
Alfredo Häberli
Alfredo Häberli (s. 1964) on kansainvälinen suunnittelija sanan täydessä merkityksessä. Hän syntyi Argentiinassa, mutta vuonna 1977 muutti Zürichiin, Sveitsiin, jossa hän nykyään elää. Häberli valmistui vuonna 1991 Höhere Schule für Gestaltung’ista, Zürichistä saaden samalla Diploma-palkinnon.
Häberli on työskennellyt useille merkittäville designyrityksille, kuten Alias, Camper, Kvadrat, Iittala, Luceplan, Moroso, Volvo ja Zanotta. Hän on suunnitellut hyvin monenlaisia tuotteita, esimerkiksi tuoleja, nojatuoleja, sohvia, hyllyjärjestelmiä, valaisimia, astioita, lasiesineitä ja koruja. Hän on työskennellyt myös arkkitehtuuri- ja tilasuunnitteluprojekteissa. Iittalalle Alfredo Häberli on suunnitellut Essence-lasisarjan, Senta-viinilasit sekä Origo-astiasarjan, joista kaikista on tullut hyvin suosittuja tuotteita. Essence on hienostunut ja tyylikäs lasisarja, jonka lähtökohtana on ollut suunnitella niin pieni määrä erilaisia laseja kuin mahdollista - kuitenkin niin, että lasit kattavat erilaisten viinien vaatimukset. Senta-sarjassa on kolme erilaista viinilasia. Sarjan lasit ovat mittasuhteiltaan tasapainoisia ja kaunislinjaisia. Origo on värikäs, raita-aiheella koristeltu astiasarja, jota on saatavissa useissa eri väreissä. Hauskan värikkäät astiat sopivat hyvin yhteen Iittalan muiten astiasarjojen kanssa. Häberlin persoonallisuus näkyy ja tuntuu kaikissa hänen sunnittelemissaan esineissä: hän suhtautuu intohimoisesti työhönsä ja lopputuloksen laatuun. Hän käyttää sunnittelussa apuna omia kokemuksiaan, jokapäiväistä elämää, lapsuutttaan, havaintojaan, ja työstää kaiken aikaa uusia ideoita. Alfredo Häberlin töitä on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä ja vuosien varrella hän on saanut useita muotoilupalkintoja.
-
Iittala
Essence Plus digestiivi lasi 26 cl, 2 kpl31,80 €
-
Iittala
Essence Plus kuohuviinilasi 28 cl, 2 kpl37,80 €
-
Iittala
Essence Plus viinilasi 41 cl, 2 kpl33,80 €
-
Iittala
Essence Plus viinilasi 65 cl, 2 kpl35,80 €
-
Iittala
Essence Plus dekantteri 230 cl65,00 €
-
Georg Jensen
Alfredo suola/sokerisirotin50,00 €
-
Georg Jensen
Alfredo salaattiottimet45,00 €
-
Georg Jensen
Alfredo suolamylly85,00 €
-
Georg Jensen
Alfredo pippurimylly85,00 €
-
Georg Jensen
Alfredo talouspaperirullateline75,00 €
-
Georg Jensen
Alfredo lasipurkki teräskannella, 0,25 L20,00 €
-
Georg Jensen
Alfredo lasipurkki teräskannella, 0,75 L30,00 €
-
Georg Jensen
Alfredo lasipurkki teräskannella, 1,5 L45,00 €
-
Georg Jensen
Alfredo lasipurkki teräskannella, 2 L50,00 €
-
Georg Jensen
Alfredo karahvi 1 L45,00 €
-
Iittala
Essence kaadin mini, kirkas26,50 €
-
Iittala
Essence kaadin, kirkas57,00 €
-
Iittala
Essence malja, 2 kpl32,00 €
-
Iittala
Origo pikkukulho, oranssi13,90 €
-
Iittala
Origo munakuppi, oranssi9,90 €
-
Iittala
Origo tarjoilukulho, oranssi41,90 €
-
Iittala
Origo lautanen, oranssi 26 cm23,90 €
-
Iittala
Origo lautanen, oranssi 20 cm16,60 €
-
Iittala
Origo lautanen, beige 26 cm23,90 €
-
Iittala
Origo lautanen, beige 20 cm16,60 €
-
Iittala
Origo aamiaiskulho, oranssi24,00 €
-
Iittala
Origo jälkiruokakulho, oranssi18,50 €
-
Iittala
Origo muki, oranssi17,90 €
-
Iittala
Origo muki, beige17,90 €
-
Iittala
Origo tarjoilukulho, beige41,90 €
-
Iittala
Origo aamiaiskulho, beige24,00 €
-
Iittala
Origo jälkiruokakulho, beige18,50 €
-
Iittala
Origo pikkukulho, beige13,90 €
-
Iittala
Origo munakuppi, beige9,90 €
-
Iittala
Essence valkoviinilasi, kirkas, 2 kpl29,00 €
-
Iittala
Essence vesi-/cocktaillasi, kirkas, 2 kpl25,80 €
-
Iittala
Essence kuohuviinilasi, kirkas, 2 kpl32,50 €
-
Iittala
Essence punaviinilasi, kirkas, 2 kpl31,00 €
-
Iittala
Senta kuohuviinilasi, 2 kpl21,60 €
-
Iittala
Senta punaviinilasi, 2 kpl20,80 €
-
Iittala
Senta valkoviinilasi, 2 kpl18,60 €
Europe
USA
Italy
Finnish Design Shop