110 cm, valkoinen travertiini

2287,20 € (2859,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
CDC.1 nojatuoli

2276,10 € (2529,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Bat nojatuoli, korkea, Velluto 970 - messinkijalat

2258,10 € (2509,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Pacha nojatuoli, Karakorum 001 - helmikulta

2159,20 € (2699,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Adam nojatuoli

2114,10 € (2349,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Eva nojatuoli

2114,10 € (2349,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Pacha nojatuoli, pyörivä, Harp 24 - helmikulta

2007,20 € (2509,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Bat nojatuoli, matala, Vidar 3/554 - mustat jalat

1961,10 € (2179,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Pacha nojatuoli, Harp 102 - pehmeä musta

1831,20 € (2289,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Epic sohvapöytä, pyöreä, 80 cm, punainen travertiini

1679,20 € (2099,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Epic sohvapöytä, pyöreä, 80 cm, harmaa travertiini

1679,20 € (2099,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Epic sohvapöytä, pyöreä, 80 cm, valkoinen travertiini

1567,20 € (1959,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
IOI sohvapöytä, 100 cm, kromi - harmaa marmori

1567,20 € (1959,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
IOI sohvapöytä, 100 cm, kromi - valkoinen marmori

1567,20 € (1959,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS työpöytä, musta - savulasi

1367,20 € (1709,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
IOI sohvapöytä, 100 cm, musta - harmaa marmori

1343,20 € (1679,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
IOI sohvapöytä, 100 cm, musta - valkoinen marmori

1343,20 € (1679,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Epic sohvapöytä, pyöreä, 60 cm, harmaa travertiini

1255,20 € (1569,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Epic sohvapöytä, pyöreä, 60 cm, punainen travertiini

1255,20 € (1569,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Epic sohvapöytä, pyöreä, 60 cm, valkoinen travertiini

1143,20 € (1429,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Bat tuoli, Ritz 4700 - antiikkimessinkijalat

1079,10 € (1199,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
IOI sohvapöytä, 70 cm, kromi - harmaa marmori

1063,20 € (1329,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
IOI sohvapöytä, 70 cm, kromi - valkoinen marmori

1063,20 € (1329,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, musta - messinki, 4 kpl setti

1032,80 € (1291,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, dark pink - musta kromi, 4 kpl setti

1032,80 € (1291,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, vihreä - musta kromi, 4 kpl setti

1032,80 € (1291,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, musta - musta kromi, 4 kpl setti

1032,80 € (1291,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, vihreä - messinki, 4 kpl setti

1032,80 € (1291,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, sweet pink - messinki, 4 kpl setti

1032,80 € (1291,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Bat tuoli, dark pink - mustat jalat, 4 kpl setti

1013,40 € (1126,00 €)

Varastossa

KAIKKI
–10 %
Bat tuoli, sweet pink - mustat jalat, 4 kpl setti

1013,40 € (1126,00 €)

Varastossa

KAIKKI
–10 %
Bat tuoli,  musta - mustat jalat, 4 kpl setti

1013,40 € (1126,00 €)

Varastossa

KAIKKI
–10 %
Bat tuoli, tummanvihreä - mustat jalat, 4 kpl setti

1013,40 € (1126,00 €)

Varastossa

KAIKKI
–10 %
Bat tuoli, Crisp 04115 - antiikkimessinkijalat

1007,10 € (1119,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Bat tuoli, Remix 123 - antiikkimessinkijalat

1007,10 € (1119,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Bat tuoli, Remix 412 - antiikkimessinkijalat

1007,10 € (1119,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Bat tuoli, Ritz 4700 - messinkijalat

1007,10 € (1119,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
TS sohvapöytä, 80 cm, messinki - valkoinen marmori

999,20 € (1249,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, messinki - pinkki lasi

999,20 € (1249,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, messinki - musta marmori

999,20 € (1249,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, messinki - musta lasi

999,20 € (1249,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, messinki - vihreä marmori

999,20 € (1249,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, messinki - valkoinen lasi

999,20 € (1249,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, messinki - vihreä lasi

999,20 € (1249,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, antiikkimessinki - Melville 019

983,20 € (1229,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Bat tuoli, Ritz 0408 - mustat kromijalat

980,10 € (1089,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
C-Chair tuoli, rottinki - öljytty pähkinäpuu

959,20 € (1199,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Bat tuoli, Ritz 0216 - mustat jalat

908,10 € (1009,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Bat tuoli, Ritz 0408 - mustat jalat

908,10 € (1009,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Bat tuoli, Ritz 4700 - mustat jalat

908,10 € (1009,00 €)

Tilattavissa

KAIKKI
–10 %
Masculo tuoli, pyörivä, musta kangasverhoilu

899,10 € (999,00 €)

Tulossa varastoon

KAIKKI
–10 %
IOI sohvapöytä, 70 cm, musta - valkoinen marmori

895,20 € (1119,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
IOI sohvapöytä, 70 cm, musta - harmaa marmori

895,20 € (1119,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, antiikkimessinki - Light Boucle 06

871,20 € (1089,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, messinki - Crisp 4711

871,20 € (1089,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, musta - valkoinen marmori

847,20 € (1059,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, musta - musta marmori

847,20 € (1059,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, musta - musta lasi

847,20 € (1059,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, musta - valkoinen lasi

847,20 € (1059,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, musta - vihreä lasi

847,20 € (1059,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, musta - pinkki lasi

847,20 € (1059,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 80 cm, musta - vihreä marmori

847,20 € (1059,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, messinki - Light Boucle 03

807,20 € (1009,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, messinki - Light Boucle 08

807,20 € (1009,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, musta kromi - Dandy 502

807,20 € (1009,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, messinki - Light Boucle 28

807,20 € (1009,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, savustettu tammi - Velluto 641

807,20 € (1009,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Beetle tuoli, musta kromi - Light Boucle 28

807,20 € (1009,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
IOI sohvapöytä, 50 cm, kromi - harmaa marmori

783,20 € (979,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
IOI sohvapöytä, 50 cm, kromi - valkoinen marmori

783,20 € (979,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
Bat tuoli, Hot Madison Reloaded CH1249-495 - mustat jalat

782,10 € (869,00 €)

Varastossa

KAIKKI
–10 %
Bat tuoli, Hot Madison Reloaded CH1249/715 - mustat jalat

782,10 € (869,00 €)

Varastossa

KAIKKI
–10 %
Beetle tuoli, musta teräs - Remix 143

751,20 € (939,00 €)

Varastossa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 55 cm, messinki - valkoinen lasi

719,20 € (899,00 €)

Tulossa varastoon

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 55 cm, messinki - musta marmori

719,20 € (899,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 55 cm, messinki - valkoinen marmori

719,20 € (899,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 55 cm, messinki - vihreä marmori

719,20 € (899,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 55 cm, messinki - vihreä lasi

719,20 € (899,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS
TS sohvapöytä, 55 cm, messinki - pinkki lasi

719,20 € (899,00 €)

Tilattavissa

ERIKOIS-
TARJOUS