Pieces of Nordic Happiness

Dopper

Hollantilaisen Merijn Everaartsin vuonna 2010 perustama Dopper on juomapulloihin erikoistunut yritys, jonka missiot ovat selkeät ja kunnianhimoiset: se tahtoo vähentää muovin kulutusta globaalilla tasolla ja pyrkiä kohti maailmaa, jossa jokaisella on mahdollisuus puhtaaseen juomaveteen.

Alkusysäys Dopperin synnylle tapahtui vuonna 2009, kun Merijn Everaarts näki dokumentin valtamerten muovijätelautoista ja järkyttyi muovisten juomapullojen määrästä jätteiden seassa. Everaarts päätti järjestää suunnittelukilpailun täydellisen uudelleenkäytettävän juomapullon luomiseksi – noin sadan ehdotuksen joukosta voittajaksi valittiin Rinke van Remortelin suunnittelema pullo, joka todettiin paitsi visuaalisesti kiinnostavaksi, myös kestäväksi, kekseliääksi ja käytännölliseksi. Ensimmäiset pullot tuotettiin joukkorahoituksen avulla, ja nopeasti Dopper-pullot ilmestyivät värittämään hollantilaista katukuvaa ja löysivät tiensä myös kansainväliseksi hitiksi. Dopper-pullot valmistetaan Hollannissa Cradle to Cradle -periaatteen mukaisesti, ja niiden hiilijalanjälki on pyöreä nolla. Vuonna 2013 perustettu Dopper-säätiö levittää tietoisuutta muovin haitoista ja edistää puhtaan juomaveden saatavuutta Nepalin Baglungissa.

Tälle valmistajalle ovat suunnitelleet: Rinke van Remortel


Näytä suodattimet

Dopper juomapullon ripustuslenkki ja karbiini

5,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo 0,58 L, lämpöeristetty, blazing black

34,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo, lasi, 450 ml, lämpöeristetty

34,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo 0,35 L, lämpöeristetty, blazing black

29,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo 0,58 L, lämpöeristetty, glacier grey

34,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo 0,35 L, lämpöeristetty, steamy pink

29,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo, teräs, 0,8 L

24,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo 0,35 L, lämpöeristetty, wavy white

29,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo, teräs, 0,49 L

19,50 €

Varastossa

Dopper juomapullon korkki

5,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo, pure white

12,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo 0,35 L, lämpöeristetty, glacier grey

29,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo 0,58 L, lämpöeristetty, steamy pink

34,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo 0,58 L, lämpöeristetty, wavy white

34,50 €

Varastossa

Dopper juomapullo, lasi, 400 ml

19,50 €

Varastossa