Pieces of Nordic Happiness

Artek

Suomalainen huonekaluvalmistaja Artek perustettiin vuonna 1935 neljän nuoren idealistin toimesta – Aino ja Alvar Aalto, Nils-Gustav Hahl ja Maire Gullichsen julkaisivat funktionalismin hengessä laaditun manifestin, jonka mukaan Artekin tarkoituksena oli ”harjoittaa huonekalujen kauppaa sekä näyttelyiden avulla ja muulla tavoin edistää nykyaikaista asuntokulttuuria”. Artek on perustamisestaan lähtien toiminut kotimaisen muotoilun, arkkitehtuurin ja taiteen risteyksessä, ja nostanut suomalaisen muotoilun sekä Alvar Aallon huonekalut tunnetuksi ympäri maailmaa. Vuodesta 2013 alkaen Artek on kuulunut sveitsiläisen huonekaluyritys Vitran omistukseen.

Tänä päivänä Artekin huonekalut ja valaisimet, kuten Aalto-jakkarat, -tuolit ja -pöydät, kuuluvat suomalaisen designin kulmakiviin. Suurin osa Artekin kalusteista valmistetaan edelleen Turussa, jossa niitä on tehty jo 1920-luvulta alkaen. Huonekalujen tärkein materiaali on kotimainen puu, etenkin koivu ja mänty, joiden työstämiseen käytetään Alvar Aallon kehittämiä puuntaivutustekniikoita. 

Alvar ja Aino Aalto loivat moderniin sisustukseen oman, lämpimän ja ihmisläheisen tyylin, jonka suurin inspiroija oli suomalainen luonto. Juuri luonnonmateriaalien käyttö ja humaani lähestymistapa yhdistettynä väsymättömään uusien tekniikoiden kehittämiseen ovat tehneet Artekista yrityksen, jonka arvot ovat yhä ajankohtaisempia nykypäivänä. Artekin alkuperäiset arvot – pitkäkestoisuus ja korkea laatu yhdistettynä puhtaaseen muotokieleen – ohjaavat yhä yrityksen toimintaa, ja mukana on edelleen vahva annos perustajajäsenten radikaalia, eteenpäin katsovaa asennetta.

Tälle valmistajalle ovat suunnitelleet: Eero Aarnio, Yrjö Kukkapuro, Aino Aalto, Alvar Aalto, Harri Koskinen, Ilmari Tapiovaara, TAF Studio, Pancho Nikander, Anna-Maija Jaatinen, Konstantin Grcic, Ronan & Erwan Bouroullec, Hella Jongerius, Kustaa Saksi, Daniel Rybakken, TSTO , Jo Nagasaka, COMPANY, Julia


Näytä suodattimet

Aalto seinähylly 112B, koivu

355,00 €

Varastossa

Aalto jakkara 60, maalattu musta

235,00 €

Varastossa

Aalto lattiavalaisin A811, kiillotettu messinki

1790,00 €

Varastossa

Aalto seinähylly 112B, musta

399,00 €

Varastossa

Satulavyö, 50 mm

14,00 €

Varastossa

Siena tyynynpäällinen 50x50cm, musta-valkoinen

38,00 €

Varastossa

Aalto jakkara 60, vihreä - koivu

220,00 €

Varastossa

124 degrees peili, suuri

309,00 € 262,65 €

Varastossa

ALE
Aalto jakkara 60, maalattu valkoinen

235,00 €

Varastossa

Aalto pöytä 80B, kokovalkoinen

825,00 € 701,25 €

Varastossa

ALE
Jakkara 60 juliste

32,00 €

Varastossa

Aalto tuoli 69, valkoinen

395,00 €

Varastossa

160 vaatenaulakko, musta

770,00 € 654,50 €

Varastossa

ALE
Aalto jakkara E60, musta - koivu

250,00 €

Varastossa

Aalto tuoli 69, valkoinen laminaatti

370,00 €

Varastossa

Juhannustaika maljakko

78,00 €

Varastossa

Aalto tuoli 69, keltainen

395,00 €

Varastossa

Kiki nojatuoli, harmaa

1426,00 €

Tilattavissa

Aalto jakkara E60, kivenvalkoinen - oliivi linoleum

270,00 € 216,00 €

Varastossa

ALE
Domus tuoli, petsattu hunaja

685,00 €

Varastossa

Aalto seinävalaisin A330S

478,00 €

Varastossa

M510 pöytävalaisin

670,00 €

Varastossa

Aalto sarjapöytä 88, koivu

1330,00 €

Varastossa

Aalto pöytä 82B, kokomusta

1340,00 € 1139,00 €

Varastossa

ALE
Aalto tuoli 69, kokomusta

420,00 €

Varastossa

Aalto tuoli 66, koivu

350,00 €

Varastossa

Aalto jakkara E60, maalattu valkoinen

270,00 €

Varastossa

Aalto nojatuoli 406, koivu - musta/sininen satulavyö

1280,00 € 1088,00 €

Varastossa

ALE
Aalto nojatuoli 406, koivu - luonnonvärinen/ valkoinen satulavyö

1280,00 €

Varastossa

Aalto riippuvalaisin A110

415,00 €

Varastossa

Aalto pöytä 90A, sininen linoleum - pähkinä

1195,00 €

Tilattavissa

Kiila vaaterekki, musta

545,00 €

Varastossa

Aalto tuoli 69, kokovalkoinen

420,00 €

Varastossa

Aalto tuoli 69, oranssi

395,00 €

Varastossa

Riihitie ruukku B, FDS 15 Years, keskikoko, matta pellava

99,00 €

Varastossa

Mehiläispesä juliste

32,00 €

Varastossa

Trienna pöytä, tammi

930,00 €

Varastossa

Aalto työtuoli K65, musta

455,00 €

Varastossa

Aalto kattovalaisin A622B

1090,00 €

Varastossa

Rival tuoli KG002, tummanharmaa/ nahka

970,00 €

Tilattavissa

124 degrees peili,  keskikokoinen, saarnihylly

359,00 € 305,15 €

Varastossa

ALE
Aalto jakkara E60, hunaja

270,00 €

Varastossa

Aalto Kehäpöytä 915, valkoinen - koivu

795,00 €

Varastossa

Paimio juliste

32,00 €

Varastossa

Aalto seinävalaisin A330S

478,00 €

Varastossa

Kiki sohvapöytä 140 x 60 cm, musta

830,00 €

Tulossa varastoon

Aalto jakkara 60, oliivi linoleum - pähkinä

235,00 €

Varastossa

Siena puuvillakangas 150x300cm, valkoinen

86,00 €

Varastossa

Riihitie ruukku B, keskikokoinen, kiiltävä valkoinen

89,00 €

Varastossa

Domus tuoli, pähkinäpetsattu

685,00 €

Varastossa

Aalto jakkara 60, pähkinä

235,00 €

Varastossa

Aalto pöytä 81C, kokomusta

795,00 € 675,75 €

Varastossa

ALE
Aalto tuoli 65, koivu - musta linoleum

330,00 €

Varastossa

Kanto lehti-/takkapuuteline, koivu

175,00 €

Varastossa

Zebra kassi

175,00 € 148,75 €

Loppuunmyyty

ALE
Riihitie ruukku A, suuri, kiiltävä valkoinen

129,00 €

Varastossa

Aalto tuoli 65, koivu

320,00 €

Varastossa

Aalto jakkara 60, musta - koivu

220,00 €

Varastossa

Rocket baarijakkara, musta

350,00 €

Varastossa

Riihitie ruukku A, FDS 15 Years, pieni, matta pellava

69,00 €

Varastossa

Siena tyynynpäällinen, 40 x 40cm, musta-valkoinen

32,00 €

Varastossa

Aalto jakkara 60, keltainen - koivu

220,00 €

Varastossa

Aalto jakkara 60 Publics, FDS 15 Years, koivu - valkoinen

325,00 €

Varastossa

Kaari seinäkoukku REB 014, mustaksi petsattu tammi

75,00 € 63,75 €

Varastossa

ALE
Aalto jakkara E60, sininen linoleum - pähkinä

270,00 €

Varastossa

Riihitie ruukku B, pieni, kiiltävä valkoinen

59,00 €

Varastossa

Zebra istuintyyny

82,00 €

Varastossa

Riihitie ruukku A, suuri, kiiltävä sininen

129,00 €

Varastossa

Aalto seinävalaisin A330S

478,00 €

Varastossa

Kaari seinähylly REB 007, musta - tammi

285,00 €

Varastossa

Siena akryylipinnoitettu kangas 145 x 300cm, valkoinen

99,00 €

Varastossa

Aalto jakkara 60, valkoinen - koivu

220,00 €

Varastossa

Aalto jakkara E60, tinanharmaa linoleum - pähkinä

270,00 €

Varastossa

Kirsikankukka puuvillakangas, tummansininen

60,00 €

Varastossa

Lukki tuoli, musta

445,00 €

Varastossa

Aalto jakkara E60, valkoinen - koivu

250,00 €

Varastossa

Rivi akryylipinnoitettu kangas 145 x 300 cm, musta-valkoinen

99,00 €

Varastossa

Jakkara 60 juliste

20,00 €

Varastossa

Aalto naulakko 109C

455,00 € 386,75 €

Varastossa

ALE
Aalto tuoli 65, kokomusta

365,00 €

Varastossa

Aalto jakkara 60 ColoRing, vihreä - keltainen

395,00 €

Varastossa

Kiila pystynaulakko, saarni - valkoinen

415,00 €

Tulossa varastoon

Rivi tyynynpäällinen 50 x 50 cm, musta-valkoinen

38,00 €

Varastossa

Aalto työtuoli K65, koivu

410,00 €

Varastossa

Rivi puuvillakangas 150 x 300 cm, musta-valkoinen

86,00 €

Varastossa

Aalto jakkara 60 Publics, FDS 15 Years, koivu - oranssi

325,00 €

Varastossa

Aalto lasten tuoli N65, koivu

320,00 €

Varastossa

Rocket baarijakkara, valkoinen

350,00 €

Varastossa

Riihitie ruukku A, pieni, kiiltävä valkoinen

59,00 €

Tulossa varastoon

Rivi akryylipintainen kangas, 145 x 300 cm, v.harmaa-valkoinen

99,00 €

Varastossa

Riihitie ruukku A, pieni, kiiltävä sininen

59,00 €

Varastossa

Pääsiäiskoira maljakko

48,00 €

Tulossa varastoon

Aalto jakkara 60 Publics, FDS 15 Years, koivu - musta

325,00 €

Varastossa

2nd Cycle Stool 60 juliste

20,00 €

Varastossa

Aalto jakkara E60, pähkinä

270,00 €

Varastossa