Syystrendien suuntaviivat – Maija Rasilan syyskuun suosikit

Finnish Design Shopin sisustusarkkitehti Maija Rasila kertoo suosikkituotteistaan ja -tyyleistään Design Storiesin Kuukauden suosikit -palstalla. Syyskuussa tehdään katsaus ajankohtaisiin materiaaleihin, väreihin ja trendeihin.

Form & Refine Blueprint tuoli, tammi
Puu jatkaa voittokulkuaan ajankohtaisimpana sisustusmateriaalina. Nyt puuta käytetään yhä kokonaisvaltaisemmin kokopuisissa ruokailuryhmissä, kiintokalusteissa ja pintamateriaaleissa Form & Refinen inspiraatiokuvan tapaan.

”VIIME VUOSINA trendien syklit ovat selvästi pidentyneet ja useat sisustustrendit säilyneet ajankohtaisina pitkään. Vastuullisuuden ja kestävien valintojen kannalta tämä suuntaus on erittäin tervetullut: sisustus rakennetaan entistä useammin kestävälle ja ajattomalle pohjalle, ja ajankohtaisuutta lisätään tarpeen tullen pienien yksityiskohtien avulla.

Silti sisustustrendejä on edelleen olemassa, ja sesongeittain on havaittavissa myös selkeitä uusia tuulia. Syksyn trendikartalla näkyy etenkin kirkkaita värejä, pyöreän muotoisia kalusteita, puuta, raitaa ja 70-luvun henkeä – osaa näistä olemme tottuneet näkemään jo jonkin aikaa, ja osa taas on ponnistamassa nyt vahvaan nousuun. Itse haluaisin lisätä sisustukseen juuri nyt ripauksen muhkeutta: uusi matto onkin syksyn hankintojeni kärkilistalla.”

HAY Quilton-sohva

Muodokasta menoa

Reippaat värit ja muhkeat muodot kuvaavat tämän hetken trendikkäimpiä kalusteita. Verhoilluissa kalusteissa näkyy paljon myös erilaisia tikkauksia ja napituksia – mitä muodokkaampi ja muhevampi, sen parempi. HAY julkaisi juuri kuvia syksyn uutuuksistaan, joihin kuuluu myös kuvan huikean vihreä Quilton-sohva.

Modulaarisesta sohvasta saa rakennettua hyvinkin erilaisia kokonaisuuksia, ja verhoiluvaihtoehdoissa löytyy valinnanvaraa myös neutraalimman tyylin ystävälle. Tästä saisi kivan katseenvangitsijan etenkin suuriin olohuone- tai aulatiloihin!

HAYn kaikki tuotteet >
Kaikki sohvat >

&Tradition Boomerang HM1 nojatuoli

Raidallinen syksy

Värien lisäksi syksyn trendikartalla näkyy paljon myös raitoja. Nämä ovat tehneet tuloaan jo pidemmän aikaa, mutta raitamania näyttäisi tulevana kautena vain vahvistuvan. Esimerkiksi leveäraitaista Kvadratin Reflex-kangasta voi bongata useammankin brändin syysuutuuksista. Raikkaat ja melko räväkätkin värivaihtoehdot tekevät juuri tästä kankaasta erityisen ajankohtaisen.

”Värien lisäksi syksyn trendikartalla näkyy paljon myös raitoja.”

&Traditionin klassinen Boomerang-tuoli on niin ikään saanut ylleen sähäkän sinisen raitakankaan, joka muuttaa tuolin lookin kertaheitolla ihan erilaiseksi. Tuolin ajaton, hivenen vintagehenkinen muotoilu ja trendikäs verhoilukangas yhdistyvät näin hauskaksi ja huomiota herättäväksi kokonaisuudeksi.

&Traditionin Boomerang-tuoli >
Kaikki nojatuolit >

Form & Refine Blueprint tuoli, saarni

Puuta eikä juuri muuta

Puu on tämänkin syksyn tärkeimpiä elementtejä. Sitä käytetään ihan kaikkialla, ja ajankohtaisimmillaan materiaalia yhdistellään suuriksi puuta puulle -kokonaisuuksiksi. Etenkin verhoilluissa kalusteissa nähtyjen muhkeiden muotojen vastapainona puutuotteissa näkyy paljon kantikkuutta ja hieman kolhoakin muotoilua.

Tätä edustaa myös Form & Refinen Blueprint-tuoli, joka on muodoltaan miellyttävän selkeä ja konstailematon. Tuolin virtaviivainen muoto saa kaunista pehmennystä kuvan runsaasta kermansävyisestä verhosta. Tällaisia kontrasteja kannattaa kokeilla kotioloissakin!

Form & Refinen Blueprint-tuoli >
Kaikki ruokapöydän tuolit >

Menu Gravel matto, 170 x 200 cm, ivory

70-luvun paluu

1970-luvun henki on tulevana syksynä vahvasti läsnä. 70-lukulaisuutta on havaittavissa niin arkkitehtuurissa kuin aikakauden tyyliä toistavissa tuotteissakin: paksut ryijymäiset tekstiilit, jykevät lasiesineet ja sävykäs värimaailma tuntuvat juuri nyt erittäin ajankohtaisilta. Mattojen suhteen etenkin muhkeus on valttia. Pitkänukkaisten mattojen ohella sileäpintaiset, mutta paksut villamatot houkuttelevat kodikkaisiin iltahetkiin.

”1970-luvun henki on tulevana syksynä vahvasti läsnä.”

Menun Gravel-villamatot on tehty värjäämättömästä villasta, joka luo tuotteisiin aidon ja elävän tunnun. Maton pyöreästruktuurinen pinta tuntuu myös ihanalta paljaan jalan alla.

Menun Gravel-matto >
Kaikki villamatot >

Normann Copenhagen Bit jakkara, valkoinen

Leikittelevät pilkut

Terrazzo on ollut viime vuosien laattatrendeistä suurimpia, ja mosaiikkibetonin pilkut ovat levinneet pintamateriaaleista myös kalusteiden puolelle. Normann Copenhagenin iloinen Bit-jakkara on valmistettu kierrätysmuovista, ja tämä materiaali tekee jokaisesta tuotteesta hieman omanlaisensa yksilön. Monikäyttöinen tuote sopii istuinkäytön lisäksi myös sivupöydäksi tai korokkeeksi vaikkapa viherkasveille, ja kestää huoletontakin käyttöä. Tästä voi tulla vain hyvälle tuulelle!

Normann Copenhagenin Bit-jakkara >
Kaikki jakkarat >

Santa & Cole Babel pöytävalaisin

Valaisintrendinä veistoksellisuus

Veistokselliset muodot jylläävät edelleen vahvoina, ja voimakkaimmin tämä näkyy valaisimissa. Santa & Colen Babel-valaisin ei tosin kuulu syksyn uutuuksiin vaan pikemminkin klassikko-osastolle: vuodelta 1971 peräisin oleva valaisin nivoo iästään huolimatta yhteen monta juuri tällä hetkellä pinnalla olevaa asiaa. Taide-esinemäinen muoto ja materiaalina käytetty alabasteri muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden, joka korostuu entisestään, kun valon napsauttaa päälle.

Mikäli etsit näyttävän veistoksellista, mutta muodoltaan hieman uudenlaista valaisinta, kannattaa tämä valaisin pistää korvan taakse: se on hyvä vaihtoehto silloin, kun moni vastaava valaisin tuntuu jo liiankin tutulta.

Santa & Colen Babel-pöytävalaisin >
Kaikki pöytävalaisimet >

3 Days of Design 2021

Tärppi designin ystäville

Monet syksyn designtapahtumista on ikävä kyllä peruttu, mutta vuosittainen ja odotettu 3 Days of Design -tapahtuma järjestetään Kööpenhaminassa. Sosiaalinen media ja tapahtuman kattavat verkkosivut takaavat sen, että lanseeraustunnelmiin on helppo päästä mukaan kotisohvaltakin käsin. Kyseessä on yksi pohjoismaiden suurimmista designalan tapahtumista, ja monet brändit lanseeraavat syksyn mallistonsa juuri tämän tapahtuman yhteydessä. On mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea muuta syyskaudelle onkaan vielä luvassa!

3 Days of Design -tapahtuman nettisivut >

Maija Rasila

Sisustusarkkitehti Maija Rasila poimii kuukauden inspiroivimmat tuotteet, esineet ja asiat uutuuksien ja klassikoiden joukosta. Modernin skandinaavinen tyyli saa maustetta runsaista yksityiskohdista, yllättävistä väreistä ja persoonallisista esineistä.

Teksti: Maija Rasila Kuvat: Valmistajat

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan